Liberon "synnytysvalmennus"

Kahvia, kiitos!

Liityin jo edellisen raskauden aikana Libero-kerhoon, josta silloin tällöin tulee sähköpostiin ajankohtaisia uutiskirjeitä. Viimeisimmässä uutiskirjeessä sain synnytykseen liittyviä vinkkejä. (Entä jos en olisi lukenut Liberon uutiskirjettä - olisinko silloin tullut ajatelleeksikaan, että synnytykseen on hyvä valmistautua etukäteen ja että puoliso tai joku muu läheinen kannattaa ottaa mukaan tukihenkilöksi?) No, ihan asiallisia juttuja ja vinkkejä uutiskirjeessä oli, tosin minua hiukan hämmensi se, että Libero neuvoo raskaana olevan kumppania nipistämään odottajaa reidestä testatakseen tämän kipukynnystä. Jos odottaja sitten kirkaisee, se ennakoi hyvää pärjäämistä supistusten kanssa. Mutta jos odottaja puristaakin suunsa tiukaksi viivaksi, hänelle kannattaa kertoa, että on "tärkeää antaa periksi ja huutaa isoon ääneen 'ai'". Tällä tavoin kumppani voi valmentaa odottajaa miellyttävään synnytykseen.

Voin kertoa, että jos mieheni rupeaisi nipistelemään minua reidestä ja kehottaisi antamaan kivulle periksi niin nipistäisin aika lujasti takaisin ja ehkä jostain vähän eri paikasta kuin reidestä...

 

Kommentit

Sensei
Puuhevonen

Eikä :D Aika hämmentävä kivuntestausmenetelmä. Ja jos yhtään muistan niin se synnyttämisen kipu ei ole mitenkään verrannollinen reidestä nipistämiseen...Tai mihinkään muuhunkaan aiemmin kokemaani kipuun.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Niinpä...tarjolla oli myös toinen vaihtoehto niille kumppaneille, jotka eivät halua nipistellä puolisoitaan: "yritä saada puolisoa puristamaan jääkuutiota kourassaan". Sehän se onkin parasta synnytykseen valmentautumista... voisi tulla synnyttäjälle vähän yllätyksenä tositoimissa, että eihän tämä tunnu ollenkaan samalta kuin se jääkuution puristaminen!

Vau mikä vauva!

Nyt mää kyllä tikahdun :D:D:D "pystykkö puristaan jääpalaa, joo älä pidättele vaan voivottele ääneen vaan, hyvä, NONIIN kyllä se synnytyskin sitten sujuu ihan hienosti!"

("Yritä saada", pieni epäilyskin jo ettei arvon leidi ehkä ihan lämpee :D)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mitä ihmettä?! :D Ketä naista, siis ketä, kannattaa nipistää reidestä ja sanoa "kannattaa antaa periksi kivulle, se helpottaa sua synnytyksessä"? En usko että kukaan osaa ottaa tuota vastaan oikealla mielellä :D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Siinä vinkissä (sentään) huomaavaisesti kehotettiin pyytämään puolisolta nipistelylupa etukäteen...mutta aika harvalta varmaan lupa heltiäisi tuollaiseen älyttömyyteen. 

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Ai niinku et "saanko mä vähän nipistää sua ni testataan miten sä sit osaat ottaa niitä synnytyskipuja vastaan"? Ahhahahaha! :D

Vau mikä vauva!

Ketä naista kannattaa nipistellä yhtään mistään, ikinä :D ja jos en halua kuulla vedenpitävää ennakointia synnytyksestä "edes" muilta naisilta, niin voin kuvitella miten uskottavasti ottasin vastaan miehen arvion siitä, miten PÄRJÄÄN supistuksissa ja minkähän verran kipua mahdan kestää. Siinä miellyttävässä synnytyksessä :D

Vau mikä vauva!

Pakollinen tarkennus, "muilta synnyttäneiltä naisilta" ja "oman miehen arvion" :) ei niin että automaattisesti kaikki naiset tietäis yhtään enemmän kun kukaan mies.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Joo, voi olla, että jos mies rupeaisi synnytyssalissa hokemaan, että "muistatko kulta, kun nipistin sua ja sä vaan rupesit murjottamaan niin mähän sanoin sulle, että kannattais kuule vähän harjoitella tuota kivun kohtaamista" niin se mies olisi aika nopeasti toivotettu hevonkuuseen sieltä sängyn vierestä pätemästä :D

FFFifi
Fitness Führer

Mitä helvettiä??? Että mua riepoo nämä tällaiset, varmasti hyvää ja fiksuakin asiaa voisi sinne uutiskirjeeseen kirjoittaa eikä täyttä soopaa! Käännösjuttuhan tuo varmaan on, mutta ei sitten tullut sille kääntäjälle ja tekstin toimittaneelle henkilölle mieleen, että tuossa ei ole mitään järkeä?

