Mies palasi töihin – miten meillä pärjätään?

Mies palasi maanantaina neljän kesälomaviikon jälkeen töihin. 

Maanantai oli kutakuinkin tällainen: esikoinen nukahti päiväunilleen puolitoista tuntia tavallista myöhemmin, koska pieninkin vauvan suunnalta tuleva parahdus tai äännähdys häiritsi hänen nukahtamistaan. Normaalisti 2 – 4 tunnin päiväunia vetelevä vauva ei nukkunut koko päivänä varttituntia pidempiä pätkiä, vaan vuoroin kitisi, vuoroin itki – sylissäkään ei ollut hyvä. Missään ei ollut hyvä. Esikoinen ikävöi iskää ja marssi iltakuudelta eteiseen odottamaan isäänsä töistä. Vauva huusi iltakuudesta melkein yhteentoista asti lähes taukoamatta: minä googletin paniikissa koliikkitietoutta ja mietin ääneen, että pitäisikö kokeilla vyöhyketerapiaa. Mies totesi huutava vauva sylissään, että hän ainakin tarvitsee jonkinlaista terapiaa. Kuin ihmeen kaupalla vauva kuitenkin nukkui yönsä tyytyväisenä, eikä herännyt syömäänkään kuin pari kertaa. Heräsimme aamulla vasta puoli kahdeksalta herätyskellon pirinään, ja minä jäin vielä vauvan kanssa nukkumaan tunniksi. 

Eilen vauva nukkui melkein koko päivän. Hän ei ollut hereillä kuin ruokailu- ja vaipanvaihtohetket. Esikoinen nukahti päiväunilleen noin tunnin uuvutustaistelun jälkeen ja siirtyi heti herättyään eteiseen odottamaan iskää (onneksi vain hetkeksi, muuten olisi voinut käydä pienellä aika pitkäksi). Iltapäivällä saimme mieluisia vieraita ja kivoja Berliinin-tuliaisia siskolta ja lankomieheltä. Päivä oli oikein leppoisa ja mukava iltakahdeksaan asti – silloin alkoi taas vauvan koliikkityyppinen huuto. Löysin netistä Väestöliiton julkaiseman Itkuinen vauva ja koliikki -oppaan, joka tarjosi ytimekästä ja hyödyllistä tietoa. Miksei tätä vihkosta jaeta neuvoloissa?

Hyödyllisestä oppaasta huolimatta emme vieläkään osaa varmuudella sanoa, onko kohdallemme osunut jo toinen koliikkiarpa (myös esikoisella oli koliikki – asia, jonka tajusimme kunnolla vasta siitä selviydyttyämme, kun luimme jonkin virallisen ”itkumääritelmän” koliikista). Olin vielä eilen siinä uskossa, että koliikki on vähän sama asia kuin pahat vatsavaivat. Ei se kuitenkaan ole, vaan Väestöliiton oppaan mukaan ”usein koliikin taustalla on vauvan herkkä temperamentti ja vauvan kehittyvä itsesäätelykyky”. Koliikkivauvalla – niin kuin varmaan melkein kaikilla vauvoilla – voi kuitenkin olla myös ilmavaivoja ja niitä on myös tällä meidänkin pikkuisellamme aika paljon. Hän nielee paljon ilmaa maitoa imiessään ja myös itkiessään, joten tässä vaiheessa on vielä aika vaikea sanoa, aiheutuuko itkuisuus ilmavaivoista vai koliikista. Usein koliikki alkaa jo parin viikon iässä, mutta meidän vauvamme täytti tänään jo kuukauden, ja monen tunnin iltaitkut alkoivat vasta toissailtana. Luin jostain, että vauva kuin vauva on itkuisimmillaan 4 – 8 viikon iässä, joten toivon kovasti, että kyseessä olisi vain tällainen muutaman viikon itkuvaihe…toisaalta vauvaamme kyllä sopii seitsemän kolmestatoista Väestöliiton listaamasta koliikkioireesta.

Nyt vain jännitämme ja odotamme, mitä tuleman pitää. Itseäni lohdutti kovasti tämä vihkosesta löytynyt tekstinpätkä:

”Koliikki-itkua itkevän vauvan vanhemmista voi tuntua yksinäiseltä, ja vanhemman itseluottamus voi kärsiä. Suhteen luominen koliikkivauvaan voi tuntua vaikealta ja turhauttavalta, kun vauva vastaa erilaisiin rauhoitteluyrityksiin itkemällä. Koliikkivauvan vanhempien on tärkeä muistaa, että he ovat yhtä hyviä vanhempia kuin muut. Itkuisen vauvan vanhemmuus on vain hyvin haastava tehtävä. Vanhempi voi olla tyytyväinen, että jaksaa hoitaa vauvaansa itkusta huolimatta.”

Niinpä. Muistan jo esikoisenkin kohdalla, miten vaikeaa oli luottaa omiin kykyihinsä äitinä, kun vauva ei nukkunut, vaan itki, itki ja itki…ja miten helposti sitä sitten jäi ennemmin kotiin kärsimään väsystä ja mökkihöperyydestä kuin lähti ihmisten ilmoille, koska ei halunnut altistaa itseään ihmisten ääneen lausutuille tai äänettömille ajatuksille. Vieraan ihmisen tai jonkun ei-niin-läheisen tuttavan on helppo huikata itkua pari minuuttia seurattuaan, että ”sillä on varmaan nälkä!”, mikä ainakin omalla kohdallani aiheutti pelkästään mielipahaa ja ärsyyntymistä (ikään kuin en tässä itse miettisi, että mikä vauvalla mahtaa olla pielessä – ja jos se itkee koliikkivaivoja, siihen ei auta maito, eikä sekään, että kommentoijan isoisoisoäiti tapasi jauhaa sammakonkutua vauvan varpaidenväleihin ja sai vauvan tyyntymään sillä).

Tänään onkin sitten miehen kolmas työpäivä ja ensimmäinen iltavuoro. Katsotaan, miten meidän käy.