”No hei orava, mitä kuuluu?”

Tänä aamuna olen ehtinyt soittamaan jo mummille, mammalle, ukille, siskolle, lankomiehelle, kummitytölle, siskonpojalle ja siskon perheen kissalle, keittiön ikkunasta kerran näkyneelle oravalle, taaperon unipupulle ja taaperon lempi-iltasatukirjassa esiintyvälle pupuperheelle.

Joo, siis ihan leikkikännykällä olen soitellut, enkä erityisen vapaaehtoisesti. Mutta yksi taaperon tämänhetkisiä lempipuuhia on kiikuttaa kännykkä minulle ja pyytää soittamaan tutuille. Eikä taapero tee eroa oikeiden ja mielikuvitustyyppien välillä.

Välillä rupeaa mielikuvitus tyrehtymään, kun soitan viidettä kertaa putkeen pupuperheelle ja kysyn eri sanakääntein sitä yhtä taaperoa eniten kutkuttavaa asiaa eli mitä puput pistävät iltapuuroonsa (taaperon veikkaus on yleensä hänen oma lempparinsa banaani tai sitten pupuille ehkä vähän loogisempi porkkana).

Välillä tunnen oloni aika typeräksi, kun pirautan oravalle ja kysyn, onnistuiko se keräämään tarpeeksi käpyjä varastoon talvea varten. Tähän kohtaan taapero yleensä huikkaa innoissaan käpykakkua! Ja onhan sellainen herkku vissiin oikeastikin olemassa, vaikka oravat sitä tuskin leipovat (hmm – vai leipovatko? Täytyy kysyä, kun seuraavan kerran oravalle soittelen.)