Telemarkkinointikielto – yeah, right

Kirjoitin viime marraskuussa puhelinmyyjistä ja ongelmastani sanoa napakasti ei kiitos. Kun on tarpeeksi monta kertaa saanut kohteliaan kieltäytymisen päätteeksi inhottavan tiuskaisun tai jopa luurin korvaan, kaltaiseni asiat usein liian henkilökohtaisesti ottava tyyppi ahdistuu telemarkkinoinnista entisestään. Itse asiassa tilanne meni jo hiukan koomiseen suuntaan, kun en melkein uskaltanut vastata vieraisiin numeroihin, kun arvelin, että ”joku lehtimyyjä” siellä kuitenkin soittelee. Ja jos puheluun ei vastaa, sieltä samasta firmasta soitetaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan… Kännykässäni onkin usein vain värinähälytys päällä, sillä harmillisen usein puhelinmyyjät soittelevat juuri silloin, kun tyttö on nukahtanut päiväunilleen tai kun on itse istahtanut koneen ääreen tai sohvalle aikeissa hiukan rentoutua. 

Vuodenvaihteessa päätin kokeilla Suomen Telemarkkinointiliitto Ry:n tarjoamaa maksullista palvelua, jonka etusivulla lukee näin: 

”Saat siis vain kuudella eurolla (sis. alv) vuodeksi telemarkkinointikieltopalvelun jäsenetuna, joka koskee kaikkea kuluttajille suunnattua telemarkkinointia. Jos saat telemarkkinointia, niin reklamoimme puolestasi myyjää, soittamisen jatkuessa teemme asiasta toimenpideilmoituksen Tietosuojavaltuutetulle ja ajamme asiaa tarvittaessa puolestasi oikeudessa.”

Itse sain kyseisestä tekstistä sen käsityksen, että telemarkkinointikieltopalvelu estäisi minulle kohdistetun telemarkkinoinnin lähes kokonaan mutta jos nyt joku firma erehdyksessä sattuisi vielä kiellon jälkeen minulle soittamaan, STML ry hoitaisi asian puolestani tehokkaasti. 

Kävin vielä ennen liittymistä lukemassa STML ry:n palveluesittelyn, jossa telemarkkinointikiellon toimintaperiaatteita kuvataan seuraavasti:

”STML ry ei toimita suoramarkkinointiyrityksiin kannattajäsentensä henkilötietoja. Sitä vastoin STML ry toimittaa kaikille tietokannassaan oleville suoramarkkinointiyrityksille suoramarkkinointikiellon sähköisen rajauspalvelun, jota käyttämällä suoramarkkinointikiellon tehneiden STML ry:n kannattajajäsenten puhelinnumerot suodattuvat pois suoramarkkinointiyritysten suoramarkkinointilistoilta.”

Kuulostaa toimivalta ja loogiselta. Jos puhelinnumeroni kerran jää pois suoramarkkinointilistoilta, senhän pitäisi tosiaan tarkoittaa sitä, etten saa enää soittoja puhelinmyyjiltä. Päätin kokeilla palvelua – kuusi euroa vuodessa ei ole paljon siitä, ettei minun enää tarvitsisi kiusaantua puhelinmyyjien soitoista. Rekisteröidyin jäseneksi ja maksoin STML ry:lle tyytyväisenä kuusi euroa onnitellen itseäni siitä, että löysin näinkin kätevän ratkaisun telemarkkinointiongelmaan.

No, ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että puhelimeni on pirissyt ihan samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Ensimmäiset puhelut menivät omassa mielessäni sen piikkiin, että ajattelin tietojeni päivittymisessä kestävän jonkin aikaa. Olisikohan ollut kolmas vai neljäs puhelu, kun laitoin STML ry:lle palautetta palvelun toimimattomuudesta ja he pyysivät minua ilmiantamaan minulle soittaneen firman. Jäsenten käytössä on tosiaan sellainen ILMIANNA-lomake, johon pitäisi täyttää kaikki mahdolliset tiedot ei-toivotusta puhelusta ja varmaan liittää mukaan myös kooste erilaisten puhelimien historiasta ja oma CV ja suvun salainen korvapuustiresepti. Se puhelu, josta laitoin STML ry:lle palautetta, tuli muutenkin tuntemattomasta numerosta, joten siihen olisi kosahtanut reklamaatio saman tien. Minua alkoi ärsyttää ajatus siitä, että itsekö tässä täytyisi naputella palveluntarjoajalle aina tiedot siitä, että kuka on soittanut, mitä hän on kaupannut ja paljonko kello oli ja missä asennossa Jupiter silloin oli Marsiin nähden.

