Keskiaikaa ja metrilakua Turussa
Viime viikolla Turussa pidettiin taas jokakesäiset Keskiajan markkinat.
Olen käynyt markkinoilla melkein joka vuosi Turkuun muutettuani ja tänä kesänä peräti kahdesti. On kummallista, miten paljon ilahdun vuosi toisensa jälkeen pelkästä ajatuksestakin lähteä Keskiajan markkinoille, vaikka inhoan väenpaljoutta, pelkään markkina- ja torimyyjiä (koska heiltä voisi saada persoonallista ja ystävällistä palvelua, iik!), eikä minulla koskaan tunnu olevan yhtään rahaa markkinoiden aikaan (paitsi metrilakuun).
Keskiajan markkinoista on kai tullut minulle jonkinlainen kesäriitti, joka täytyy suorittaa. Tällä kertaa ylitin itseni, sillä puskin markkinoille perjantaina pahimpaan ruuhka-aikaan taaperoa rattaissa työntäen. En tietenkään pysähtynyt tutkimaan minkään kojun (paitsi metrilakukojun) tarjontaa tarkemmin, sillä henkilökohtaisen palvelun lisäksi pelkään sitä muuta markkinaväkeä, joka vellovana massana kulkee karkkiomenoita imeskellen ja jonka paheksuvia hei-katsokaa-tuo-on-lähtenyt-vaunujen-kanssa-tänne-tungokseen, tsaijaijai –ilmeitä kammoksun.
Pysähdyimme me sentään lättykahveille ja sitä metrilakua ostamaan. Niin ja syöttämään lapsille päivällistä (mukana markkinahumussa olivat siskoni ja tämän kaksi lasta.)
Suurimman osan markkinoillaoloajasta käytin kuitenkin siihen, että korjasin taaperon myssyä, joka oli joko valahtanut silmille tai takaraivolle. On se kumma, ettemme vielä tähän päivään mennessä ole löytäneet lapsellemme sellaista myssyä, joka sopisi tismalleen, eikä vain melkein. Siskonpojan lakki ei muuten värähtänyt milliäkään mihinkään suuntaan, se on kuin valettu pojan päähän. (Toisaalta, siskonpoika myös istuu rauhallisesti rattaissaan ja katselee tyynesti ympärilleen, kun taas meidän taaperomme venyy ja vanuu ympäri rattaita sen näköisenä, että hänellä on koko ajan kuperkeikan tekeminen kesken.)
Sunnuntaina kävin markkinoilla vielä uudestaan oman perheen kesken. Mies kantoi taaperoa Manducassa, ja minä toimin reittioppaana ja selostin samalla koko ajan, missä olimme siskoni kanssa perjantaina käyneet.
”Tässä on näitä kivoja Virkkukoukkusen kasseja ja pussukoita, mutta ei me jääty näitä perjantainakaan katsomaan, eikä me kyllä nytkään ehditä.”
”Tässä on tämä sotilaslättykoju, josta me ostettiin ne lättykahvit.”
”Tuolla on tuo mustikkalakukoju, josta mä yleensä oon ostanut lakua, mutta tällä kertaa mä en osta sieltä vaan mä aion ostaa metrilakua niin kuin perjantainakin.”
”Tästä sais sitä pakurikääpää, josta mä oon miettinyt, että pitäiskö sitä joskus kokeilla?”
”Tuossa taaperon sormet jäivät leikkikännykän kansien väliin ja tuli armoton huuto.”
”Tuolla on se metrilakukoju, kato, tuolla! Mä ostan varmaan ihan samat maut kuin perjantainakin paitsi enemmän Porvoon lakua ja vähemmän muuta.”
Yritin muistaa ottaa muutaman valokuvankin markkinatohinoista, mutta aika huono kuvasaalis tuli. Metrilakusta en ehtinyt ottamaan kuvia, en perjantaina, enkä sunnuntaina, mutta voin maalata lakusta teille mielikuvan: se Porvoon laku on täysin mustaa ja niissä muissa lakuissa on erivärisiä raitoja.