Arkistojen kätköistä: kun esikoinen oli 3 kk
Uppouduin muutama päivä sitten hetkeksi poistamaan vanhoja Word-tiedostoja pöytäkoneelta (ah miten tyydyttävää tekemistä!). Samalla löysin tekstin, jota en ollut muistanut edes kirjoittaneeni: päiväkirjamaisen tilannekatsauksen ajalta, jolloin esikoinen oli kolme ja puoli kuukautta eli suurin piirtein samanikäinen kuin kuopus nyt. Siirryin oitis ja varoittamatta ajatuksissani takaisin siihen ahtaaseen opiskelijakaksioon, jossa tuohon aikaan vielä asuimme. Näin mielessäni olohuoneen sellaisena kuin se silloin oli: harsoja ja vauvanvaatteita pursuilevan pyykinkuivaustelineen takaoven edessä, luumunpunaiset ja kulahtaneet nojatuolit ja vanhan vuodesohvan, joka oli niin ruma, että se melkein oli jo hieno. Mutta ennen kaikkea näin mielessäni olohuoneen maton. Siinä matolla tuli nimittäin vietettyä tunteja ja taas tunteja: siinä matolla esikoinen oppi kääntymään, ryömimään, konttaamaan, istumaan ja seisomaan. Siinä matolla on kannettu, tanssittu, hyssytelty, rauhoiteltu, lohdutettu, leikitty, kutitettu, ihasteltu, suukoteltu – ja aika lailla myös haukoteltu.
”19.9.2012
Olen torkkunut puoliksi hereillä, puoliksi unessa vartin verran. Saman ajan kuin S. Havahdun tokkuraisena siihen, että S haluaa tuttinsa. En saa kunnolla unen päästä kiinni, joten kömmin mahdollisimman äänettömästi ylös sängystä. Patja narahtaa, puristan silmät kiinni, ikään kuin se jotenkin mitätöisi äskeisen tulivuoren purkaukselta kuulostaneen jyrähdyksen. S ottaa muutaman napakamman imaisun tutista, kääntää päätä ja inisee hieman. Silmät pysyvät kiinni – huh, tästä selvittiin säikähdyksellä. Pääsen kuin pääsenkin pois makuuhuoneesta S:n heräämättä. Käyn napsauttamassa aiemmin valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle.
Iskee tuttu paniikki – Mitä Teen Nyt Kun S Nukkuu? Miten hyödynnän tämän pienen hetken omaa aikaa ja rauhaa? Käyn vessassa, vaikka pissahätä on vasta orastava. Kokemus on osoittanut, että S:n hereillä ollessa vessaan ei välttämättä noin vain pääsekään. Muutaman kerran olen istunut vessassa S sylissä ja tuntenut lievää syyllisyyttä siitä, että saako näin edes toimia? Mutta vaihtoehtoja ei aina ole. Pissalla käyminen ei kestä kauan, mutta tuntuu ikuisuudelta, jos samalla joutuu kuuntelemaan kiukkuisena tai hädissään kirkuvaa vauvaa.
Vessakäynnin jälkeen kaadan mukin täyteen kahvia ja istahdan tietokoneen ääreen. Ennen S:aa join kahvini aina pienehköstä pallokuvioisesta kupista, joka oli mielestäni ihanteellisen kokoinen ja piti kahvin juuri sopivan lämpöisenä. S:n syntymän jälkeen minulla ei ole enää aikaa juoda kahvia lempikupistani vaan olen joutunut turvautumaan isompiin Muumi-mukeihin. Niihin saa kahvia kerralla enemmän, näin minun ei tarvitse käydä täyttämässä kuppia niin usein kuin ennen. Tästä syntyy merkittävä aikasäästö. Haaveilen myös isommasta kahvimitasta, samanlaisesta kuin siskollani on. Sillä saisin lapattua kahvipurut keittimeen puolta nopeammin, mistä seuraisi toinen aikasäästö. En ole kuitenkaan vielä löytänyt isompaa kahvimittaa, mutta olen oppinut lataamaan kahvinkeittimen valmiiksi S:n nukkuessa.
Käyn Facebookissa ja totean taas, että eipä siellä mitään ihmeellistä ole. Katson sähköpostit, eipä niissäkään mitään ihmeellistä ole. Nykyään minua useimmiten muistava taho on Vau.fi, hyvänä kakkosena Libero-kerho. Esprit ja H&M lähettävät myös ahkerasti uutiskirjeitään, luullen, että minua kiinnostaisi syysmuoti tai trendikkäimmät uutuudet yöelämään. Minun syysmuotini koostuu Adidaksen pehmeistä jumppatrikoista ja imetyspaidasta. Näin hienosti pukeudun, jos lähden ihmisten ilmoille. Kotosalla kuljen koko päivän virttyneessä yöpaidassa, jota en osaa enää edes hävetä – kerran avasin ovenkin yöpaidassani, kun postinjakaja toi Vau-kirjakerhon paketin, joka ei mahtunutkaan luukusta. Yöelämä siinä merkityksessä, johon Hennesin bilevaatteet viittaavat, tuntuu käsittämättömän kaukaiselta ajatukselta. Olen minä joskus käynyt baareissa ja pubeissa, yksillä jos toisillakin. Nyt yöelämäni jännittävin hetki on havahtua S:n nälkäitkuun ja tarkistaa kellosta, montako tuntia on kulunut edellisestä syötöstä. Viime yönä ennätykselliset seitsemän ja puoli! Tuuletimme tätä miehen kanssa kolmelta aamuyöstä – melkein teki mieli pistää Rockyn tunnari soimaan.
Ajatukset harhailevat. S köllöttää tällä hetkellä sängyssämme ja jokeltelee itsekseen ja jumppaa jalkojaan. Nyt kuului ihastuttava pörräysääni. On käsittämätöntä, miten ylpeäksi vauvan eri äännähdykset minut saavat.
Mitä Tein Kun S Nukkui? En paljon mitään. Kirjoitin tätä juttua ja sittenpä S jo heräsikin.”
Esikoinen 3,5 kk:
