Alitajuntani epäluottamuslause

Minusta on vähän ruvennut tuntumaan siltä, ettei alitajuntani oikein luota siihen, että minulla olisi täällä kotosalla homma hanskassa. Olen nimittäin tässä lähiaikoina nähnyt kaksi sellaista unta, joita ei voi tulkita muuten kuin alitajunnan epäluottamuslauseiksi. 

Ensin näin unta Jari Sinkkosesta (!). Olin menossa kuuntelemaan hänen luentoaan, kun bongasin hänet seisoskelemasta isossa aulassa yksinään. Menin tietenkin esittäytymään, koska unessani tiesin, että Sinkkonen olisi tosi otettu siitä, että tapaisi juuri minut. No, siinä häntä kätellessäni muistin paniikissa, että ei hemmetti – minähän olen tunkenut imetysliivit täyteen irtokarkkeja! Ja sen tajutessani imetysliivien luukut aukesivat ja irtokarkkeja rupesi pursuamaan kaula-aukostani…minä pidin käsiä irtokarkkitulvan alla ja kirosin mielessäni, että nyt se Sinkkonen luulee, että minä annan esikoiselle ruoaksi karkkia!

Viime yönä näin unta, että yhden vauvan sijasta olin saanut kymmenen vauvaa. Olin näppäränä äitinä saanut kaikki vauvat järjestettyä riviin jonkin oudon mökin terassin kaiteille, mutta sitten ne rupesivat tipahtelemaan kaiteilta yksitellen, hitaasti mutta varmasti, ja hädissäni yritin napata niitä kiinni. Lopulta hermostuin ja pyysin terassilla hengailevilta tuntemattomilta apua: ”Hei voisko joku teistäkin nyt vähän auttaa keräilemään näitä vauvoja?!”

Jep. Kiitos alitajuntani näistä viesteistä, mutta ei hätää; esikoinen ei saa juuri koskaan syödä karkkia, eikä niitä vauvojakaan onneksi tullut kuin yksi, joten kyllä me pärjätään täällä. Ihan oikeasti.