Tajusin taas eilen, kun pitkästä, pitkästä aikaa kalenterissa näkyi, että minulla on joku ihan oma, henkilökohtainen meno, johon menen ihan yksikseni, ilman miestä ja lasta, että olen aivan täysin mökkihöperöitynyt. 

Mökkihöperyyden tunnistaa muun muassa siitä, että rupesin miettimään hyvissä ajoin, että missäs täällä onkaan lähin bussipysäkki. Olemme asuneet tässä osoitteessa kymmenen kuukautta, enkä ole kertaakaan lähtenyt kotoani bussilla mihinkään! (Puolustuksekseni on sanottava, että asumme nykyään niin lähellä keskustaa, että kaupungille on melkein nopeampi kävellä kuin körötellä bussilla tai ajaa autolla.) Mökkihöperöt myös varmistavat vähintään kymmenen kertaa, että ovat katsoneet bussiaikataulut oikein (ja silti mökkihöperön vatsanpohjaan jää kytemään pieni pelko, että katsoi sittenkin väärää linjaa). Mökkihöperöitynyt yksilö lähtee hiippailemaan pysäkille vähintään varttituntia ennen bussin arvioitua pysäkinohittamisaikaa ja säpsähtelee ympäristön outoja ääniä, esimerkiksi parkkialueen puomin nousemisesta johtuvaa hurinaa.

Kunnon mökkihöperö ryhtyy antoisaan keskusteluun lumettomasta talvesta vanhuuttaan höperöityneen rouvan kanssa ja melkein hätääntyy kesken keskustelun, kun tajuaa, ettei keksi enää mitään sanottavaa siitä, että jep, ei ole lunta.

Mökkihöperöt varaavat tasarahan bussikuskille annettavaksi. Mökkihöperön kukkarosta ei löydy voimassaolevaa bussikorttia.

Mökkihöperö istahtaa laukku tiukasti sylissään penkille ja toivoo koko bussimatkan, ettei kukaan vain istahtaisi viereen, sillä silloin voisi joutua siihen kiusalliseen tilanteeseen, että pitäisi sanoa anteeksi, jään tässä pois…

Mökkihöperö ei paina stop-nappulaa silloin kuin pitäisi ja kävelee siksi alkuperäistä suunnitelmaa pidemmän matkan päämääräänsä, mutta toisaalta, mökkihöperölle tekee ihan hyvää hengitellä raitista ilmaa.

Mökkihöperöt ihmiset vilkuilevat vaivihkaa muiden ihmisten tekemisiä ja ottavat näistä mallia. Mökkihöperö katselee ihaillen muiden, itseään nuorempien, pukeutumista ja miettii, että vau – minulle ei olisi koskaan juolahtanut mieleenkään yhdistellä noita kuvioita keskenään. (Miten muuten voi olla, että nuorten opiskelijoiden nutturat näyttävät paljon ärhäkämmiltä ja ajan hermolla olevilta kuin mökkihöperöityneen kotiäidin nuttura?)

Kun terävän oloiset, valppaat ja rohkeisiin printteihin pukeutuneet opiskelijat ottavat esille kalenterinsa (oih, TYY:n kalenteri – niin nostalgista) ja muistiinpanovälineensä, mökkihöperö kotiäiti tajuaa, että ai niin, en muistanut kertoa mummille, että taapero pitäisi viedä potalle päivällisen jälkeen. Mökkihöperö on itse varustautunut kahdella A4:lla, koska ei löytänyt mitään kivaa muistiinpanovihkoa, eikä jaksanut etsiä ensimmäistä laatikkoa pidemmälle. Kesken tilaisuuden mökkihöperö tajuaa, ettei hänen lisäkseen muistiinpanoja tee kuin pari muuta tyyppiä – ehkä muilla on joku modernimpi keino tallettaa asioita muistiin?

Tämä mökkihöperö oli siis Turun akateemisten rekrytointipalveluiden järjestämässä tilaisuudessa kuuntelemassa – yllätys, yllätys – rekrytointiasiantuntijoita. Siis niitä tyyppejä, joille on arkipäivää käydä läpi satoja työpaikkahakemuksia ja jotka tekevät haastatteluja ja arviointeja ja jotka varmasti osaavat sanoa, mitä siihen hakemukseen kannattaa ja ei kannata laittaa. Tilaisuuden pääpaino oli henkilöstöhallinnon työpaikoissa, mutta työnhakuvinkit pätevät työhön kuin työhön. Mitään uutta ja mullistavaa vinkkiä ei tullut esille, sen sijaan rekrytoijat painottivat niitä samoja asioita, joita on jo pitkään korostettu vähän kaikkialla:

1. Näy sosiaalisessa mediassa. LinkedIn-profiili on ehdoton.

2. Jos olet oikeasti kiinnostunut työpaikasta, soita rekrytoijalle. Hakemukseen usein merkitään, onko hakija soittanut ja vaikuttanut siis aidosti kiinnostuneelta.

3. Avoimen hakemuksen pituus saisi olla maksimissaan sivun, CV:n pituus kaksi sivua. Ja ei, sitä ensimmäistä mansikanpoimintakesätyötä ei tarvitse mainita. Sen sijaan kuva on tärkeä osa hakemusta, koska sen avulla haastattelija muistaa sinut helpommin palatessaan esimerkiksi myöhemmin pohtimaan haastateltuja ehdokkaita.

4. Tee työsi niin, että saat suosittelijoita. Suosittelijoille oikeastikin soitetaan.

5. Jos olet ollut pois työelämästä esimerkiksi kotiäitiyden vuoksi (check), muista avata asiaa hakemuksessasi – älä jätä työhistoriaasi mysteerisiä aukkoja, jotka eivät kerro, mitä olet touhannut.

P.s. Mökkihöperön kotiäidin lapsikin on niin tottunut siihen, että äiti on aina kotona (tai siihen että ei äiti nyt ainakaan yksikseen mihinkään lähde), että kun äiti tulee kotiin, lapsi katsoo äidin kättä ja ihmettelee ääneen, miksi äidin kädessä ei ole leimaa. 

”Voi kulta, ei äiti saanut leimaa, vaikka olikin tosi rohkea ja lähti reippaasti ja ihan omin avuin ihmisten ilmoille.”