Luvassa 379 kilometriä parisuhdeaikaa

Miehelläni on tänään kahdeksas peräkkäinen työpäivä. Hädin tuskin muistan, miltä hän näyttää. 

Lapsellamme on menossa taas joku niistä mystisistä vaiheista, joka saa hänet heräilemään öisin vähän väliä ja kiukuttelemaan päivisin. Tai no, eipä tässä mitään kovinkaan mystistä ole: taaperolta valuu kuolaa sen verran, että kohta varmaan puhkeaa taas uusi hammas.  

Oli miten oli, tässä rupeaa olemaan aika puhki. Minä ja mieheni odotamme siis melkein kiihkonsekaisella innolla tämän illan autossaistumisurakkaa: ajelemme vanhempieni synnyinseuduille Evijärvelle, jonne on Turusta matkaa 379 kilometriä. Yhden (suunnitellun) kahvi- ja vessapysähdyksen taktiikalla ajorupeamaan menee viitisen tuntia. Lähdemme liikkeelle seitsemältä, kun on taaperon nukkumaanmenoaika ja sitten me vain istumme vierekkäin ja juttelemme. (Lue: mies ajaa ja minä juttelen.)

Joskus ennen muinoin ajatus viiden tunnin ajomatkasta olisi aiheuttanut välittömän plääh-onko-pakko –reaktion, nyt sen sijaan tuntuu siltä, että jee, parisuhdeaikaa, parisuhdeaikaa!

P.s. Onko normaalia pakata lapselle yhden yön takia salikassillinen tavaraa mukaan?!