Blogini 1/12-synttärit (a.k.a. Happy First Monthsary!)

Tänään juhlitaan Kahvia, kiitos! -blogin ensimmäistä kuukautta blogosfäärissä. Otetaan pienet sille:

 

 

Kuten aivan ensimmäisessä postauksessani kirjoitin, olin jo pitkään (vuosia!) suunnitellut blogin perustamista ennen kuin vihdoin siihen ryhdyin. Ja onneksi ryhdyin, sillä tämä touhu on niin monipuolista, että se käy samalla kertaa sekä järkevästä ajankäytöstä (eihän kirjoittaminen voi koskaan olla turhaa) että rentoutumisesta (paitsi hartiaseudun suhteen – siitä on rentous kaukana). 

Jäin koukkuun blogimaailmaan saman tien. Heti kun vauva nukahtaa päiväunilleen, riennän Lilyn sivuille joko kirjoittamaan tai lukemaan muiden kirjoituksia. Tänne syöksähdän myös heti vauvan mentyä yöpuulle – joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, alkaa äidin riemu ja bloggaustyö. 

Välillä mietin, pitäisikö tehdä jotain hyödyllisempää. Esimerkiksi katsoa Ensisilmäyksellä-sarjaa, jonka löysin vasta kevättalvella ja johon ihastuin saman tien ja josta olisi vielä puolikas kuudetta kautta katsomatta. Njääh – blogi.

Välillä mietin, kellahtaisinko sohvalle lukemaan sitä Someday, Someday, Maybe -kirjaa, jonka ilmestymisestä olin niin riemuissani mutta joka on paljastunut vähän valjuksi lukuelämykseksi. Njääh – blogi. (Mutta kyllä minä sen kirjan jonain päivänä, jonain päivänä, ehkä luen!)

Välillä havahdun blogikoomastani siihen, että niin joo, kaikenlaisia asioita täytyisi hoitaa. Blogin perustamisen jälkeen on tapahtunut pari hurjaa living on the edge -tilannetta: ensinnäkin, maksoin Ifolorin laskun vasta eräpäivän jälkeisenä päivänä. Viime viikolla tuli sitten jo kunnon säikähdys, kun kahvi melkein pääsi loppumaan.Tällä tarkoitan tietenkin tummapaahtoista Presidenttiä. Olihan meillä kaapissa tuliaiskultakatriinaa, Löfbergsin Kharismaa ja monen sortin Cupsolo-kahvia, mutta ei lempikahviamme. Mietinkin silloin shokista toivuttuani, että meidän pitäisi virittää kahvikaappiin joku hälytysjärjestelmä, joka sinkoaisi punaiset viirit päin naamaa ja päräyttäisi sumutorvimaisen varoitussignaalin sillä sekunnilla, kun kaapin viimeinen paketti Presidenttiä nostetaan sieltä pois. 

Välillä olen klikannut itseni hetkeksi pois Lilystä, tuijottanut Google Analyticsin reaaliaikaista kävijäseurantaa ja heitellyt henkisiä kärrynpyöriä, kun olen nähnyt, että joku juuri sillä samaisella hetkellä lukee blogiani. Blogi on parina päivänä saanut näkyvyyttä myös Lilyn etusivulla, mistä olen ollut niin tohkeissani, että olen soittanut kuvaannolliset fanfaarit kuvaannollisella riemutrumpetillani. 

On vain niin mukavaa kirjoittaa. Ja on vain niin mukavaa tietää, että joku kaiken lisäksi lukee näitä juttuja. 

Lähiaikoina on tulossa jatkoa Ain’ vähän väärään paikkaan töihin mee -juttusarjaan ja kahviaiheisten sisustusjuttujen esittelyä. Kesäkuussa rakas vauvamme täyttää vuoden ja hänen suloisuuttaan ylistäviä niisk-niisk-kyynel-postauksia on varmasti tulossa myös. Syntymäpäiväjuhlien tarjoilua mietitään vielä, mutta olen ajatellut tehdä ainakin parsatäytekakkua, parsapiiloja, parsamacaroneja ja parsa-tryffelikohokkaan.

Loppuun vielä koosteena kuukauden ikäisen bloggaajan motoriset ja vuorovaikutukselliset taidot (tyyli matkittu vauvasivustoilta).

Kuukauden ikäisenä bloggaaja…

…osaa istahtaa tuetta tietokoneen eteen

…osaa hörppiä kahvia kaatamatta sitä näppäimistön päälle

…osaa käyttää hiirtä muun muassa linkittämiseen

…osaa kantaa kameraa mukanaan eeppisten blogikuvahetkien varalta

…osaa liittää kuvia blogiin (osa bloggaajista osaa kuukauden iässä jo muokatakin kuviaan, tosin tässä on paljon yksilöllistä vaihtelua, eikä bloggaajien taitoja kannata verrata keskenään – kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa!)

…osaa kommentoida muiden bloggaajien juttuja ja vastata omien juttujensa kommentteihin

…osaa iloita saamistaan kommenteista ja tykkäyksistä ja antaa niitä mielellään myös muille

…osaa esittää reipasta, jos Google Analytics kertoo, ettei sitä blogia ole kukaan just nyt lukemassa, vaikka luulit, että ainakin sata olisi.