Salaliittoteoria

Olen kehittänyt elämäni ensimmäisen salaliittoteorian: turkulaisten seurakuntien työntekijät ovat kirkkojen pihoilla kuiskutelleet, että ei mennäkään kaikki tällä viikolla töihin. Jos ei mennä kaikki töihin, siitä seuraa sellainen hauska juttu, että Kahvittelijan esikoinen lähestulkoon traumatisoituu, kun muskarissa ja perhekerhossa ei olekaan läsnä kaikki tutut tyypit. Ja sitten se lapsi jumiutuu käsittelemään, puimaan, analysoimaan, miettimään ja pohdiskelemaan niitä melkein-traumojaan moneksi päiväksi. Tällä lailla saadaan Kahvittelijalle luotua sellainen Päiväni murmelina -fiilis, kun koko ajan toistetaan sitä samaa.

Ilmiselvä salaliitto!

Maanantain muskarissa kävi tosiaan semmottis hassusti, että tytön palvomista ohjaajista vain toinen oli paikalla. Toinen täti ja tämän muskarinalle puuttuivat. Esikoinen ei meinannut millään päästä tilanteesta yli, vaan hän murehti toisen ohjaajan kohtaloa niin muskarin aikana kuin jälkeenpäin kotonakin. Monta, monta kertaa. Monena päivänä. Minulla ei ollut hajuakaan, missä toinen ohjaajista oli, mutta kerroin silti tytölle, että ei tässä ole kuule mitään hätää, se toinen täti taitaa olla flunssassa kotona ja sen nallekin on sairastunut siihen samaan tautiin. 

No, lopulta tyttö kelpuutti tämän selityksen ja lohduttautui sillä, että seuraavalla kerralla toinenkin täti varmaan on paikalla. Ja sen nalle.

Sitten tuli perjantai ja perhekerho. 

Eikä näkynyt Kaija-tätiä perhekerhossa. Toinen tutuista ohjaajista oli kyllä paikalla, mutta hänellä olikin sitten työparinaan aivan joku vieras henkilö. 

Huoh. Kuinkahan kauan tätä epäilyttävää tapahtumaa puidaan?

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä

Miehen suusta

Mieheni esiintyy sen verran usein blogiteksteissäni, että hän ansaitsisi aivan oman esittelypostauksensa. Olen tällaista suunnitellutkin jo pidempään ja ehkä vielä joskus saan sellaisen postauksen myös aikaiseksi. Nyt ei kuitenkaan ole vielä syvällisemmän esittelyn aika, mutta halusin näin viikonlopun kunniaksi kirjoittaa kerrankin niitä heittoja, joita mieheni sanoo sen sijaan, että kirjoittelisin aina esikoisen verbaalisesta ilotulituksesta.

Nyt tässä parhaillaan tätä kirjoittaessani tajusin, että olen näköjään onnellisesti unohtanut lähestulkoon kaikki ne letkautukset, joita tarkoitukseni oli tulla tänne raportoimaan, mutta tässä ne mitä hataraan muistiini jäi:

Olin ostanut uutta meikkivoidetta, joka lupasi luoda kasvoille hehkua. Aikani voidetta naamaan sudittuani kysyin toiveikkaana mieheltäni: ”Hehkuuko mun naama?” ja mies vastasi lohduttavaan äänensävyyn: ”Ei ainakaan tässä valossa!”

Toinen meikkianekdootti: olin ostanut ripsiväriä, jonka piti tehdä ripsistä dramaattiset. Meikattuani kysyin mieheltäni mielipidettä: ”No, onko mun ripsissä draamaa?” Mies vilkaisi minua ja totesi: ”Tuohan on melkein jo trilleri!”

Ja tässä päivänä eräänä, kun taas sain päähäni, että nyt ne terveelliset elämäntavat alkavat ja kunto kohenee ja kilot karisevat ja ties mitä kaikkea niin huikkasin innoissani miehelleni: ”Hei, se mun kahvakuula pitää hakea sieltä häkkivarastosta!” Miehen osuva mutta vähemmän kannustava vastaus oli: ”Ai, meinaatko taas sisustaa sillä?”

Niin joo ja sitten vielä tämä: olimme hiljattain palaamassa siskoni luota ja katselin kaihoisasti ohikiitäviä, kauniita jokimaisemia ja niiden varrella kulkevia kävelyreittejä. ”Voi kun olisi mukavaa ruveta vaeltamaan!” intoilin miehelleni. ”No jätänkö heti kyydistä?” mies kysäisi.

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe Höpsöä