Hengähdyshetki lasten nukkuessa

Hys! Täällä on meneillään maaginen hetki (eikä se liity mitenkään omiin taikomisharjoituksiini) – molemmat lapset nukkuvat samanaikaisesti päiväunia! Eikä esikoisen rauhoittumiseen mennyt tällä kertaa kuin puoli tuntia – wohoo!

Ahmittuani yhden kirjastohyllyllisen verran tietoa siitä, mitä on odotettavissa, kun kaksivuotiaan uhmaikäisen lisäksi kodissa onkin yhtäkkiä myös vauva, osasin odottaa, että esikoisen helpot nukahtamiset voivat jäädä kauniiksi merkinnäksi muistojen kirjaan. Hei hei, yksikseen nukahtaminen ja hyvästit myös sinulle, mielellään sänkyyn kiipeävä lapsi. Toivotan vastahakoisesti ja pakotettuna tervetulleeksi iltahepulit ja päiväunikapinan ja yritän ymmärtää (vaikkakin usein hammasta purren) esikoista, joka kaipaa nyt viereensä äitiä tai iskää hiukan silittelemään, laulamaan tuutulaulua tai muuten vain olemaan siinä lähellä. Enkä oikeastaan kehtaa kauheasti edes valittaa, sillä esikoisemme oli mitä mainioin itsekseen nukahtaja vauvan syntymää edeltäneet noin viisitoista kuukautta. (Sitä paitsi, äsken laulaessani tytölle hänen toivomuksestaan Sinistä unta ja silittäessäni hänen silkinpehmeää, lapsenpulleaa jalkaansa, mietin vain sitä, miten onnekkaita me mieheni kanssa olemme: meillä on kaksi ihanaa lasta! Nokkela ja vikkelä parivuotias ja kolmen viikon ikäinen vauva, jonka persoonallisuus on vielä mysteeri. Tunsin itseni hyvin etuoikeutetuksi istuessani siinä sängynlaidalla ja katsellessani, kuinka esikoinen rauhoittui tuutulaulun jälkeen hakemaan unta. Parin metrin päässä uinui vauva kapalossaan, maidontuoksuisena ja tyytyväisenä.) 

Lasten ihanuudesta huolimatta en voi kieltää, etteikö tämä omakin aika olisi melkoisen mahtavaa. Voin juoda rauhassa kupillisen kahvia, napsaista pari riviä Maraboun Daim -levystä, lukea blogeja, kirjoittaa omaa postausta, peukuttaa kavereiden Facebook-päivityksiä, tarkistaa sähköpostit, kurkata toiveikkaana Veikkauksen tilille ja pettyä taas kerran, kun minusta ei tullutkaan miljonääriä…voin kääriä kuivat harsot narulta hyllyyn ilman, että yli-innokas esikoinen auttaa niin kovasti, että päädyn lopulta viikkaamaan harsot vähintään kolmeen kertaan…

Nyt kuului vauvan ensimmäinen ”olen pikkuhiljaa heräilemässä” -tuhahdus, joka yleensä tarkoittaa sitä, että maitoa olisi hyvä olla tulossa viimeistään kymmenen minuutin kuluttua. Vielä ehtii vaikka mitä.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Korkokengistä haaveileva iskä ja muita helmiä

Siperian Ella -blogin Ella F. listasi pari päivää sitten tyttärensä hervottomia nokkeluuksia, jotka naurattavat minua yhä. Eilen Matkalla äidiksi -blogissa MM kertoi jälkikasvunsa raportoimista ”totuuksista”, jotka saivat minut sekä nauramaan ääneen että odottamaan kauhulla sitä vaihetta, kun esikoisemme alkaa kertoa väritettyjä versioita kodin tapahtumista. Nämä postaukset luettuani muistutin itseäni siitä, että nyt täytyy taas ryhdistäytyä ja kirjoittaa esikoisemme sutkautuksia useammin ylös, ne kun tuppaavat kovasti naurattamaan ainakin minua ja miestäni. 

Alla muutama tytön suusta tipahtanut helmi viime päiviltä näin lauantain kunniaksi:

”Titi Nallella on iso pylly, se tarvitsee PALJON teippiä!”

”Riitalla on korkokengät. Iskä on haaveillut, että iskä laittaa korkokengät.”

”Äitillä ja miehillä on parta.”

”Aurinko on paistanut veden pois.”

Tyttö mittasi minulta verenpaineen lelumittarillaan ja kun kysyin, että no miltä näyttää, vastasi hän vakavasti: ”Ei hyvältä.”

Heitin kaupassa ostoskärryyn paketin terveyssiteitä. Tyttö katseli niitä hetken ja tuumasi sitten miehelleni: ”Äiti tykkää pelata noilla siteillä.”

Tyttö vilkuili jääkaappiin samalla kun ladoimme ruokaostoksia kaappeihin ja totesi toiveikkaana: ”Herkkumonsterin rahkoja on enää kaksi! Pitääpäs syödä ne pois.”

Minkälaisia tahallisen tai tahattoman hauskoja heittoja teidän kotonanne on päästy viime aikoina kuulemaan? Jaa oman jälkikasvusi helmet joko kommenttikentässä tai omalla tontillasi (ja vinkkaa niistä sitten minulle!).

Suhteet Ystävät ja perhe Höpsöä