Lukujumiin helpotusta (kirjavinkki!)

Minua on vaivannut lukujumi melkein koko alkuvuoden. Ei ole huvittanut tarttua mihinkään kirjaan, ei ole huvittanut antaa uusille kirjoille mahdollisuutta, ei ole huvittanut lähteä kirjastoon hakemaan yhtään niistä lukuisista kirjoista, joita olen kirjannut vihkooni otsikon Lue nämä! alle.

Olen klikannut Amazonista Kindleen parikin kirjaa, mutta en ole sitten kuitenkaan saanut aikaiseksi lukea niitä. Osittain lukujumi on johtunut vapaa-ajanpuutteesta, osittain siitä, että alitajuisesti tiedän, että kaikki se vähäinenkin lukemisintoni tulisi nyt suunnata erityispedagogiseen lähdekirjallisuuteen. Enkä näin raskauden herkistämänä haluaisi millään lukea huostaanottotilastoista tai synnytyskomplikaatioiden aiheuttamista neurologisista oireista. Jos minua itketti uusimman MeNaiset-lehden pääkirjoitus, jossa ikävöitiin lapsuuden epäluotettavia rämä-Fiateja, voitte varmaan kuvitella, kuinka paljon minua itkettää lukea vauvoista, joita on ravisteltu tai lapsista, joilla on kouluvaikeuksia sen vuoksi, ettei äiti pystynyt raskausaikanaan lopettamaan päihteiden käyttöä.

Päätin siis kuitenkin yrittää etsiä jonkun viihdyttävän ja koukuttavan romaanin, johon saisin pitkästä aikaa oikein uppoutua. Ja sellaisen minä löysinkin, Amazonin suositusten perusteella.

Lianen Moriartyn The Husband’s Secret (2013) kertoo Cecilia Fitzpatrickista, joka elää kiireistä mutta onnellista perhe-elämää. Eräänä päivänä hän löytää miehensä John-Paulin kirjoittaman kirjeen, joka on hänelle osoitettu mutta jossa lukee, että sen saa avata vain John-Paulin kuoltua. Cecilia avaa kirjeen joka tapauksessa ja vaipuu epäuskon ja epätoivon syövereihin. Kirjassa on Cecilian lisäksi pari muutakin päähenkilöä – Tess, jonka aviomies kertoo olevansa rakastunut Tessin serkkuun ja parhaaseen ystävään Felicityyn, ja iäkäs Rachel, joka ei pääse yli menneisyytensä tragediasta.

Romaani on sujuvasti kirjoitettu ja sopivan koukuttava. Ja mikä parasta, Moriarty on kirjoittanut useamman kirjan! Nyt taidankin klikata itseni Amazonin sivuille katsomaan, minkä Moriartyn romaaneista lukisin seuraavaksi.

P.s. The Husband’s Secret tulee varmasti pian lainattavaksi Vaski-kirjastoihin. Ainakin siitä näytti olevan jo kaksi varausta, vaikka kirja ei vielä valikoimissa olekaan.

Suhteet Oma elämä Kirjat Suosittelen

Aamulenkki Turun Katariinanlaaksossa

Tänä aamuna oli sellainen olo, että ei kiitos nyt yhtään palapeliä, jonka teemana on äiti laittaa palan! eikä enää viidettä perättäistä nuken rasvausleikkiä, jonka teemana on äiti asvaa! Läheinen puistokaan ei kyllä houkutellut yhtään, joten päätimme lähteä miehen vapaapäivän kunniaksi reippailemaan vähän kauemmas: Katariinanlaakson luontopolulle. Siellä emme olleet ennen käyneetkään, mutta olin kuullut reittiä kovasti kehuttavan. Sinne siis.

Oran jykevät rattaat kulkivat polulla vaivatta, eikä meidän reitillämme tullut vastaan yhtään sellaista hankalaa tai kapeaa kohtaa, josta ei pääsisi rattaiden kanssa kulkemaan. Reissun haastavin osuus olikin siinä, että sai pidettyä riemuissaan poukkoilevan taaperon suurin piirtein polulla. Mukkelismakkelis mentiin kuitenkin luonnollisesti muutaman kerran, sillä taapero ei ole vielä kovinkaan tottunut maastossa kulkija. Mutta hauskaa oli, varsinkin oravien ja lintujen syöttöpaikoilla, sillä taapero on kovin kiinnostunut oravista ja siitä, mitä oravat syövät ja missä ne nukkuvat. Nyt hän saikin katsella oravia sydämensä kyllyydestä, sillä bongasimme reitiltä yli kymmenen oravaa.

katariinayksi.jpg

katariinakaksi.jpg

 

Ja ettei tämä päivä menisi pelkäksi reippailuksi, poikkesimme paluumatkalla Salosen leipomon kautta:

salonenmunkki.jpg

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli