Ei tule ikävä iltavuoroja!

Kahvia, kiitos!

Istuskellessani äsken makuuhuoneen lattialla pinnasängyn vieressä selkä jumissa ja hypätessäni vähän väliä niistämässä siitepölyallergisen esikoisen nenää, minulla oli hyvin aikaa pohtia, että mitä kaikkia hyviä puolia omassa töihinmenossani onkaan. Miehellä on tänään iltavuoro, joten ei ole varmaan mikään ihme, että kolme varttia tuutuutupakkarullaa lauleltuani tulin siihen johtopäätökseen, että iltavuorojen katoaminen elämästämme pitkäksi aikaa tämän illan jälkeen on ehdottomasti yksi suurimpia plussia uusissa kuvioissa. 

Enkä muutenkaan pistä pahakseni sitä, että perheessämme vuorotyö vaihtuu toimistotyöaikoihin ja pääasiassa vain arkisin tapahtuvaan työntekoon. Mieheni on tehnyt vuorotyötä vuodesta 2010, joten viikonloppu ei ole moneen vuoteen tuntunut viikonlopulta, vaikka yleensä joka toinen viikonloppu onkin vapaa. Minä kaipaan elämääni sellaista säännönmukaisuutta, jota vuorotyö tai vuorotyöläisen puolisona oleminen ei pysty tarjoamaan: haluan, että meilläkin voidaan viettää pitsaperjantaita, käydä aina lauantaisin saunassa ja suorittaa viikkosiivous torstaisin, jos näin päätämme. Eihän mies ole ikuisesti hoitovapaalla, mutta sen verran pitkään kuitenkin, että ehdimme nauttimaan taas pitkästä aikaa siitä ihanan kutkuttavasta perjantaifiiliksestä ja synkeän ankeasta maanantaimasiksesta (josta olen kyllä onnistunut pitämään kiinni miehen vuorotyöstä huolimatta...).

Säännöllinen työaika maanantaista perjantaihin, voi autuus. Onhan se nyt paljon mukavampaa kuin esimerkiksi mieheni viimeaikaiset työvuorot: kahdeksan päivää töitä putkeen aamu- ja iltavuoroineen, sitten vapaa viikonloppu, jonka jälkeen yksi työpäivä, jota seuraa yksi arkivapaa ja sitten taas työpäivä, jota seuraa toinen arkivapaa...ja sitten olisi taas ollut kahdeksan työpäivää peräkkäin ellei vappuaattona alkava isäkuukausi lopettaisikin tätä työvuoroputkea kuuden työpäivän jälkeen.

Huh. Miten sellaiset perheet, joissa molemmat vanhemmat tekevät vuorotöitä ja ovat ehkä öisinkin töissä, selviävät? Olisikin muuten tosi mielenkiintoista kuulla, minkälaisessa rytmissä teillä arkea eletään! Käytkö tai käykö kumppanisi paljon työmatkoilla, tekeekö jompikumpi vuorotöitä, kannetaanko töitä kotiin, täytyykö kotona päivystää, onko mahdollista tehdä etätöitä...kommentoi ihmeessä! :)

P.s. Yksi hyvä puoli vuorotyöstäkin kyllä löytyy: kun vapaapäivät ovat arkena, saa monet asiat hoidettua kätevästi vaikka heti aamusta. Eikä HopLopissa ole ruuhkaa, jos menee keskellä viikkoa! 

Kommentit

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Vuorotyöläisen puoliso tässä hei. 

Mies tekee siis katkeamatonta kolmivuoroa syklillä yö-ilta-aamu-vp-vp ja taas rumba alusta. Käytännössä tää tarkoittaa, että mies on poissa kaks vuorokautta, koska nukkuu työvuorojen välit työpaikalla, ja sitten taas kotona kolme. Hyvä puoli tässä systeemissä on se, ettei yövuoron jälkeiset unet häiritse meidän arkea osuessaan viikonlopulle (eli ettei tarvitse hissutella puolta päivää) ja että koko perheen menot, juhlat ym. on helppo suunnitella, kun vuorot tietää eteenpäin tyyliin ikuisesti. Vitsailen myös monesti miehen työsyklin olevan meidän suhteen salaisuus, kun toisen läsnöolo ei ehdi liikaa ärsyttää, kun se jo lähtee töihin takas. :D Niin ja lapsella ei ole viikossa kuin kolme hoitopäivää, koska miehellä on aina kaksi arkivapaata.

