Hengähdyshetki

Kahvia, kiitos!

Sain keskelle hyörinäntäyteistä iltapäivää yhtäkkiä oman rauhallisen hetken. Taapero nukkui tänään päiväuniaan hiukan tavallista vähemmän, joten hän oli päivällisen aikoihin kitiseväinen ja hivenen, sanoisinko, räjähdysherkällä tuulella. Hän tuntui itsekin ymmärtävän, että paras apu kärttyisyyteen löytyisi höyhensaarien suunnalta, sillä ruokailun ja käsienpesun jälkeen hän taputti käsiään tarmokkaasti yhteen, sanoi "hohhoh", nappasi unipupunsa kainaloon, laittoi tutin suuhunsa ja alkoi jyskyttää makuuhuoneen ovea.

Tässä vaiheessa luulin vielä, että tylleröiseni haluaa vain pötköttelemään ja huilaamaan minun ja mieheni sänkyyn, mutta hän menikin kiskomaan unipussiaan vaativan näköisenä. Olin aivan varma, että hän ei oikeasti rupea nukkumaan, mutta niin siinä vain kävi, että saman tien sänkyyn päästyään hän sulki silmänsä ja siellä hän nyt tuhisee.

Tiedän, että tämä kostautuu illalla. Toisaalta, hän menee nykyisin ehkä hiukan liian aikaisin yöpuulle (seitsemän maissa), joten ei haittaa ollenkaan, vaikka nukahtaminen siirtyisi hiukan myöhemmälle. Mutta ettei nukahtaminen kuitenkaan siirtyisi ihan keskiyölle asti, aion ihan kohta mennä herättelemään häntä. Mutta en ihan vielä. Oli niin ihanaa saada täysin odottamatta rauhallinen hetki kahvikupillisen ja kirjan parissa.

                                                         (kuva täältä)

 

 

Kommentoi