Kun seuraava telemarkkinoija soitteli, vedin syvään henkeä ja sanoin reippaasti, että minulla on sellainen palvelu, jonka pitäisi kieltää tällaiset soitot. Myyjä naurahti ja totesi vain, että ”ei se homma kuule noin toimi, ei meidän tarvitse siitä kiellosta välittää”. Kommenttia seurasi (ainakin mielikuvituksessani) pirullinen nauru ja hiukan kiekuraviiksien sivelyä ja karvattoman kissan silittelyä ja mitä näitä kliseitä nyt on. Melkein joka kerta, kun mainitsin puhelinmyyjälle, että minulla on käytössäni telemarkkinointikielto, vastaus oli kieltoa vähättelevä: ”jaa, no ei se meillä toimi”, ”no meillä ei kyllä näy sellaista”, ”me saadaan nämä listat suoraan sieltä ja täältä” ja mitä milloinkin. Pari sellaistakin kertaa tosin oli, jolloin myyjä pahoitteli soittoaan ja lupasi merkitä numeroni kohdalle soittokiellon. 

Muutama päivä sitten puhelimeni soi taas. Numero oli sellainen, josta minua oli yritetty tavoitella jo useamman kerran muutaman viikon aikana (ja jonka tiesin Googlen perusteella kuuluvan telemarkkinointifirmalle), joten päätin vastata, että saisin pommituksen loppumaan. Ennen kuin pirteän kuuloinen myyjä ehti päästä kunnon vauhtiin myyntipuheensa kanssa, sanoin taas (etukäteen jo hiukan lannistuneena mutta kuitenkin) telemarkkinointikiellosta. Pienen hiljaisuuden jälkeen nainen kysyi, että saako hän tiedustella, mikä palvelu minulla on käytössä. Kun sanoin firman nimen ja sen, että palvelu on maksullinen, myyjä totesi saman tien, että maksulliset telemarkkinointikieltopalvelut eivät ole lainvoimaisia Suomessa. 

Siis niin kuin MITÄ?

Olin tästä uutisesta niin kiihtynyt, että en rekisteröinyt kaikkea, mitä myyjä asiasta selitti, mutta sen muistan, että hänen mukaansa ainoastaan ASML ry:n (Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry) ylläpitämä, lähes ilmainen Robinson-palvelu toimii, muut eivät. Kävin ASML:n sivuilla lukemassa Robinson-kieltopalvelusta hiukan ja pähkinänkuoressa homma toimii näin: asiakas soittaa palvelunumeroon (joka maksaa 0,39 min+pvm) ja antaa soittorajoituksen ohjeiden mukaisesti. Rajoitus on voimassa kolme vuotta ja astuu voimaan kuukauden kuluessa soitosta. Palvelu on rajoitussoiton hintaa lukuunottamatta maksuton. ASML ry:n mukaan ”lähes kaikki suomalaiset kuluttajille puhelinmyyntiä harjoittavat yritykset käyttävät palvelua”. 

En tiedä, aionko kokeilla Robinson-palvelua vai kärsiä puhelinmyyjien soitoista jatkossakin, mutta sen tiedän, että hiukan nolottaa, kun en tutkinut telemarkkinointikieltoasiaa yhtään perusteellisemmin ennen liittymistäni STML ry:n jäseneksi. Yleensä perehdyn tällaisiin asioihin huolellisemmin, mutta nyt taisin niin kovasti toivoa, että jokin taho voisi oikeasti estää minuun kohdistuvan telemarkkinoinnin, että rekisteröidyin jäseneksi aika hätiköidysti. No, seuraavaksi aion käydä irtisanomassa STML ry:n jäsenyyteni ja taidan antaa firmalle samalla palautetta siitä, että missään sen tiedoissa ei lue, että heidän soittokieltolistaansa ei yhdenkään telemarkkinointifirman tarvitse lain mukaan noudattaa.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

33. raskausviikon hupia: Vauva-lehden ”raskaustesti”

Kävin äsken palauttamassa viimeisen erityispedagogiikan perusopintojen esseeni, minkä kunniaksi rikoin karkkilakkoni syömällä muutaman rivin Daim-suklaata. (Äidin syy, mitäs kiikuttaa tänne aina suklaalevyjä. Jos en normaalistikaan pysty vastustamaan kaapista löytyvää suklaata, ei minun voida olettaa pystyvän siihen näin raskausaikana.) Nyt kun minun ei enää tarvitse ajatella oppimisvaikeuksia, perhelähtöisiä työskentelytapoja tai vammaisuutta sosiaalisena ilmiönä, voin keskittää kaiken aivotoimintani hömppään. Siispä päätin tehdä Vauva-lehdestä löytyvän raskaustestin (raskausviikolla 32+0).

Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.

Kuten edellisessäkin raskaudessa, nytkin himoitsin ensimmäisessä kolmanneksessa Thai Cube -pakasteaterioita. Muutaman kuution jälkeen himo kyllä laantui. Viimeisen parin viikon ajan minua on houkutellut ajatus intialaisesta ruoasta, vaikka en normaalisti käy koskaan intialaisessa ravintolassa. Ensimmäisellä kolmanneksella sain päähäni haluta nimenomaan kettukarkkeja, en mitään muuta, mutta puoli pussillista ällömakeaa sokerimössöä riitti, enkä enää koskaan halua maistaakaan kyseisiä karkkeja. 

Olen nähnyt erikoisia unia.

