Ainoa lapsen saamiseen liittyvä valmennus, johon olen raskaana ollessani osallistunut, oli ensimmäisen raskauden loppupuolella järjestetty TYKS:n infoilta synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyen. Muistan tuosta illasta parhaiten fysioterapeutin antamat vinkit: lasta ei voi pitää liikaa sylissä ja mitä vähemmän turvautuu sittereihin ja muihin vastaaviin apuvälineisiin, sen parempi, sillä ne voivat passivoida vauvaa.

No, meillä oli jo johonkin nurkkaan lykätty odottamaan käytettynä saatu perussitteri, jota ajattelimme kaiken uhallakin käyttää silloin tällöin. Heh. Silloin emme olleet vielä tavanneet esikoistamme, joka oli ilmeisesti kuullut fysioterapeutin neuvot ja päättänyt, että minuahan ette passivoi! Esikoinen oli nimittäin Sylivauva isolla ässällä alusta alkaen, mutta ei siinä mitään, me molemmat pidimme häntä mielellämme sylissä ja hoimme hankalienkin tilanteiden keskellä toisillemme sitä, että aivan liian pian tulee se hetki, jolloin lapsi ei enää haluakaan olla sylissä. (Kerroimme myös ärsyyntyneinä muutamalle vanhemmalle ihmiselle, että älkää suotta hätääntykö, emme me tätä lasta tässä mitenkään ”pilalle hemmottele” ja eiköhän se suostu jossain vaiheessa nukahtamaan muuallekin kuin syliin, viimeistään täysi-ikäisenä.)

Olen edelleen samaa mieltä tuon fysioterapeutin kanssa siitä, että vauvan paikka on sylissä. Oma mielipiteeni ei tosin varsinaisesti liity motoriseen kehitykseen vaan siihen ajatukseen, että pienellä vauvalla on sylissä turvallinen ja onnellinen olo. Tätä neljän viikon ikäistä kuopustammekin on pidetty sylissä jo todella paljon ja myös kannettu tuntikaupalla Manducassa (esimerkiksi ulos lähtiessämme hän on ollut vaunuissa vain pari kertaa, koska viihtyy kantorepussa ainakin toistaiseksi todella hyvin). Läheisyyttä ja ihokontaktia on siis tullut jo roppakaupalla, mutta silti minulla on ollut hiukan syyllinen olo sen suhteen, ettei hän kuitenkaan ole saanut ensimmäisinä viikkoinaan olla sylissä niin paljon kuin esikoinen, joka oikeastaan asui sylissämme ensimmäiset kuukautensa.

Voitte siis kuvitella, että syyllistä oloani ei mitenkään lieventänyt alkuviikon ex tempore -päätöksemme hakea Ozbabysta värisevä vauvakeinu. Miksi siis ostimme tällaisen fysioterapeuttien pahimman painajaisen, jos kerran haluamme tarjota vauvalle mahdollisimman paljon syliaikaa? 

Esikoinen, that’s why. Kun jaloissa pyörii välillä raivoisan uhmaikäinen kaksivuotias, jota ankaran tahtomisen lisäksi riivaa mustasukkaisuus ja huomionkipeys, ei vauvaa kertakaikkiaan pysty pitämään jatkuvasti sylissä, eikä edes repussa. (Kantoliinoja meille ei kannata ehdottaa, koska järkeni ei kestäisi niiden solmujen kanssa pelaamista.) Esikoiselle täytyy myös loihtia monta kertaa päivässä jotain pötyä pöytään ja vaikka moni asia onnistuukin vauva kainalossa, pystyy esimerkiksi jauhelihan ruskistamaan aika paljon kätevämmin, jos ei samalla tarvitse varoa ruskistavansa vauvaa.

Ja sitten ovat tietenkin ne ilmavaivat ja vatsanväännöt, joita lähes kaikilla vastasyntyneillä on. Meidän vauvallamme niitä tulee tällä hetkellä kahdessa erässä: yksi kitinäkohtaus aamu- tai keskipäivällä, toinen iltayhdeksän jälkeen. Maanantai-iltana vauvaa vuorotellen heijatessamme, hyssytellessämme, hytkytellessämme ja lohduttaessamme sain fysioterapeutin neuvoista viis veisaavan kuningasidean: kai on olemassa joku keinu, johon vauvan voi lykätä hellästi asetella edes hetkeksi? Klik klik nettiin ja hetken päästä olimme jo päätöksemme tehneet: haetaan tuo törkeän kallis Chiccon vauvakeinu Ozbabysta, sen täytyy olla hyvä, koska sen nimessäkin on peräti neljä osaa (Chicco Polly Swing Up). Tässä vauvanpassivoimislaitoksessa on sekä keinu- että värinätoiminto – emme halunneet ottaa sitä riskiä, että ostaisimme värinäsitterin, mutta vauva tyyntyisikin vain keinussa (tai toisinpäin).

Mies haki keinun heti tiistaiaamuna ja vauva kokeiltiin laittaa siihen ensimmäisen kerran tiistai-iltana. Voi miten mielelläni kirjoittaisin tähän nyt, että tadaa! vauva rauhoittui keinuun silmänräpäyksessä ja suorastaan säteili onnea ja hyvää oloa. Ei se tietenkään mennyt niin (kuin Strömsössä) vaan tällä hetkellä tilanne on sellainen, että jos vauvalla on tyytyväinen olo muutenkin, keinuminenkin on mukavaa. Mutta jos vauvalla on ilmavaivoja, sille on ihan se ja sama, miten hieno keinu ja paljonko se maksoi, se haluaa syliin, piste. Mutta ne lyhyet hetket, jotka vauva on keinussa tähän mennessä ollut, tekevät jo monet askareet mahdolliseksi, joten olemme olleet keinuun ihan tyytyväisiä. Pari kertaa vauva on jopa nukahtanut keinuun, josta se on ollut sitten helppo siirtää jatkamaan uniaan sänkyyn.

Ensi viikolla onkin sitten tulikokeen paikka, kun mies palaa töihin ja minä jään tänne pyörittämään arkea…saattaa olla, että jo huomenna löydän itseni tuosta keinusta tärisemästä.