”Ukkikymppi” on nyt onnistuneesti juhlittu ja hauskaa oli! Yllätys pysyi yllätyksenä loppuun saakka, ja voi sitä ilmettä isän kasvoilla, kun hän saapui hotellin ravintolaan ja tajusi, että häntä on nyt vedätetty ja pahasti.
Juhlat juhlittiin vanhempieni kotiseudulla Evijärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Evijärvi ansaitsisi oman postauksensa, sillä sen verran monta hauskaa hetkeä siellä on vietetty ja sen verran omalaatuisesta paikkakunnasta on kysymys. Yläasteikäisenä ostin monta coolia rock-henkistä t-paitaa Evijärven ainoasta vaate- ja kenkäliikkeestä, Poposta, joka ilokseni näytti olevan vieläkin toiminnassa. Ala-asteikäisenä ostin siskoni kanssa monta Reilu satsi -raesekoitusta paikallisesta Siwasta – mökkiperinteisiimme kuului ehdottomasti saada tuo maailman paras karkkisekoitus. Evijärvellä on vietetty parit ikimuistoiset joulut ja Evijärven viihtyisässä hotelli-ravintola Tuuhetissa juhlittu monet juhlat. Evijärvi on ainoa pitäjä, jossa olen nähnyt, että ravintolan baariin tullaan saunan jälkeen pelkkiin kylpypyyhkeisiin kietoutuneena – tätä näkyä saimme todistaa lauantaina.
Minä, mieheni ja taapero ajelimme Evijärvelle jo perjantaina, sillä mieheni vastuulla oli ohjelmanumeroiden tekninen toteutus ja hän halusi tietenkin katsella etukäteen, mihin laitteet laitetaan ja miten kaikki toimii. Menomatka sujui hyvin: matkan ainoa haastava osuus oli yksi puolitoistatuntinen, jonka vietin takapenkillä taaperoa hereillä pitäen ja viihdyttäen, sillä emme halunneet, että hän nukkuu autossa liikaa. Iltapuuron ja iltapesut hoidimme Parkanon Shellissä – taapero sai syödä iltapuuronsa isosta kahvimukista, mistä hän oli aika tohkeissaan. Loppumatkasta autoon nukahtaneen lapsen siirtäminen autosta matkasänkyyn sujui vaivatta, vaikka taapero siinä ehti herätäkin, sillä kunhan hänellä vain on ympärillään rakkaat unipehmot, on hän valmis nukahtamaan. Aamulla hän heräsi normaalisti eli pirteyttä puhkuen ja oli yhtä iloa ja aurinkoa yöpuulle vetäytymiseen asti – aamupuuro hotellissa, jee! Hotellin leluja, jee! Hotellihuoneen herätyskello, vau! Pala pullaa, uskomaton tuuri!
Syntymäpäiväjuhlista taapero otti kaiken irti ja kuten arvata saattaa, oli aika naatti siinä vaiheessa, kun aloitimme iltapuuhat. Hän söi iltapuuron juhlasalissa ja iltapesujen jälkeen huokasi vain pienen pyynnön: ”sänkyyn”. Sinne hän pääsi ja sinne hän nukahti saman tien, pehmoleluja rutistaen. Meillä oli ensimmäistä kertaa koskaan itkuhälytin käytössä, ja tuijotinkin laitetta herkeämättä koko loppuillan. Taapero heräsi vain kerran (tutti oli hukassa), mutta kävimme silti muutamaan otteeseen tarkistamassa muuten vain, että kaikki oli hyvin.
Isäni 60-vuotisjuhlat olivat kyllä kaikin puolin ihanat, mahtavat ja hauskat. Äitini oli juhlien pääsuunnittelija, minä ja siskoni apusuunnittelijoita. Miehelläni ja siskoni miehellä oli omat tärkeät tehtävänsä ja myös Bostonissa asuva isoveljeni antoi oman panoksensa juhlaohjelmistoon nauhoittamalla tyttöystävänsä kanssa hauskan onnitteluvideon isälle. Myös isän sisko miehensä kanssa olivat järjestäneet ohjelmaa, ja tädilleni kuuluu kiitos myös kannettavan tietokoneen lainaamisesta – ilman sitä moni juttu ei olisi onnistunut yhtä hyvin. Kaikki vieraat saapuivat juuri sopivaan aikaan – juuri siten, että kaikki ehtivät rauhassa riisua takkinsa, vaihtaa nopeasti kuulumiset ja vetäytyä piiloon onnittelumaljat kädessä. Ja sitten äiti ja isä, joista jälkimmäinen luuli vain tulevansa alakertaan vähän syömään jotain, saapuivatkin jo paikalle ja saimme huutaa:
YLLÄTYS! PALJON ONNEA!
Huhhuh. Tästä sinne tänne poukkoilevasta jutustani muuten huomaa, miten väsynyt itse olen juhlien jäljiltä. Vaikka en valvonutkaan lauantai-iltana kuin kahteentoista, verotti viikonloppu voimiani aika tavalla. Taaperolle taas reissu tuntui antavan entisestään energiaa: hän on koko tämänkin päivän liikkunut ei niinkään kävelemällä vaan tanssahtelemalla, juoksemalla ja hassun näköisiä kyykkyjä tehden. Täytyy muuten taas kehua tyttäremme reippautta: emme olleet varautuneet viiden tunnin paluumatkaa varten millään leluilla tai viihdykkeillä, vaan ajattelimme, että eiköhän se matka jotenkin suju. Ja sujuihan se, vaikka taapero nukkuikin matkan aikana vain tunnin verran. Lopun aikaa hän heilui musiikin tahtiin, raportoi maisemia (”puita, puita, PUITA!”), oli ponnahtaa kattoon nähtyään ikkunasta hevosen, lauloi sanan sieltä täältä muskarilauluista, kertasi juhlissa olleiden vieraiden nimiä ja muisteli kakkua (”kakku hyvää heekkua nam nam”) ja vasta viimeisen puolen tunnin aikana keksi ruveta vaatimaan rusinoita. Aika hieno suoritus vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäiseltä vilkkaalta lapselta istua neljä tuntia autossa yhden pysähdyksen taktiikalla.
Ja juhlat olivat kokonaisuudessaan aika hieno suoritus meiltä kaikilta.
Kuvia en juurikaan tullut ottaneeksi, alla kuitenkin pieni kokoelma joitakin otoksia viikonlopulta, suurin osa mieheni ottamia.
P.s. Huomaa uniikki tuoppi alhaalla keskellä: unohda Tove Janssonin juhlavuoden keräilymukit silmälaseineen, trendikkäimmät keräilijät nimittäin etsivät nyt tuoppeja silmälasilogolla!
Ai niin, yksi tärkeä asia meinasi unohtua: olen taas ruvennut juomaan kahvia! Ennustin ajastetussa postauksessani väärin, kun sanoin, että kahvi ei vieläkään maistuisi, sillä lauantaiaamuna kävikin niin, että tee maistui ihan kamalalta litkulta ja mieli rupesi tekemään kahvia. Joinkin sitä sitten heti sen sallitun kolme kuppia. I’m back!
