Niin metsä vastaa…

Olen ajatellut olevani aika lempeä äiti. Sellainen, joka kasvattaa suukotellen ja rohkaisten ja niitä tarpeellisia rajoja johdonmukaisesti ja herttaisesti asettaen…

Mutta sitten esikoisen nukke- ja muut roolileikit tulivat ryminällä kehiin ja tajusin, että lempeyden ja herttaisuuden lisäksi olen myös, kröhöm, vähän sellainen nalkuttaja-jäkättäjä-äiti.

Tuskin esikoisen nykyiset lempileikit muuten kulkisivat tähän tapaan:

Lotta-nukelle ilmoitettua: ”Lotta, mä olen aikuinen. MÄ PÄÄTÄN. Sun täytyy totella mitä mä sanon, aina. Sun täytyy enemmän rauhoittua.”

Kylpyvirtahevolle kerrottua: ”Hemmo, sä et voi mekkaloida täällä ammeessa tuolla lailla!”

Molla-nukkea nukuttaessa: ”Molla, pää tyynyyn nyt! Mä en nyt jaksa tuollaista temppuilua. Nyt loppuu se temppuilu, Molla! Sun pitää nukkua nyt, Molla!”

Lastenhuoneesta kantautunutta: ”Täällä on niin paljon pölyä nyt joka paikassa ja kaikki on ihan mullin mallin ja mulla on nyt tää siivouspäivä kesken ja kuka on laittanut näitä sotkuja tänne lastenhuoneeseen, joka puolella on tätä pölyä ja sotkua ja tavaraa! Ihan kauheasti nyt pitää keskittyä siivoamiseen ja mun pitää nyt järjestää nämä kaikki tavarat täällä! … Ois hyvä pyyhkiä pölyt tai pestä ovet tai silittää märkää lattiaa ja aikuisilta voi vaikka pyytää, jos siivottais tämä koko huone. … Tänään on juhlat!”

(Onneksi olen saanut kuulla nukkeleikkien yhteydessä paljon myös tällaista: ”Ei ole mitään hätää, kulta. Kaikki on hyvin, rakas. Harmittaako sinua Molla, kun valo laitettiin pois? Ei ole mitään hätää, minä olen tuossa ihan lähellä. Minä rakastan sinua tosi paljon.”)

Mutta joo. Nalkuti nalkuti jäkä jäkä vaan! Mukavaa keskiviikkoiltaa!