Kelikuloiset terveiset

Harmaata.

Loskaa. 

Harmaata loskaa. Loskaista harmautta.

Kelikuloisuus vaivaa taas, ja loppuviikko on ollut tosi ankea. 

Siitäkin huolimatta, että kävimme eilen mieheni kanssa elokuvissa. (Tai ehkä juuri sen takia; Tarantinon The Hateful Eight oli yksi surkeimmista leffoista pitkään aikaan, ja yleensä olen ihan tykännyt Tarantinon ohjauksista.)

Unettomuus vaivaa iltaisin, väsymys ja päänsärky pitävät seuraa päivisin. 

Tänään en olisi jaksanut millään olla Mato Matalan murtunutta koipea tutkiva lääkäri, en vuorotella myyjänä ja asiakkaana kauppaleikissä, varsinkaan, kun lapset eivät päässeet sopuun siitä, kuka saa sanoa piip aina uuden ostoksen lähestyessä kassakonetta, eikä energiani todellakaan riittänyt esikoisen toivomaan ”laukkaloimiseen” eli keittiön ympäri juoksemiseen käsi kädessä. On hankalaa, kun sekä mieli että kroppa haluaisivat viettää koko päivän vaakatasossa sohvalla, mutta lapsilla on koko ajan joku yltiöäänekäs roolileikki käynnissä korvan juuressa. (Ja he ovat sitä mieltä, että minä olen se puuttuva palanen leikissä kuin leikissä.)

Niin että harmaata ja loskaista ystävänpäivää vaan kaikille. Nyt menen tekemään MHL:n ja Jennyn Mielipuolen päiväkirjan harjoituksia ja miettimään, että mistä minulle tulee hyvä mieli. Ei ainakaan harmaudesta.