Mä muistan, että sain Liberolta joko kotiin tai sitten siinä "hoitolaukussa" esitteen, jossa oli jotain "palaudu synnytyksestä" -vinkkejä. Siinä luki "kun jotain jotain (liittyi treenaamiseen muistaakseni), voit syödä jotain ja uskaltaako tätä sanoakaan, vaikka palan suklaata." En valitettavasti muista koko tekstiä, mutta tuo "uskaltaako tätä sanoakaan, vaikka palan suklaata" on syöpynyt mieleeni lähtemättömästi ja edelleen ärsyttää suunnattomasti toi teksti.

Itsehän täydensin ruokavaliotani Geishalevyillä ja muromyslillä jotta pysyisin edes suunnilleen hengissä imetyksen ajan. Mutta vaikka olisi tarvetta laihduttaa, niin tuo lause on aivan järjetön ja voi aiheuttaa täysin turhia syyllisyydentunteita tuoreessa äidissä (joka on aika altis syyllistymään ihan kaikesta) ja pahimmassa tapauksessa olla yksi tekijä siinä, että suhde ruokaan vinoutuu. Paitsi että toi on tosi ärsyttävää, myös vastuutonta.

Vau mikä vauva!

Samantyyppistä järkevän ruokavalion oletusta mulle tarjottiin neuvolassa. "Me naisethan ollaan sellasia, että vähän väliä pitää saada jotain makeeta, ja se onkin ihan ok jos ottaa pari palaa tai joskus rivinkin suklaata, mutta sitten on aina se että helposti tuppaa syömään sen koko levyn, hihhihhih." Olin siinä epänaisena hiukan huuli pyöreenä, epäsokerihimosena olin syönyt ehkä koko vuonna yhteensä suklaalevyllisen, enkä muutenkaan oo välipalaihmisiä. Mut sellasta se on! Pikkusen aina pitää jotain narskuttaa, vaikkei itteensä pystykään hillitseen. Naiset, nääs. Kunhan vähän kattoo sitä painoo sit.

(Aiheessa pysyen... :D)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Ai että joskus oikein kokonaisen rivinkin saisi ottaa, wohoo! Muistaakseni mun siskolle sanoi sellainen aivan ihana erikoislääkäri, jonka luona me molemmat ollaan käyty varhais- ja 4D-ultrassa, että imettäessä saa syödä sitten vaikka suklaalevyn päivässä :) tai jotain tuohon tyyliin. Tuskinpa sekään nyt kirjaimellisesti tuota tarkoitti, mutta onhan tuo nyt aika paljon kivempi asenne kuin sellainen "kaksi palaa kerran kuussa" -nipotus.

Mun oma asenne suklaalevyihin on se, että kokonainen levy kerralla, eihän siinä muuten ole järkeä :D

aikavarkaissa (Ei varmistettu) http://aikavarkaissa.blogspot.fi

Ai apua! Kolme vuorokautta sitten synnyttäneenä en oikein tahdo lähteä miettimäänkään tuota reiden nipistämistä...

Mutta - uskaltaako tätä ääneen sanoakaan - kolme päivää, kolme ja puoli suklaalevyä :-D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Niissä uutiskirjeen jutuissa, joissa ei menty noihin nipistelyälyttömyyksiin, oli asiapitoisempaa tekstiä, mutta mulla särähti korvaan sellainen holhoava, synnytyskipuja vähättelevä ja hivenen myös kivunlievityskeinoihin turvautuvaa synnyttäjää syyllistävä ja pelotteleva tyyli: "Kun ajattelet edellistä synnytystäsi, muistatko, tekikö se kipeää? ... Jos edellinen synnytyksesi oli erityisen vaikea, voi ajatus kivuttomasta synnytyksestä houkutella. ... Et ehkä välttämättä tiedä, että useimmilla kivunlievitysmenetelmillä on myös haittapuolensa. Esimerkiksi selkäydinpuudutus voi lopettaa supistukset kokonaan, jolloin ne joudutaan käynnistämään uudelleen tipan avulla."

No, muistan kyllä, että kipeää teki ja totta kai ajatus kivuttomasta synnytyksestä houkuttelee enemmän kuin ajatus helvetillisistä tuskista. Että en nyt tähän kohtaan kaipaisi saarnaa kivunlievitysmenetelmien haitoista ja luonnollisen synnytyksen eduista.

"...vaikka palan suklaata", voi että, ihanko varmasti nyt sitten oikein kokonaisen palan? Varmaan sen yhden palankin täytyisi olla tummaa suklaata, ettei imettäjä mene ihan kokonaan hunningolle. Liberon pitäisi ennemmin laittaa sinne hoitolaukkuunsa pari suklaalevyä ja ottaa järki käteen. Ja miten raivostuttavasti muotoiltu tuo "uskaltaako tätä sanoakaan", aargh.

Eilisen lupaukset

Mä repeilen täällä. Olisin kyllä repeillyt vähän eri tavalla, jos olisin lukenut ko. tekstin pahaa aavistamatta jostain oppaasta. Ja jos meikäläistä lähtee nipistämään, niin voisin läimäyttää. Ainakin sitä kättä. 

Ja mikä järki siinä on, että todennäköisesti ensin nainen lukee nämä ohjeet ja esittää miehelle, että tämäkin voisi ne lukea, ja sitten yhdessä päätetään kokeilla, miten nainen reagoi kipuun. Saisko kunnon raivareista huutoineen hyvät ennakkopisteet, että synnytys tulee sujumaan mukavasti ja kivutta?

Ja mitä hemmettiä, "uskaltaako tätä sanoakaan", mitä retoriikkaa toi on?? Missä tommosta käytetään?! Uskaltaako tätä sanoakaan, synnytyksenkin jälkeen on seksiä. Uskaltaako tätä sanoakaan, ruoasta saa nauttia. Uskaltaako tätä sanoakaan, mutt osoitan nyt ihmisiä paheen tielle, tsihi tsihi.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Tuli vähän sellainen(kin) olo, että onkohan tässä nyt yritetty vähän väkisin keksiä miehellekin jotain tekemistä synnytykseen valmistautumisessa? "Sä et voi kulta kantaa tätä lasta sisälläsi yhdeksää kuukautta etkä sä pysty synnyttämään etkä kärsimään niitä tuskia mun puolesta, mutta jos sä vaikka vähän nipistelisit mua silloin tällöin, on sekin tärkeä tehtävä!"

Hertta
Lilou's Crush

Apua :D ei voi olla synnyttäneen naisen kynästä tuo teksti... Eihän... Eihän? Toivottavasti ei! Noin niinkuin yhden synnytyksen hoidelleena yhdyn edelläkirjoittaneiden mielipiteeseen, että synnytyskivuilla ja helkkari NIPISTYKSELLÄ ei ole mitään, kertakaikkiaan mitään tekemistä keskenään. Paitsi tipan laitto, se muuten vähän tais "nipistää". Ja muuten -meni ihan hyvin, enkä tainnut päästää juuri ääntäkään. Mustahan keittyisi oiva skientologi...

Tiiu. (Ei varmistettu)

Meidän raskausjoogakurssilla harjoiteltiin avautumisvaiheen hengitystekniikoita ja rentoutumista niin, että nipisteltiin toisiamme sisäreidestä minuutin ajan muutamaan otteeseen ja joka kerta hengiteltiin eri tavalla. Sisäreidestä kovaa nipistäminen muuten sattuu yllättävän paljon (ja minuutti on tosi pitkä aika!), vaikka tuo kipu ei varmasti olekaan juuri mitään verrattuna niihin oikeisiin synnytyssupistuksiin. Koin harjoituksen näin ensisynnyttäjänä yllättäen jopa hyödylliseksi. Siinä sai hieman tuntumaa siitä miten kipuun reagoi ja etenkin siihen, miten erilaiset hengitystekniikat auttoivat rentoutumaan ja sietämään tuota nipistyskipua paremmin. Mutta ei tuo Liberon neuvo kyllä tuollaisenaan tosiaan vakuuta :D

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Eli siinä ohjeessa piilee kuin piileekin totuuspohja! Mutta se ei kyllä todellakaan aukea lukijalle mainitsemalla asiasta niinkuin tekstissä mainittiin :D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Okei, nyt ymmärrän pointin vähän paremmin :) ehkä Liberon vinkki olisi avautunut eri tavalla, jos siinä olisi ollut maininta noista hengitystekniikoista.

Kommentoi