California Dreamin’

Olen yrittänyt tässä pikkuhiljaa koota reissuraporttia lomamme ensimmäisestä pätkästä eli seikkailuistamme Kalifornian auringon alla. (Tajusin muuten kunnolla vasta La Jollan Windansea Beachilla kävellessäni, että tämähän on ihan aurinkoloma. En ollut oikeastikaan etukäteen sisäistänyt, miten kuumaan ja aurinkoiseen paikkaan olemme matkustamassa. Jollain mystisellä tavalla olin kyllä osannut pakata mukaan aurinkorasvan ja uikkarit tajuamatta kuitenkaan niitä pakatessani, että niitä tarvittaisiin oikeastikin.)

Aika, jonka vietimme Yhdysvaltain länsirannikolla, oli ihana. La Jollan pieni rantakaupunki oli viihtyisä, vuokraamamme beach house hikinen ja hiekkainen, täynnä lasten melua ja pientä krääsää (välillä kieltämättä aloin hiukan odotella eläkereissuja ja säntillisen siisteinä pysyviä oleskelutiloja, joiden pöytiä peittäisivät korkeintaan ristikkolehdet ja kahvikupit). Lapset kirmasivat pihalla, kaatuilivat polvensa verille (esikoinen), söivät aamupalaksi mansikoita, mustikoita, kinkkua, hedelmiä ja mukaan pakattuja Talk-muroja (tiesimme etukäteen, että kuitupitoisten elintarvikkeiden löytäminen olisi aika hankalaa), nyrpistelivät sikäläiselle leivälle, kaatoivat maitomukeja (meidän litran maitopurkkimme on muuten aika paljon kätevämpi kuin se muovinen jättikanisteri), piirtelivät puutarhapöydän ääressä Frozen-vihkoihinsa, hukkasivat ja purivat rikki reissututtejaan (kuopus), kuuntelivat satuja, nukahtelivat autoon, rattaisiin ja patjoille, toivat kylpyammeeseen mukanaan kiloittain hiekkaa, hikoilivat iho aurinkorasvasta kiiltäen, söivät annostolkulla ranskalaisia, kitisivät, nauroivat, juoksivat, temmelsivät, hyppivät pää edellä säkkituoleihin ja välillä ohi, opettelivat laskemaan englanniksi kymmeneen, hurmasivat vastaantulijoita, söivät jäätelöä ja nauttivat. 

 

Häät olivat pääroolissa ensimmäisen lomaviikon ajan, mutta toinen viikko oli pyhitetty perinteiselle turistina pyörimiselle. Heti maanantaina lähdimme ajamaan Hollywoodiin. Alun perin myös mieheni piti lähteä mukaan, mutta kuopuksella oli meneillään niin raju vain-omat-vanhempani-saavat-hoitaa-ja-edes-vilkaista-minua-vaihe, että mies uhrasi oman aikuisten päivänsä suodakseen minulle stressittömän retken Harry Potterin hoodeille. (Ja tästä olen ikuisesti kiitollinen.) 

Hollywood-seikkailuumme kuului tietenkin käynti Universal Studios -teemapuistoissa. Ensin kävimme The Wizarding World of Harry Potter -puistossa, jonka taianomainen Tylypahka tarjosi viihdyttävimmän jonotuskokemuksen koskaan: mikäpä siinä oli odotellessa, kun sai samalla katsella, miten taulujen hahmot liikkuivat kehyksistä toiseen aivan kuin elokuvissakin ja kuunnella, mitä asiaa Dumbledorella meille oli. Jonotimme siis superhypermahtavaan Harry Potter and the Forbidden Journey -3D-elämykseen, jossa lennettiin Harryn perässä lohikäärmeitä, Voldemortia ja ties mitä muuta väistellen. Siinä oikeastikin tunsi lentävänsä, ja jos lohikäärme syöksi sinua kohti tulta, kasvoillesi pöllähti samalla lämmintä höyryä. Ihan mieletön elämys! Tylypahkan lisäksi pyörimme hetken Hogsmeadessa, jossa tilasin butterbeerin (tiesin jo etukäteen, etten varmaan erityisemmin tykkäisi siitä – sehän on sellaista kermaista litkua, cream sodaa, mutta se oli vielä pahempaa kuin luulin, enkä pystynyt juomaan tuopillisestani kuin pari kulausta) ja ostin Honeydukesin karkkikaupasta kotiin viemiseksi Every Flavour Beanseja, joita en ole vielä uskaltanut (enkä raaskinut) maistaa. Sitten pyörähdimme Springfieldissä ja joimme Duffia Moen kapakassa (huomattavasti parempaa kuin butterbeer!). 3D-ajeluita oli tarjolla myös The Simpsons -, Transformers- ja The Mummy -teemoilla, joista itse kävin kahdessa ensimmäisessä. Tosi hauskoja nekin! Lopuksi kävimme vielä Jurassic Park -tukkijokiajelulla, joka tuntui 3D-kaveriensa rinnalla yhtä hurjalta kuin karuselli Kupittaan vapputivolissa. Tosin voin kuvitella, miten hienolta ja mahtavalta se on ilmestyessään tuntunut! Elämyksistä kylläisinä siirryimme Walk of Famelle bongailemaan lempijulkkistemme tähtiä ja poseeraamaan kuvissa. Itselleni mieleenpainuvinta oli uuden lempidrinkin löytyminen: tilasimme pienestä sporttibaarista Coronaritat, eli margaritan, johon oli tuikattu ylösalaisin oleva Corona-pullo, josta valui hiljalleen olutta drinkkilasiin. Mahtavaa! Lopuksi ajelimme vielä muina turisteina erittäin kapeaa ja mutkaista tietä ylös mahdollisimman lähelle ikonista Hollywood-kylttiä. 

Toiseen lomaviikkomme kuuluivat myös reissut läheiselle Windansea Beachille. Hiekkarannan parasta antia olivat esikoisen riemunkiljaisut jättimäisten aaltojen melkein pyyhkäistessä hänet mukaansa (jos en olisi pidellyt hänestä kaksin käsin kiinni, näin olisi helposti käynytkin) ja kuopuksen närkästys, kun pisara Tyyntä valtamerta osui hänen isovarpaansa kärkeen. 

Keskiviikkona vuorossa oli koko päivän retki Disneylandiin. Emme menneet perinteisen puiston puolelle ollenkaan, vaan vietimme koko päivän California Adventure Parkissa, jossa oli mahdollisuus käydä tervehtimässä Elsaa ja Annaa sekä bongata siskonpojan suosikki, Spiderman (tai siis spidermäntti niin kuin esikoinen luulee sen olevan). Kävimme myös Disney Junior Show’ssa, jossa esiintyivät perinteisten Disney-hahmojen lisäksi muun muassa Sofia Ensimmäinen, jota esikoinen fanitti vielä kolmevuotiaana melkoisesti (sitten meilläkin sairastuttiin Frozen feveriin). 

Anna & Elsa’s Royal Welcome oli hetki, jolloin monien pikkulasten unelmat täyttyvät: pitkän jonottamisen jälkeen vihdoinkin oma vuoro päästä salaperäiseen huoneeseen, jossa odottivat – gasp! – ne oikeat Anna ja Elsa! Ihan ilmielävinä! Elsa ja Anna poseerasivat kuvia varten mutta myös oikeasti keskittyivät hetkeksi siihen lapseen, jonka vuoro oli päästä siskosten viereen: jaksoivat ihastella asuja, silitellä hiuksia, antaa haleja ja hymyillä kuninkaallisen säihkyvästi. 

Hämähäkkimies on varmasti joskus toiminut myös tuote-esittelijänä:

Kun olimme tavanneet Annan, Elsan ja Hämähäkkimiehen, pystyimme ottamaan loppupäivän paljon rennommin. Se ”virallinen osuus” jonottamisineen oli hoidettu kunnialla alta pois, ja nyt sai vain tunnelmoida ja nauttia. Kävin esikoisen kanssa kahdesti maailmanpyörässä, mutta suurin hitti taisi olla vatsansa täyteen ahminut ja siksi röyhtäilevä toukkajuna, jonka kyytiin kuopuskin tuli. Nuorimmaisemme sai muuten Mikki Hiiri -pehmolelun, koska sellainen kirjaimellisesti tipahti hänen nenänsä eteen ohi työnnetyistä rattaista, jotka olivat niin täynnä kyseisiä pehmoja, että niitä työntänyt, tuskastuneen oloinen nainen halusi antaa yhden Mikin kaksivuotiaallemme. Esikoinen puolestaan sai juuri sellaisen lelun, jota vanhemmat kammoksuvat ja lapset rakastavat: saippuakuplia syöksevän, musiikkia soittavan kupla-automaattimerenneitosauvan. (Ostimme tietenkin sellaisen myös mieheni siskontytölle, hih.) 

Esikoinen ei ollut nukkunut päiväunia ollenkaan, ja me viivyimme huvittelemassa ihan viimeiseen minuuttiin. Nelivuotiaamme jaksoi reippain mielin sinnitellä aina siihen saakka, että nousimme shuttleen siirtyäksemme takaisin pysäköintialueelle. Sitten hän simahti, eikä ollut herätä millään, vaikka kävimme vielä porukalla syömässä The Cheesecake Factoryssa. Hän torkkui sohvalla, havahtui hetkeksi syömään muutaman ranskalaisen ja jatkoi taas uniaan. Päiväunet nukkunut kuopus oli melkein yhtä väsynyt, mutta jaksoi dippailla ranskalaisia ketsuppiin lähes transsimaisessa tilassa.

Perjantaina menimme vielä käymään San Diego Zoossa. Olin alun perin ajatellut, etten lähtisi sinne kuopuksen kanssa ollenkaan (pyrimme pitämään yllä aika rentoa rytmiä ja varmistamaan, että lapsilla oli aina riittävästi aikaa palautua ja vain olla). Lopulta kuitenkin lähdimme kaikki mukaan, ja hyvä niin, koska kuopus oli monesta eläimestä – varsinkin norsuista – tosi innoissaan.

Lauantaina olikin sitten aika vaihtaa kaupunkia ja aikavyöhykettä, kun lensimme Bostoniin. Siitä lisää myöhemmin!

Kuvat (muut paitsi Hollywood-päivältä otetut): S. Aaltonen.