Milloin viimeksi…?

Milloin viimeksi? -postaus on pyörinyt jo pitkään monessa blogissa, ja jälkijunassa puksuttelen täällä omani kanssa. (Kopioin haasteen ihanasta Tuuliajolla-blogista.)

Ilahduin… Viime viikonloppuna, kun kuopuksen tutti ”meni rikki” (mies leikkasi molemmista jäljellä olevista tuteista imuosat pois), ja koko operaatio sujui paljon helpommin ja vähemmillä itkuilla kuin olimme etukäteen pelänneet. Niinhän sitä aina sanotaan, että näissä asioissa kannattaa odotella herkkyyskautta. Olin vain aina luullut, että siinä kuuluu odotella sen lapsen herkkyyskautta, mutta meillä homma meni niin, että minulle tuli sopiva herkkyyskausi. Koska meille ei enää tule lapsia, ainakaan suunniteltuja sellaisia, olisin ehkä jäänyt roikkumaan loputtomiin kuopuksen suloiseen unitutinmussutukseen ilman tätä herkkyyskautta, jolloin minuun iski ihan yllättäen sekä päättäväisyyttä että kärsivällisyyttä tehdä perheemme pienimmästä tutiton. (Ja tuntui hänelläkin onneksi olevan hiukan herkkyyskautta tähän hommaan. Tosin ei niin paljon kuin minulla.)

Nauroin… Oikein kunnolla nauroin viimeksi toissailtana, kun mies esitti iltapesuilla pienen sketsin siitä, miten ihmettelin kuopuksen yöpaitaa. (”Onko tää nyt oikein päin? Ei kun tää on väärin päin! Eiku onko tää sittenkin oikein päin? Ei, kyllä tää on väärin päin.”) 

Itkin… Eilisiltana nieleskelin kyyneleitä, kun luin lapsille iltasaduksi Meidän Marikkia, ja Marikin naapurinpoika Abbe melkein kuoli pelastettuaan juopporentun isänsä joesta. (Meillä luetaan varsinkin esikoisen toiveesta Marikkia siitäkin huolimatta, että joudun lukiessani sensuroimaan lennossa aika paljon tarinasta. Tuon Abben läheltä-piti-tilanteenkin luin aika kevyenä versiona. En ihan viitsinyt lapsille lukea esimerkiksi sitä kohtaa, jossa Abben isä kirjoittaa Marikille kirjeen, jossa vannoo hirttävänsä itsensä, jos Abbe kuolee. Marikin rankemmista kohtauksista huolimatta Kesäkumpu kaikkine tärkeine henkilöineen ja varsinkin Marikin ja tämän pikkusiskon Liisan sisarussuhde ovat niin ihania, että muuten tykkään kyllä kovasti lukea Kesäkummun seikkailuista tytöille.) 

Suutuin… En muista, milloin viimeksi olisin suuttunut oikein kunnolla. Varmaan öykkäri-Trumpin törvellykset ja oman hallituksemme toimet ovat viime aikoina pistäneet eniten vihaksi.

Harmistuin… Tänään, kun olisin kaivannut hetken omaa rauhaa kokeillakseni joogaa. Olin juuri klikannut pyörimään Youtubesta jonkun aloittelijoille suunnatun videon, kun toinen lapsista tuli kovalla vauhdilla kohti nukenrattaiden kanssa ja toinen mankui hakemaan parvekkeelta leikkikaukaloa. Siitä oli mindfulness kaukana! Paitsi ettei ehkä olisi kannattanut parkkeerata joogaamaan keskelle olohuoneen lattiaa lasten leikkien keskelle. Vetäydyinkin makuuhuoneen rauhaan joogahengittelemään ja päivittelemään omaa kankeuttani.

Häkellyin… Viime lauantaina, kun ostin teepannun. Tee. Pannun. Minä! Valotan tämän shokkiuutisen taustoja myöhemmin!

Kokeilin jotain uutta… Viime sunnuntaina, kun halusin keksiä jotain kivaa tekemistä minulle ja kuopukselle sillä välin, kun esikoinen oli tanssitunnilla. Päädyimme tekemään siemennäkkäriä. Eihän siitä olekaan kuin pari vuotta, kun ensimmäisen kerran mietin, että haluaisin kokeilla näkkärin tekemistä itse. Ja nyt jo sain aikaiseksi! Siemennäkkileivän teko oli oikeastikin tosi helppoa ja yksinkertaista, ja ihan hyvääkin siitä tuli. 

Urheilin… Tämänpäiväistä joogakangisteluani ei varmaan voi kutsua urheiluksi. Hmm…olen ollut marraskuusta asti flunssainen, joten kovin tehokkaita urheilusuorituksia en ole kyennyt tekemään. Ilman tätä flunssaa olisin tietysti joka päivä urheilemassa.

Luin… Juuri hetki sitten Marikkia iltasaduksi. Sitä ennen noin kaksikymmentä Tammen kultaista kirjaa kuopukselle. (Minua ei muuten yhtään haittaisi, jos lasten kirjahyllystä katoaisi eräs Pekka ja Pupu lääkärissä -kirja. Tohtori Poppala -kiintiöni on tullut pikkuhiljaa täyteen.) Itse luen tällä hetkellä Kjell Westön Missä kuljimme kerran –romaania, koska kaipasin jotain ihan erilaista luettavaa tavallisten jännäreitteni tilalle. Yllätyin siitä, miten nopeasti kirja sai minusta otteen!

Söin… Tunti sitten lasten iltapalalla sitä itse tekemääni siemennäkkäriä pari palaa. Aikuisten iltapala on vielä syömättä, silloin upgreidaan näkkäristä jälkiuunipalaan. 

Herkuttelin… Pari viikkoa sitten sipseillä. 

Ostin… Favoran vahvistavaa hoitovoidetta viime lauantaina. 

Tapasin… Siskoni perhettä viime perjantaina, kun ajoimme heidän luokseen heti töistä päästyäni. 

Päätin… Eilen, että ostan rahapuumme kaveriksi toisenkin mehikasvin. Jos niistä olisi sitten vaikka seuraa toisilleen ja ne voisivat tsempata toisiaan kestämään kauemmin tällaisen kasveista mitään tietämättömän vihertumpelon hoivaa.

Inspiroiduin… Ystäväni joogakuvista. Siinäpä se syy, miksi vähän yllättäen päätin itsekin kokeilla.

Olen myös viime aikoina katsellut aika paljon Skamia. Mies ei tästä norjalaisesta teinisarjasta ole innostunut, vaan lähtee usein Ruissaloon kuvailemaan minun jännittäessäni sohvalla nuorten rakkauskiemuroita.

Lue myös: 

Yllättävän helpot heipat tutille