Mutta ne huonot puolet, niitähän riittää. On kiva, että ne vuorot tietää etukäteen, mutta käöntöpuolena on se, että ne on sitten melko kiveenhakattuja. Ja kun mies on jonkun juhlapyhän töissä, niin samalla syklillä mennään neljä vuotta, kunnes karkausvuosi heilauttaa vuoroja pykälän eteenpäin. Tämän takia esim. joulut on ihan paskoja. Tällä hetkellä mies menee joulupäivänä aina yöhön, mutta ens vuonna on karkausvuosi ja sitten se meneekin jo aattona seuraavat neljä vuotta, sitten seuraavat neljä vuotta aatonaattona, eli palaa vasta joulupäivänä. Poitsu ei siis tule muistamaan lapsuudestaan juurikaan jouluja, jolloin iskä ois kotona. :( Hoitovapaalla ollessa myös tuntui joskus siltä, että hukun siihen yksinäisyyteen. Nyt kun olen itsekin töissä, ei miehen poissaoloa oikein ehdi edes huomaamaan. Ja kyllä, mä kovasti kaipaisin niitä yhteisiä viikonloppuja, mutta näillä mennään. :P

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Siis apua nuo joulut!!! Mä menin ihan sanattomaksi. Mutta onneksi on sentään hyvänä puolena nuo arkivapaat, jotka lyhentävät lapsen hoitoviikkoa :) 

Miitu (Ei varmistettu)

Meillä mies on ravintola-alalla, joten pääosin neljä iltaa, joista kaksi osuu viikonlopulle, vetovastuu kotona on aina mulla. (Vastaavasti myös aamunakit osuu aina mulle, kun yötä myöden töissä olleen pitää myös nukkua. "Lievää" kateutta tunnen monien muiden esim. viikottaisista pidemmistä aamu-unista. Näiden neljän vuoden aikana joku muu on hoitanu lasta/lapsia ehkä n. 10-20 aamuna.) Vapaita viikonloppuja on TES:n mukaan viiden viikon välein. Juhlapyhät joulua (tai no aattoa, nykyisin myös päivää) lukuunottamatta aina töissä - bonuksena tietty nää kuun ensimmäiselle päivälle osuvat juhlallisuudet uusi vuosi ja vappu, jolloin inventaario pärähtää päälle. Mulla sit taas perus ma-pe 8-16 työ.

Eli joo, ihan hirveesti ei arkena tavata minunkin ollessani töissä. Etuna se, että mies pystyy hakemaan lapset aiemmin hoidosta ja lyhentämään hoitoviikkoa hoitamalla päivän pari viikossa ja osallistumaan esimerkiksi neuvolakäynteihin. Myöhemmin sitten koululaisen aamuja varmistamassa ja iltapäivällä vastaanottamassa, ettei tarvitse tyhjään kotiin palata. Mutta tosiaan se perheen yhteinen arki jää kyllä aika minimiin ja sellaista kiireetöntä vapaapäivää ilman, että kenenkään tarvitsee lähteä töihin tms. ei meillä kyllä koeta. Elättelen vielä toiveita, että miehenkin työ tässä tulevien vuosien saatossa muuttuisi enemmän päivävoittoiseksi, sillä kauhistuttaa ajatus, mitä meidän elämästä tulee, jos munkin työ alkaa sisältää jatkossa enemmän matkustamista ja iltaan venyviä päiviä.

Ps. Huomasin tuossa eilen, että meidän kuopukset on syntyny samana päivänä :) Pään karvusto näyttäisi olevan myös suhteellisen samassa lyönnissä - teillä vaan hieman paksumpana ja tummempana. Liikkuminen näyttäisi myös teillä olevan pidemmällä: meillä on jääny pakki päälle. Viimeisimpänä tyttö on alkanu "lankuttaa". Liukuu paremmin taaksepäin, kun ei mahasta tuu kitkaa :D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Huh, raskaan kuuloista on! 

Samoilla eduilla mekin ollaan lohduttauduttu, että sitten kun on aika laittaa lapset päiväkotiin ja myöhemmin kouluun, mies on aamulla pidempään kotona (koska menee aikaisintaan kymmeneksi töihin) ja sitten taas niiden arkivapaiden avulla voi hoitoviikkoa lyhentää.

Oho, hauskaa, että päivälleen samanikäiset kuopukset meillä! :) 

aikavarkaissa (Ei varmistettu)

Onnea viimeisestä iltavuorosta!

Minä hoitovapaalla, Mies muka-toimistotyöaikalainen. Muka siksi, että käytännössä häntä ei kotona näe ennen klo 18.30 vaikka on lähtenyt ennen kasia töihin. Keskimäärin kolmesti kuukaudessa 3-5 päivän työmatka, ja lauantaisin ja sunnuntaisin ylitöitä muutama tunti - ärsyttävästi keittiön pöydän ääressä, jolloin hän on lapsille näkyvissä muttei läsnä, mikä merkitsee mulle ekstraharmia kun täytyy selitellä miksei isiä saa häiritä eikä sen läppärin johtoa pureskella. Tähän työtahtiin on aina joku pätevä syy, milloin uusi pomo, milloin uusi projekti, milloin alainen tehnyt huonosti jotain...no, vastapainoksi ei harrasta enää juuri mitään, vapaa-aika menee lasten seurana. Mutta kauhulla mietin, millaista tulee olemaan sitten kun palaan itse työelämään.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Kiitos - tätä on odotettu! Tänään vielä aamuvuoro ja sitten saadaan viettää kuusi vapaapäivää yhdessä ennen Suurta Mullistusta.

Nuo työmatkat ovat varmasti tosi raskaita! Mulla hajoaisi pää kyllä. Mä näin viime yönä painajaista, että mies oli lähdössä maratonia juoksemaan ulkomaille ja olisi ollut kolme päivää pois kotoa. Mä vaan kuljin ympäriinsä (lapsuudenkodissani, jonne kaikki painajaiset aina jostain syystä sijoittuvat) sen perässä hokemassa, että miten sä kuvittelet, että mä pärjään täällä!

 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Voi apua :/ miten teidän yö sitten lopulta meni? Toivottavasti sait edes vähän nukkua!!

Sun arki kuulostaa ihan kamalan raskaalta, huh! Kun mä luen näitä kommentteja niin itselle tulee sellainen olo, että no okei, pari iltavuoroa viikossa, big deal. 

Tsemppiä arkeen!!! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä tiedän, että mä pääsen helpolla. Miehellä on liukuva toimistotyöaika eli töihin pitää saapua 06-10 välillä. Ja kun hän on aamuvirkku, niin saapuu kotiin jo viimeistään kolmelta. (Työmatka pyörällä 10 min.) Siinä on aika pitkä ilta vielä yhdessä perheen kanssa. Omat liikunnatkin hän voi hoitaa työajalla (kuuluu työsuhde-etuihin), joten iltaisin ei ole juurikaan omia menoja.

P.S. Huomasin tässä eräs pvä, että meillä täyttää kesäkuussa esikoistyttö kaksi ja heinäkuussa syntyy toinen tyttö samalla lasketulla ajalla kuin teidän kuopus. Eli aika samaa vaihetta elellään kuin sinä vuosi sitten. ☺

T. Se teidän esikon ikuinen fanittaja

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Kuulostaapa teidän tilanne ihanalta! Ja miten mahtavaa, että oma liikunta kuuluu työsuhde-etuihin, se on aika iso plussa!

Voi, teillä tulee ihanat, jännät ajat! :) Nyt kun kuopus on jo 9 kk niin mikään tässä reilun 2 vuoden ikäerossa ei tunnu tökkivän, vaikka viime syksynä välillä olikin tosi raskasta. Välillä tytöt "leikkiikin" jo yhdessä ja esikoisesta on kuoriutunut varsin huolehtivainen isosisko, tai siis suurimman osan ajastahan se pitää huolta omasta navastaan, mutta mukavan usein kuitenkin tulee sellaisia ihania hetkiä, jolloin se haluaa kovasti lohduttaa, auttaa tai viihdyttää vauvaa. 

Onnea ja jaksamista viimeiselle kolmannekselle! :)

Karuselli

Meillä elettiin vuosikymmenen ajan vuorotyöarkea. Pahimmassa vaiheessa, eli silloin kun kaksi ekaa lasta olivat pieniä ja sairastivat paljon, mies teki itse asiassa kahta työtä, eli vuorotyötä kolmessa vuorossa ilman kummoista säännönmukaisuutta ja lisäksi keikkahommia viikonloppuisin ja lomilla. Oli raskasta. Muitakaan tukijoukkoja ei juuri ollut, joten aika yksin vedin ne vuodet.

Sittemmin, kun lapset kasvoivat, sairastelut helpottivat ja yöunetkin palasivat perheeseen, ei vuorotyö ollut enää mikään ongelma. Olimme niin tottuneita siihen, ettei sitä oikeastaan edes tullut ajatelleeksi. Lapset saivat usein vähän lyhyempiä hoitopäiviä tai -viikkoja. Sairastapauksissa miehen oli usein helppo vaihtaa melkein lennosta päivävuoro iltavuoroon tai arkivapaaseen, jolloin hän pystyi jäämään kotiin. Minä pärjäsin hienosti yksinkin, eikä toisen naama alkanut kyllästyttää, kun nähtiin niin harvoin. ;-) Olin ihan tottunut siihen, että kyläilin ja vietin juhlapäiviä keskenään lasten kanssa. Ei se haitannut.

Eniten säätöä tuli siitä, kun mullakin oli usein iltakokouksia, viikonloppuhommia ja työmatkoja. Sitten säädettiin. Välillä mies sai työvuoronsa järjesteltyä. Välillä saatiin isovanhempia apuun, kun osattiin olla hereillä ajoissa. Välillä käytettiin jotain MLL:n hoitajaa, mutta se ei koskaan tuntunut lastenkaan kannalta oikein kivalta ratkaisulta. Etenkin illat, nukkumaanmenot ja yöt on semmoisia, mitkä on ehkä pienten lasten kanssa vaikea järjestää, jos ei ole läheisiä tukiverkostoja.

Niin, ja arki-illat olivat mulle vähän rankkoja, kun jouduin usein yksin kuskailemaan silloin jo harrastavia lapsia paikasta toiseen. Enkä ehtinyt omiin harrastuksiin niin usein kuin olisin halunnut.

Mutta joo. Nykyään elämme 8-16-arkea noin pääsääntöisesti, ja kyllähän moni asia sujuu nyt helpommin. Omaa, yksinäistä aikaa meillä ei miehen kanssa ole enää oikein kummallakaan, ja siihenpä onkin ollut kova totutteleminen. :-)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Tuo on kyllä hyvä pointti, että vuorotyöläisen voi olla helppo vaihtaa vuoroja lyhyelläkin varoitusajalla. Eihän se varmaan kaikissa vuorotyöpaikoissa onnistu, mutta kyllä mieskin on aika usein saanut vaihdettua vuoroja tarvittaessa.

Te olette suoriutuneet kyllä jo monenmoisista elämänvaiheista ja -tilanteista, peukku sille! :)

Vau mikä vauva!

Mä yritän miettiä vaan vuorotyön hyviä puolia, koska muuten ärsyttäis niin paljon. Mies tekee pääosin työvuoroja 7-19 tai 19-7, oli arki tai pyhä. Useimmiten kolme vuoroa peräkkäin ja sit muutaman päivän vapaa. Päivävuorot menee siis aika lailla mun kontolla, kun mies kotiutuu tunti ennen iltapuuhia, yövuorot taas ärsyttää kun toisen pitää nukkua sekä edeltävänä iltapäivänä hetki että tietysti vuoron jälkeisenä päivänä. Kotona hissuttelua tai väkisin jotain tekemistä muualla...

Joskus siis turhauttaa, etenkin mietin noita iltoja ja yövuoropäiviä sitten kahden lapsen kanssa... ja yks ärsytys on joskus muiden valitus, miten mies tulee töistä VASTA puoli viideltä, että ei meinaa jaksaa sitä iltapäivää enää yksin. Mutta toisaalta, vapaa-aamut mahdollistaa mulle välillä pitempiä unia ja rauhallista heräämistä ilman lapsen aamutoimia, mikä on ihan superia. Vauvan kanssa varsinkin oli ihanaa, kun mies aamuvirkumpana hoiti lähes kaikki aamut kun vaan oli kotona, välillä kävi tuomassa vauvaa rinnalle. Ja toi on myös totta, että jotain kauppa- ja muita touhureissuja on kiva kun saa hoidettua koko perheen voimin arkiaamupäivisin. Mut sit taas omakin viikkorytmi on aina sekasin, kun ei oo mitään tolkkua koska on tiistai ja koska lauantai, onko joku pääsiäispyhä vai vai ihan tavallinen perjantai.

