Missing: Sohvaperuna

Kahvia, kiitos!

Kodistamme on kadonnut sohvaperuna! 

Kyseinen sohvaperuna on nähty varmuudella viimeksi huhtikuussa, jolloin hänet vielä säännöllisesti tavoitti olohuoneen sohvalta. Useita kertoja päivässä sohvaperuna bongattiin myös lattialta X-asennosta retkottamasta tai mielivaltaisissa asennoissa lasten kiipeilytelineenä toimien.

Viime aikoina sohvaperuna on kuitenkin loistanut poissaolollaan, mikä on hämmentänyt kodin muita asukkaita.

Myös sohvaperuna itse kertoo olevansa tilanteesta hämillään, eikä myönnä kadonneensa ainakaan tahallaan, vaan vihjailee, että kyseessä olisi sohvaperunan arkkivihollisen, ruuhkavuosien, junailema salaliitto.

Alla ote puhelinkeskustelustamme:

"Sohvaperuna, sinulla on ollut tällä viikolla sovittuna jokin meno tai aktiviteetti kaikille muille päiville paitsi torstaille. Osaatko sanoa, mistä outo käytökseksi johtuu?"

"Uskoisin ruuhkavuosien olevan tämän ilmiön taustalla."

"Tarkoitatko ruuhkaa Netflixissä, HBO Nordicissa ja digiboksilla?"

"Ei, en tarkoita, vaikka kieltämättä niissäkin on aika kinkkinen tilanne päällä. Tarkoitan sitä ansaa, jonka ruuhkavuodet ovat minulle virittäneet: kello viiden aamuherätyksiä, kahdeksan tunnin työpäiviä, kasautuvia askareita, muistilappuja, joita en muista vilkaistakaan, neuvoloita, blogiin liittyviä kuvioita, lenkkeilyä, jota muka harrastan, vaikka edellisestä juoksukerrasta on monta viikkoa, sovittuja tapaamisia, kesäisiä menoja ja palavereita. Ruuhkavuosien kädenjälki näkyy tässä kaikessa."

"Perjantaina sinut kaiken kukkuraksi tavoitettiin hyvin poikkeuksellisissa oloissa käsi meikkipussissa. Oletko sinä nyt ruvennut ehostautumaankin?"

"Ei, se oli tosiaan poikkeustilanne, kyseessä olivat firman kesäjuhlat. Koin koko meikkaustilanteen kiperäksi ja stressaavaksi, sillä huomasin, että iso osa meikeistäni oli päässyt vanhentumaan, enkä muutenkaan oikein enää muistanut, että mitä kuuluu laittaa mihinkin."

"Aiotko vielä tehdä paluun sohvalle?"

"Tällä hetkellä näyttää aika pahalta. Kyseessähän on aika ikävä tilanne, kun en pääse toteuttamaan itseäni. Ja voin kertoa, että meitä on muitakin, en ole tässä yksin. Mutta kuten jo aiemmin totesin, ruuhkavuodet ovat tämän kaiken taustalla ja joskus niidenkin on levättävä. Uskon, että minun aikani tulee taas."

"Tuuli tuule sinne missä sohvaperunani on,

leiki hetki hänen hiuksillaan!

Kerro odottavista ohjelmista, 

kerro uusista jaksoista,

Kerro, häntä oottaa ne vaan!"*

*Mukailtu Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -laulusta.

Kommentoi