Kahvia ja omenapaistosta

Postauksessa mukana Wilfalta saatu tuote.

Joskus meilläkin on sellaisia täydellisen oloisia sunnuntaihetkiä, jolloin keittiönpöydällä lojuu pussillinen maailman kauneimpia ja ihanimmin nimettyjä talvikaneliomenoita ja jääkaapissa sattuu olemaan purkillinen kermaa. 

Ja minulla on flunssanjälkeinen kodinhengetärhurmos meneillään ja ilmoitan tarmokkaana tekeväni omenapaistosta meille kaikille välipalaksi ja jos mies olisi niin ystävällinen ja keittäisi kahvit.

”Keitetään oikein semmoiset välipalakahvit!” esikoinenkin innostuu (aivopesumme tuottaa siis vähitellen tuloksia, kun esikoinenkin tykkää ehdotella eri tilanteisiin sopivia kahveja. Lempparini esikoisen esittämistä kahvihetkistä on koko perheen yhteisen huilaushetken jälkeiset pötkötyskahvit. Sen sijaan hänen ideoimiaan punaviiksikakkakahveja en haluaisi maistaa).

Ettei helposti säikähtävä sisäinen kodinhengettäreni vain ehtisi karata, kävin nopeasti netissä etsimässä reseptiä, josta voisi tehdä sokerittoman version. (Sellainen löytyi täältä, tein muuten ihan ohjeen mukaan, mutta jätin sokerin pois ja heitin viime tipassa tilalle ruokalusikallisen hunajaa.)

Omena-kaurapaistoksesta tuli ihan älyttömän hyvää, eikä se todellakaan kaivannut sokeria, varsinkaan kun kyytipoikana oli kanelilla maustettua kermavaahtoa. (No joo, sen verran täytyy tiputtautua alas täältä ehtoisen emännän taajuudelta, että lapset eivät suostuneet syömään puolta lusikallista enempää. Mutta jäipä meille mieheni kanssa enemmän.)

Kahvissakaan ei ollut moittimista. Kuten alkukesästä kirjoitin, sain Wilfalta Svart Presisjon -kahvinkeittimen, joka on kyllä maineensa veroinen täydellisen suodatinkahvin keittäjänä. Yksi Svart Presisjonin näppärin ominaisuus on vesisäiliöön merkityt grammamäärät (montako grammaa kahvia tarvitset per tietty vesimäärä), joiden avulla pystyt vaikuttamaan mahdollisimman paljon siihen tärkeimpään eli kahvin makuun. Itse olen luonteeltani sen verran suurpiirteinen, että aluksi olin sitä mieltä, ettemme tarvitsisi lainkaan keittiövaakaa, sillä keittimen mukana tulevassa mittalusikassakin on grammamäärät merkitty. Mutta mieheni sen sijaan on alusta alkaen ollut sitä mieltä, että olisihan se nyt vielä mahtavampaa keittää grammalleen oikea määrä kahvia, joten alkusyksystä ostimme keittimen rinnalle Wilfan oman keittiövaa’an. (Mikä tahansa muukin tarpeeksi tarkka keittiövaaka tietenkin kävisi myös.) Samalla ostimme Wilfan kahvimyllyn, sillä olimme jo niin kauan haaveilleet vastajauhetusta kahvista.

Itse en ole kahvimyllyyn vielä kajonnutkaan, pitäisi kyllä varmaan opetella, mutta kun se hoituu mieheltä niin näppärästi…paitsi että yllättävän sotkuista puuhaa se kahvin jauhaminen on; myllystä tulee jauhamisen jälkeen jotenkin niin sähköinen, että jauhettu kahvi aivan sinkoilee myllystä pois. Täytyy myös sanoa, että olen ollut hiukan pettynyt vastajauhetun kahvin makuun – oletin, että kyseessä olisi suorastaan taivaallinen makuelämys, mutta ehkä vähän yllättäen ihan tavallinen tummapaahtoinen suodatinkahvi vie voiton. Syy saattaa kyllä olla ihan siinä, että emme ole löytäneet niitä kaikkein parhaimpia kahvipapuja vielä. Toistaiseksi olemme kokeilleet Turun kauppahallista ostamiamme Cuba Serranno -papuja ja lähikaupasta haettuja tummapaahtoisia Presidentti-papuja. Varsinkin noissa Cuba Serranno -pavuissa kahvi maistui jopa vähän merkilliseltä; se oli tavallaan hyvää mutta vähän sellaista, että ensin suussa maistui vesi ja sitten vasta kahvi. Parasta kahvimyllyssä onkin tähän asti ollut kahvin tuoksu, muuten tykkään kyllä ehdottomasti tavallisesta suodatinkahvista enemmän.

P.s. Tämä idyllinen sunnuntaihetki ei todellakaan ole ollut tänään. Tänään olen saanut maksaa karvaasti siitä, että olin eilen blogitapahtumassa Helsingissä – molemmat lapset ovat olleet jotenkin tosi hankalalla tuulella. Eikä marraskuun ensimmäinen ole itsellenikään koskaan ollut se kivoin päivä.

Kuvat: S. Aaltonen