Marraskuuhan on ihan jees!
Tämä on ollut mukava viikko. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta marraskuinen arki on tuntunut jotenkin ihan leppoisalta. Aurinkokin on paistanut, mikä on tuntunut piristävältä, jos ei huomioida sitä ärsytystä, joka syntyy siitä, kun aurinko mollottaa, häikäisee ja osoittelee pilkkasäteillään niihin nurkkiin, joihin ei ole pölyhuiskun kanssa vielä ehtinyt.
Tiistaina taapero peuhasi sydämensä kyllyydestä siskonlapsieni kanssa Mehukatti Lastenmaailmassa Leaf-Areenalla. Olimme käyneet siellä miehen ja taaperon kanssa vain kerran aiemmin, maaliskuussa, jolloin totesimme mieheni kanssa, että täällä rupeamme käymään! No, kyllähän me rupesimmekin, kun olin taaperon kanssa siellä jo toista kertaa saman vuoden aikana. Viime kerralla käynti oli ilmainen (alle yksivuotiaille), nyt se maksoi kahdeksan euroa, mikä ei mielestäni ole liikaa siitä remuamisesta, jota taapero paikassa sai harjoittaa. Hän oli melkoinen huimapää, eikä paljon vilkuillut perääni, kun sukelteli pallomeressä, kiipeili, liukui, pomppi ja melskasi. Totesin taas, että täällä rupeamme käymään!
Torstaina olikin sitten taaperotanssi, jossa oli hauskaa niin kuin yleensäkin, mutta torstain ylivoimainen kohokohta oli kuitenkin isäni tekemä suppilovahverokeitto. Oi oi oi, miten hyvää se oli. Siis ihan käsittämättömän hyvää. Keitto oli niin herkullista, että jopa mieheni, jota vielä joitakin vuosia sitten NP:ksi eli nirsoksi paskiaiseksi kutsuttiin, oli myyty. Hän maisteli keittoa epäuskoisen näköisenä ja joutui toteamaan, että jumaliste, miten hyvää.
Eilen teimme sitten jotain sellaista, mikä vähän kaduttaa. Meille saapui tässä jokin aika sitten Kodin1:ltä kutsu jouluiseen VIP-iltaan. Olen siinä mielessä vähän hassu, että suurimman osan ajasta hoen olevani aika lailla antimaterialisti mutta jos saan (kaikkien muiden turkulaisten ohella) kutsun, jonka mukaan olen VIP, olen ihan myyty. (Minua ei haitannut edes se, että kutsu oli miehelleni, ei minulle.) Harmi vain, että kaikki muutkin turkulaiset ja lähiseutujen asukkaat olivat yhtä innoissaan asiasta, ja jo parkkialueelle ajaessamme meitä alkoi vähän kaduttaa. Olisikin pitänyt siinä kohtaa tehdä U-käännös ja ajaa takaisin kotiin, sen verran ahdistava väenpaljous liikkeessä oli. Toisaalta, hopeareunuksena ihmispaljouskammopilvessäni: jos emme olisi raivanneet tietämme Kodin1:n jouluosastolle, en olisi koskaan nähnyt alla olevaa Villeroy & Bochin joululautasta, ja jos taskussani ei olisi ollut 40 % alekuponkia, emme koskaan olisi ostaneet kyseistä lautasta. Tämä on juuri sellainen ilahduttavan hankala lautanen, joka on niin hieno, että sen pelkää menevän rikki ja joka on niin iso, että se vie tilan muilta tarjoiluastioilta mutta joka on kuitenkin pakko saada joulukattauksen osaksi.
Juhlistaaksemme lautaslöytöä ja perjantaita ja Pauli Hanhiniemen päivää Vain elämää -ohjelmassa päätimme tilata lähimmästä Kotipizzasta pitsat oikein pröystäilevästi kotiinkuljetuksella. Harmi vain, että miehelleni todettiin puhelimessa, ettei tähän olisi mitään mahdollisuuksia ruuhkan takia. Mielikuva Berlusconi-pizzasta haihtui savuporona ilmaan, ja olimme niin tyrmistyneitä siitä, että kukaan ei kiiruhtaisikaan tuomaan meille höyryävän kuumia pitsoja (ilmeisesti Kotipizzalle ei ollut välittynyt tieto VIP-statuksestamme), että päätimmekin hakea ruokamme Heseltä. Ihan hyvää sekin oli.
Tänään olikin sitten aivan ihana päivä, kun siskoni perheineen tuli meille epävirallisille tuparikahveille. (Eikös olekin ihan normaali käytäntö pitää tuparit puoli vuotta muuton jälkeen?) Saimmekin aivan mahtavan tuparilahjan, jota on tietenkin pakko heti esitellä. Siskoni on taitava käsityöihminen, joka on tehnyt taaperollekin jo vaikka mitä kivaa lorupussista pehmopöllöön. Tällä kertaa taapero sai nakupellenukelleen vaatteita. Huomatkaa nuken ihastuttava Etelä-Pohjanmaa -pipo, jossa vilahtaa myös allekirjoittaneen entinen kotikunta.
Tällä nukella on katu-uskottavuutta.
Minä sain me saimme siskoni tekemän upean joulukalenterin. Juuri tällaista olen aina halunnut! Taskuihin saa itse sujauttaa jotain kivaa, ja siinähän se joulukuu sujuukin kivasti, kun saa jännittää, että pistinkö sen Geisha-konvehdin 10. päivän luukkuun vai oliko sen vuoro sittenkin vasta 12. päivä…mieheni saa toki jännittää myös, siis sitä, että ehtiikö hän ”avaamaan” yhtään luukkua. Kjäh, kjäh. Ehkä johonkin taskuun voisi sujauttaa taaperollekin jotain. Tai sitten vain kylmästi päätän, että kaikki, KAIKKI on minun! Onhan taaperolle jo se Turun Sanomilta ilmaisjakeluna tullut joulukalenteri sekä partiolaisten joulukalenteri – joku kohtuus tässä täytyy olla. Saimme myös uuden Muumi-joulumukin, joka on niin ihana, että haluaisin itsekin olla Muumilaaksossa kuusta koristelemassa Muumipeikon kanssa. Ja tuossa suloisessa lasipurnukassa on siskoni omin pikku kätösin valmistamaa joulukahvisekoitusta, joka tuoksuu tosi hyvältä! Tällaiset purkit ja mukit ja kalenterit tekevät minut niin onnelliseksi. Eikä tuo suklaakaan sureta ollenkaan. (Kukaan ei taida enää uskoa, että en ole materialisti…)
Niin joo, teinhän minäkin jotain: jauhelihapiiraan. Se oli ihan hyvää, tosin mausteita olisi voinut olla reippaammin. Resepti löytyy Valion sivuilta täältä.
Toivottavasti teilläkin on ollut leppoisa, mukava marraskuinen viikko. Voiton puolella ollaan; kohta on joulu ja kystä kyllä!