Idyllinen iltapäivä – or not

”Mennään huomenna töitten jälkeen kirjastoon ja sieltä sitten jokirannalle jätskille, vähänkö ois kivaa!”

Jep.

Minusta on aina aivan superkivaa, kun mies ja lapset tulevat minua vastaan, kun pääsen töistä. Tämän riemukokemuksen saadakseni olin ehdottanut, että kävisimme töiden jälkeen pääkirjastossa (joka sijaitsee aika lähellä työpaikkaani) ja jatkaisimme sieltä sitten jokirantaa pitkin kotiin niin että esikoinen saisi pitkästä aikaa maistaa jäätelöä. 

Jep.

Meillä oli kirjastoon oikein asiaakin – minä olin saanut noutoilmoituksen innolla odottamastani Nicci Frenchin uutuudesta, ja edellisellä kirjastoreissulla lainatut lastenkirjat piti palauttaa. Mielessäni maalailin kuvia sellaisesta idyllisestä kirjastokäynnistä: koko perhe yhdessä ihastelee ja haistelee kirjoja lasten oppiessa siinä sivussa ihan huomaamatta, miten kirjastossa toimitaan ja käyttäydytään.

Jep.

Ilmeisesti en ollut oppinut edellisestä kirjastokäynnistä mitään: vilkas kolmevuotias on vilkas kolmevuotias. Ja painostavan sään hiostuttama jäätelöä odottava kolmevuotias on, no, juuri sellainen. Mutta saimmepa asiamme hoidettua.

Sitten kävelimme jokirantaan, ja esikoinen sai maistiaisia mieheni ostamasta jätskistä. (Kuopuskin olisi saanut, mutta sylkäisi oman osuutensa saman tien pois.)

Sitten kävelimme hampaat yhteen puristettuina kotiin samalla kun molemmat lapset tekivät kaikkensa päästäkseen rattaista, aurinkolaseista ja hellehatuista eroon.

Veikkaisin, että jos nyt ehdottaisin miehelleni, että ”Mennäänkö huomenna töitten jälkeen…” niin saisin osakseni vain epäuskoisen mulkaisun. Pitääkin heti kokeilla!