Että enpä oikeestaan tiedä kumman lopulta valitsisin, nyt taas kyllä tuntuu siltä että ainakin hetken ois mielellään siinä ma-pe 8-16 rytmissä. Vaikka siis tosiaan kun miehellä ei kuitenkaan oo matkatyötä tms eli että oisin yksin pitkiä aikoja putkeen, niin tääkin tilanne on ihan ok.

Vau mikä vauva!

Ah niin ja yks elämäntilanneplussa, mun opiskeluihin liittyvät luennot ja muut pakolliset on ollut aika iisimpi hoitaa, kun ihan joka kerralle ei automaattisesti tarvi etsiä päiväsaikaan vapaata lapsenvahtia, vaan joskus osuu miehenkin vapaapäivälle! Samoin tällaset omat neuvolakäynnit ym saa usein sumplittua aika vaivattomasti.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Hienoa, että yrität keskittyä niihin hyviin puoliin :) en mäkään ole varsinaisesti valittanut aamuisin, kun mies on noussut lasten kanssa ja mä oon saanut nukkua pidempään. No, kohta mä rupean heräämään jo ennen kuutta, mutta kuitenkin. :D

Mutta se viikkorytmi, se on mulle varmaan se hankalin paikka ja sen takia oonkin niin iloinen, että hetkeksi tulee säännönmukaisuutta arkeen. 

Jeba
Tuuliajolla

Yksi asia mistä olen suunnattomasti nauttinut kohta kolmen vuoden ajan kun olen lasten kanssa ollut kotona, on ollut juurikin ne viikonloput. Mies kun on yrittäjä, on hänellä viikonloput aina vapaat ja kun itse en ole töissä, on automaattisesti viikonloppu vapaa myös mullakin. Se on ollut ihanaa, vaikkei olla tehty mitään erikoista juurikaan koskaan, niin silti se, että kaikki saadaan vaan olla, on ollut todella, todella mahtavaa!

Nyt mua vähän harmittaakin, että jos ja kun palaan jossain vaiheessa töihin, tulee työni olemaan suurella todennäköisyydellä vuorotyötä ja viikonloput menee myös töissä - ei tietenkään jokainen viikonloppu, mutta viikonloppu kuitenkin! Ja se harmittaa! Mutta, koska elämässä ei kaikkea saa, niin olen ylipäätään todella iloinen siitä, että olen saanut olla näinkin kauan kotona ja nauttia niistä viikonlopuista. :)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Viikonloput ovat kyllä niin erityisiä, vaikka ei mitään erityistä edes tekisi! Jotenkin siinä on vaan ihan eri fiilis, jos on yhteinen vapaapäivä lauantaina kuin jos on yhteinen vapaapäivä torstaina. :)

Mimosa

Meillä mies tekee vuorotyötä välillä 7-21 + tunnin matkat suuntaansa. Vuorot on tosi vaihtelevia ja välillä saadaan tosi myöhään tietää tulevia vuoroja. Kaikkien menojen suunnittelu onkin aika vaikeeta ja välillä harmittaa just, kun viikonloput ei oikeen tunnu viikonlopuilta, koska mies on yleensä aina töissä. Miehellä on vielä aika paljon vaan yhden päivän vapaita, eli jos joskus on kaks päivää niin sekin on jo suurta luksusta.
Me päätettiin, että miehen vuorotöiden takia mä meen sitten kun töihin palaan normipäiväkotiin töihin, enkä esim. lastensuojeluun vuorotöihin. Lastenhoito menis muuten niin vaikeeks, varsinkin kun ei oo ketään tässä keltä sais apua. Ja on ainaki varmempaa, että on yhteisiä vapaita edes joskus, kun toisella on ns. normaalityöaika, eli viikonloput vapaana.

 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Onpas kurjaa, että sun miehellä on vielä noin pitkät työmatkatkin! Ja uskon, ettei se ole mitään herkkua, jos vuoroja ei tiedä tarpeeksi ajoissa. Mun miehen työssä on se hyvä puoli, että vuorot tulevat yleensä hyvissä ajoin ja vapaapäivätkin pyritään pitämään peräkkäin, vaikka ne arkena olisivatkin. Aina tämä ei tietenkään onnistu mutta pääsääntöisesti näin on ollut. :)

 

Kommentoi