Hys! Täällä on meneillään maaginen hetki (eikä se liity mitenkään omiin taikomisharjoituksiini) – molemmat lapset nukkuvat samanaikaisesti päiväunia! Eikä esikoisen rauhoittumiseen mennyt tällä kertaa kuin puoli tuntia – wohoo!

Ahmittuani yhden kirjastohyllyllisen verran tietoa siitä, mitä on odotettavissa, kun kaksivuotiaan uhmaikäisen lisäksi kodissa onkin yhtäkkiä myös vauva, osasin odottaa, että esikoisen helpot nukahtamiset voivat jäädä kauniiksi merkinnäksi muistojen kirjaan. Hei hei, yksikseen nukahtaminen ja hyvästit myös sinulle, mielellään sänkyyn kiipeävä lapsi. Toivotan vastahakoisesti ja pakotettuna tervetulleeksi iltahepulit ja päiväunikapinan ja yritän ymmärtää (vaikkakin usein hammasta purren) esikoista, joka kaipaa nyt viereensä äitiä tai iskää hiukan silittelemään, laulamaan tuutulaulua tai muuten vain olemaan siinä lähellä. Enkä oikeastaan kehtaa kauheasti edes valittaa, sillä esikoisemme oli mitä mainioin itsekseen nukahtaja vauvan syntymää edeltäneet noin viisitoista kuukautta. (Sitä paitsi, äsken laulaessani tytölle hänen toivomuksestaan Sinistä unta ja silittäessäni hänen silkinpehmeää, lapsenpulleaa jalkaansa, mietin vain sitä, miten onnekkaita me mieheni kanssa olemme: meillä on kaksi ihanaa lasta! Nokkela ja vikkelä parivuotias ja kolmen viikon ikäinen vauva, jonka persoonallisuus on vielä mysteeri. Tunsin itseni hyvin etuoikeutetuksi istuessani siinä sängynlaidalla ja katsellessani, kuinka esikoinen rauhoittui tuutulaulun jälkeen hakemaan unta. Parin metrin päässä uinui vauva kapalossaan, maidontuoksuisena ja tyytyväisenä.) 

Lasten ihanuudesta huolimatta en voi kieltää, etteikö tämä omakin aika olisi melkoisen mahtavaa. Voin juoda rauhassa kupillisen kahvia, napsaista pari riviä Maraboun Daim -levystä, lukea blogeja, kirjoittaa omaa postausta, peukuttaa kavereiden Facebook-päivityksiä, tarkistaa sähköpostit, kurkata toiveikkaana Veikkauksen tilille ja pettyä taas kerran, kun minusta ei tullutkaan miljonääriä…voin kääriä kuivat harsot narulta hyllyyn ilman, että yli-innokas esikoinen auttaa niin kovasti, että päädyn lopulta viikkaamaan harsot vähintään kolmeen kertaan…

Nyt kuului vauvan ensimmäinen ”olen pikkuhiljaa heräilemässä” -tuhahdus, joka yleensä tarkoittaa sitä, että maitoa olisi hyvä olla tulossa viimeistään kymmenen minuutin kuluttua. Vielä ehtii vaikka mitä.