Muutama viikko sitten näin ensimmäisen painajaistyylisen unen tulevasta vauvasta: vauva oli jo ainakin viikon ikäinen ennen kuin tajusin imettää sitä ensimmäisen kerran ja ottaa syliin. Muistan, miten paha mieli minulla oli unessa vauvan puolesta, kun olin laiminlyönyt sitä niin pahasti.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.

Olen ollut kotona esikoisen kanssa, joten ei ole ollut pomoa, keneltä piilotella kasvavaa vatsaa. En kyllä ensimmäisessäkään raskaudessa salaillut asiaa erityisen pitkään, taisin kertoa siitä töissä raskausviikolla 14.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.

Mies on räpsäissyt pallomahasta pari kuvaa pyynnöstäni. Mittanauhaan en ole kajonnut, minulle riittää mahan kasvusta tiedoksi SF-käyrä, jota neuvolassa seurataan. Vaikka vatsani on nyt jo melkein yhtä iso kuin esikoisesta viimeisellä viikolla, on SF-käyrä kulkenut ihan samanlaista reittiä kuin edellisessäkin raskaudessa.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.

No en todellakaan, mutta viimeviikkoisten helteiden aikana olin kyllä melkoinen hajupommi. Ja tyttö sanoi tänään, että ”äitin pylly on vitamiinipommi”, mutta en kyllä yhtään tiedä, mihin hänen heittonsa perustui…(sen tiedän, että vitamiinipommi-sanan hän on oppinut Hertan maailmasta).

Pesänrakennusviettini on herännyt.

Tavallaan, koska minulle tulee siivoamis- ja järjestämispuuskia. Viime viikolla pengastin hetken vaatekaapissani ja poimin sieltä pinon vaatteita Facebook-kirppiksellä myytäväksi. Sitten totesin, että liikaa vaivaa ja tungin pinon takaisin kaappiin. Tänään heitin kasan vanhoja lehtiä menemään ja järjestin DVD-boksit uuteen järjestykseen, jonka tyttö kävi kyllä heti sekoittamassa. Olen kirjoittanut to do -listoja ja pohtinut, mitä tarvikkeita meidän täytyy ehdottomasti vauvaa varten hankkia. Onneksi ei paljon mitään. Pari pakettia minikokoisia vaippoja ja se on (melkein) siinä.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.

Onko olemassa jokin muukin tapa elää?

Itkeskelen katsoessani televisiota.

En. Paitsi Juhani Tammisen nähdessäni – ja ne kyyneleet eivät johdu liikutuksesta.

Tiedämme lapsen sukupuolen.

Emme ole varmoja, mutta meillä on vahva tunne siitä, kumpi on tulossa. Vahvan tunteen lisäksi meillä on rakenneultran tehneen kätilön hyvin, hyvin varovainen arvio sukupuolesta. Esikoisesta tiesimme sukupuolen varmasti (4D-ultran perusteella), mutta nyt on itse asiassa aika mukavaa, kun ei ole varmaa tietoa.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.

Vaikka kärsinkin nykyään liitoskivuista, ei minua ole vielä kukaan päässyt kävelylenkeillä ohittamaan. Olen raskaanakin se kärsimätön kävelijä, joka huokailee takanasi, jos tukit koko jalkakäytävän. 

Olen stressannut imetyksen onnistumista.

En. Esikoisen kohdalla stressasin kyllä, mutta koska kaikki sujui hyvin, olen päättänyt, että imetys olkoon yksi sellainen asia, jota en nyt murehdi etukäteen. Toki imetykseen liittyen olen murehtinut sitä, että jos vauva viihtyy rinnalla kovin pitkään ja syö tiheästi niin missä välissä ehdin tekemään tytön kanssa mitään?

Hyvä äiti on kotona pitkään.

Hyvä äiti tekee kumppaninsa kanssa sellaisen ratkaisun, jonka he molemmat kokevat parhaaksi vaihtoehdoksi perheelleen. 

Tiedän, miten haluan synnyttää.

En ole tässäkään raskaudessa tehnyt synnytyssuunnitelmaa. Haluaisin kuitenkin olla aktiivisempi ja liikkua enemmän kuin ensimmäisessä synnytyksessä. Haluan myös kokeilla jotain muuta ponnistusasentoa kuin se edellisessä synnytyksessä inhottavaksi kokemani sängyssä puolimakuulla kärsiminen. Olen jopa lainannut kirjastosta Malla Rautaparran kirjoittaman kirjan Raskaus, synnytys, äitiys, jossa käsitellään esimerkiksi erilaisia hengitystekniikoita. Vaikka en uskokaan, että pystyn pullauttamaan vauvan kivuttomasti maailmaan hokemalla samalla om, om, om, haluan kuitenkin uskoa, että hengitysharjoituksista voisi olla jotain apua. 

Painoni on noussut… kuusi kiloa.

Nukun vuorokaudessa… 6 – 9 tuntia.

Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla… 39+0 – 40+3.

Kutsumme lasta nimellä ei sitä kehtaa paljastaa.

 

(Raskaustestin kysymykset kopioitu Vauva-lehdestä 1/2014.)

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään