Hikoiluttaa kuin pientä oravaa
Edustan varmaan asiassa vähemmistöä, mutta en ole koskaan tykännyt helteistä, sillä tätä perisuomalaista kroppaani ei todellakaan ole luotu nauttimaan tällaisista keleistä. Nyt kun raskaus on jo pitkällä, suhtautumiseni helteisiin on vielä tavallistakin nihkeämpää. Hikoilen koko ajan niin, että sääliksi käy sekä miestä että tyttöä, kun joutuvat lähelläni hengailemaan. (Onkohan lapseni muuten jonkin sortin masokisti, kun on juuri tänään halunnut erityisen paljon syliaikaa?)
Olen nytkin hiestä aivan läpimärkä. Nukuin viime yönä kuumuuden takia tosi huonosti ja heräsin aamulla väsyneenä ja turhautuneena siitä, että aina vain aurinko paistaa. Lämmintä on luvattu, huh hellettä, nyt nautiskellaan! Paitsi että kuka tässä oikein pystyy nautiskelemaan, kysynpä vain. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi yrittänyt toivottaa kesää tervetulleeksi, mietinpä itsekseni aamulla jotain niinkin kornia kuin että ”ehkä tätä kuumuutta pitää vain syleillä”. No, ainakin se syleilee minua, eikä päästä millään irti.
Aamulla pystyimme sentään tytön kanssa hyvin touhuamaan pihalla ennen kuin lämpötilat kohosivat pirullisiin lukemiin. Mutta kun urhoollisesti varustauduin päivällisen jälkeen aurinkolaseilla ja vesipullolla ja varauduin hiostaviin hiekkalaatikkoleikkeihin niin en loppujen lopuksi pärjännyt paahteessa varttia kauempaa. Houkuttelin tytön takaisin sisälle parvekejätskejä lupaillen ja totesin taas kerran, että eipä ole omena kauas puusta pudonnut: lusikoituaan jäätelöannoksensa vauhdilla loppuun, tyttö ilmoitti tomerasti, että parvekkeella on liian kuuma, S menee sisälle, hei hei vaan! ja jätti minut oman onneni (ja jäätelöannokseni) nojaan.
Kaiken kukkuraksi tämä kuumuus pehmentää pääni niin, etten kykene tekemään niitä asioita, joita ihmiset nyt tapaavat kesäisinä perjantai-iltoina tehdä: perehtyä lähdekirjallisuuteen ja kirjoittaa viimeistä erityispedagogiikan esseetä. Tyttöäkin tämä kuumuus selvästi ahdistaa, sillä hän väänsi kiukuttelunappulat täysille ennen iltatoimiin ryhtymistä ja sai kiukkukohtauksillaan ja niiden jälkeisillä äitin sylkkyyn, äitin sylkkyyyyyyyyyn! -kiehnäyksillään tiristettyä minusta vähintään kolme litraa puhdasta hikeä lattialle. ”Nyt on kova väsy”, hän ymmärsi itsekin ja nukahtikin varmaan sillä samalla sekunnilla, kun hänen pieni pörröinen päänsä osui tyynyyn.
Nyt on kova väsy äidilläkin – ja hiki.
