Lauantaina pelasimme taas jokavuotista Keskiaikainen kärsimysnäytelmä –peliä, joka Keskiajan markkinoina ehkä paremmin tunnetaan. Kesäperinteisiimme kuuluu ilahtua siitä, että kappas, Keskiajan markkinat järjestetään nyt! ja päättää, minä päivänä menemme suorittamaan The Reitin. Miehellä oli vapaa viikonloppu, joten valitsimme pelistä sen kaikkein haastavimman version: markkinaraitin kulkemisen lauantai-iltapäivällä, pahimpaan ruuhka-aikaan. Tällä kertaa peliä oli hankaloittamassa myös Pallomaha, jonka aiheuttamat vihlaisut ja harjoitussupistukset toivat peliin hiukan lisäjännitystä.

Meidän näkökulmastamme markkinapelin lähtöruutu sijaitsee Läntisellä rantakadulla pian Aurasillan jälkeen. Perinteidemme mukaisesti emme pysähdy tutkimaan minkään kojun sisältöä sen tarkemmin vaan kolme pelinappulaamme (minä, mies ja rattaissa istuva tyttö) etenevät pikkuhiljaa, lähes etanavauhtia, Läntistä rantakatua eteenpäin kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa: armeijahenkistä lättytelttaa. Pelin henkeen kuuluu se, että vilkuilen kojuja vaivihkaa: kivoja juttuja, nättejä juttuja, kauniita juttuja, jänniä juttuja ja välillä huijaan itseäni miettimällä, että tuolle kojulle voisi ehkä palata takaisin…tiedän kuitenkin varsin hyvin, etten oikeasti ota yhtään askelta takaisin kohti lähtöruutua; eihän sellaisessa pelaamisessa olisi mitään järkeäkään.

Läntisen rantakadun loppupäässä kirjastorakennuksen liepeillä tutussa paikassaan meitä odottaa sotilaallinen lättyteltta, jossa myydään armeijatermein nimettyjä lättyjä ja pannukahvia. Perinteiden velvoittamina istahdamme nauttimaan lättyannoksemme. Minä ja tyttö odotamme pöydän ääressä, kun mies jonottaa annoksiamme. Jono on pitkä, sillä lättyherkuille on kova kysyntä. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on oiva tilaisuus kerätä bonuspisteitä: niitä saa esimerkiksi tuttujen ihmisten näkemisestä ja raskausvaivoista. Onnistun saamaan pisteen molemmista: ensin minua tulee tervehtimään ystävä, johon tutustuin EF:n kielikurssilla vuonna -97 ja jota en ole nähnyt noin kymmeneen vuoteen ja sitten huomaan vielä, että jossain alaselän ja takapuolen tuntumassa tykyttää iskiastyyppinen kipu. Lisäjännitystä kehiin – pääsenkö omin jaloin maaliin? Lautapelin viihteellisyydestä vastuussa oleva tyttömme tekee osuvia huomioita milloin mistäkin asiasta. Nyt hän huomaa jonossa kärsivällisesti seisovan iskän, jonka hän oli hetkeksi hukannut näkökentästään. ”Tuolla iskä on, aikuisten välissä!” hän raportoi silminnähden helpottuneena.

Pelin sääntöihin kuuluu, että lätyt täytyy ahmaista mahdollisimman nopeasti ja että jos onnistuu polttamaan kitalakensa tulikuumalla pannukahvilla, saa lisäpisteitä. Pöydän ääreen ei saa jäädä hengailemaan, vaan matkan on jatkuttava ripeästi kohti tapahtumien polttopistettä: Vanhaa suurtoria. Lähdemme liikkeelle virkistyneinä ja toisiamme rohkaisten: kyllä tämä tästä, pian helpottaa, ei ole enää pitkä matka, keli on onneksi oikein sopiva. Se mikä Läntisellä rantakadulla tuntui etanavauhdilta, alkaakin muistoissa tuntua Kimi Räikkösen vauhtiin verrattavissa olevalta kiitämiseltä, sillä Tuomiokirkkosillan ylitettyämme eteneminen meinaa tyssätä kokonaan. Se tosin kuuluu pelin henkeen ja oli täysin odotettavissa. Ainoa sallittu pysähdyspaikka Vanhalla suurtorilla on ”keskiaikainen karuselli” eli pikkulapsille tarkoitettu korikeinu, jota munkiksi pukeutunut mies pyörittää. Sijoitamme pienimmän pelinappulamme koriin yhden kierroksen ajaksi. 

Markkinapelin haastavin osuus on ehdottomasti Vanhan suurtorin alue. Peli edellyttää vähintään pikaista pyrähdystä mukulakivitorilla, joten mies alistuu kohtaloonsa ja työntää rattaita ihmisvirrassa, joka tuntuu ennemminkin liikkuvan taakse- kuin eteenpäin. Itse astelen hiukan kärsivänä perässä, sillä iskiaskipu iskee joka askeleella.

Kun pääsemme Vanhalta suurtorilta Itäiselle rantakadulle, tiedämme olevamme jo voiton puolella. Tyttöä ärsyttää istua rattaissa, sillä hän ei olisi halunnut lähteä keinupaikalta mihinkään. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka pysähtyvät aivan yhtäkkiä keskelle kulkureittiä kaivelemaan taskujaan tai vain seisomaan tukkeena. Mutta ehkä he suorittavat vain omaa markkinapeliään, jonka sääntöihin kuuluu seisoskella muiden etenemisen estävänä tulppana.

Aboa Vetuksen ja Ars Novan kohdalla alkaa helpottaa: enää pieni pätkä jokivartta ja olemme perillä! Kun pääsemme takaisin Aurasillalle, peli on meidän osaltamme pelattu voitokkaasti loppuun asti. Ei haittaa, että taivaltamiseni kotiin on hiukan tuskaista, sillä olemme taas kerran selviytyneet maaliin voittajina! Vaikka olenkin tiimimme suoritukseen tyytyväinen, minua kuitenkin hiukan kirpaisee iskiassärkyä ikävämpi henkinen kipu: en nimittäin nähnyt missään metrilakukojua, josta minun olisi kuulunut saada lunastaa palkintoni. 

No, poikkesimme kotimatkalla Yliopistokadun Siwassa hakemassa vähän jäätelöä. Hyvältä sekin maistui.