Ei pelkkää perustekemistä
”Äitin kanssa on perustekemistä”, kuvaili esikoinen jokin aika sitten, ja kyllähän se ihan paikkansa pitää. Enpä minä täällä päivisin oikein ehdi HopLop-ympäristöä tytölle luomaan, kun on tämä blogi kaksi pientä hoidettavaa. Sen takia odotankin aina niin kovasti miehen vapaapäiviä, koska silloin ehtii ja pystyy paremmin. Olen ensinnäkin paljon rennompi, kun tiedän, että läsnä on myös toinen aikuinen käsipari. Esikoinenkaan ei kiukuttele aivan niin paljon kuin miehen työpäivinä; hänkin tietää, että iskän vapaapäivät ovat yleensä niitä viikon hauskimpia.
Eilen lähdimme pitkästä aikaa Ruissaloon nauttimaan säästä, joka ei lainkaan muistuttanut marraskuista harmautta vaan pikemminkin mieleen tuli keväinen maaliskuu. Vauva haki unta vaunuissa ja minä kävelin rannalla merta ja tuulta haistellen. Yritin hengittää meren raikkautta keuhkot täyteen, mutta tajusin, että olen jotenkin niin jumissa, että rauhallinen syväänhengitys melkein sattui. Keskityin sitten kuuntelemaan laineiden liplatusta, joka on yksi kauneimmista äänistä maailmassa. Mietin taas kerran sitä, miten paljon rakastan merta. Joku ääni päässäni kummasteli heti, että miten sinä muka voit rakastaa merta, kun et tykkää uimisesta, kastumisesta, etkä kaloistakaan. Mutta minä tykkäänkin siitä, miltä meri näyttää, tuoksuu ja kuulostaa. Tykkään siitä ajatuksesta, että minä seison tässä rannalla ja joku toinen seisoo jossain ihan muualla mutta saman meren rannalla kuitenkin.
Kun tulimme kotiin, mies paistoi lättyjä päivälliseksi. Jotain hyvää siis siinäkin, ettemme jaksaneet samalla reissulla käydä ruokakaupassa: piti loihtia ruokaa niistä aineksista, joita kaapista löytyi. Sain siis lempiruokaani vähän niin kuin vahingossa.
Hyvää perusmaanantaita!
(Kuvat: S. Aaltonen)
