Kun minä ja mieheni vietimme viime perjantaina ensin mielenkiintoisen iltapäivän ystäväni väitöstilaisuutta seuraten ja sitten vielä hauskan illan karonkassa, oli taapero kotosalla vanhempieni eli mummin ja ukin hyvässä hoivassa. Kyseessä oli vasta toinen kerta koskaan, kun joku muu kuin minä tai mieheni oli laittamassa lastamme nukkumaan. (Edellinen kerta oli viime heinäkuussa, kun olimme mieheni kanssa juhlimassa hääpäiväämme Naantalissa.) Eikä taapero myöskään koskaan aikaisemmin ollut ollut noin pitkää pätkää hereillä ilman jompaakumpaa vanhempaansa.
Kaikki meni tosi hyvin. Olin reilun viikon verran pohjustanut asiaa taaperolle päivittäin, ja tyttö tuntui olevan melkoisen innoissaan siitä, että mummi JA ukki tulevat häntä hoitamaan. Hänellä oli selvät sävelet iltatoimienkin suhteen: mummi hoitaisi iltapesut mutta ukki lukisi iltasadun (ja näin myös tehtiin). Olimme mieheni kanssa tosi luottavaisia sen suhteen, että kaikki sujuisi hyvin, sillä entisestä vierastajasta on kasvanut muihinkin läheisiin aikuisiinsa kovasti kiintynyt lapsi.
Onkin jännää, että siitä huolimatta, että kaikki meni ehkä vielä paremmin kuin olimme osanneet odottaa, taapero reagoi kuitenkin parina seuraavana päivänä poissaoloomme tavallista voimakkaammalla kiukuttelulla ja kitinällä. Kun nousin lauantaiaamuna, taapero ylläpiti puolivirallista dissauslinjaa, eikä oikein lämmennyt aamuhaleille. Pienestäkin kiukkukipinästä päivän mittaan leimahti aina kunnon liekki ja lisäksi mukana oli sellaista jännää kitinää, että ”jaahas, äiti menee vessaan, jättääkö se mut TAAS yksin, kuka mua nyt sitten TÄLLÄ KERTAA hoitaa???” Kyseessä ei ollut mikään jatkuva lahkeessa roikkuminen tai jatkuvat kiukunpuuskat, mutta kuitenkin hiukan poikkeavaa käytöstä. Tuli sellainen olo, että taapero halusi tehdä selväksi, että siitä huolimatta, että hänellä oli kivaa ja että hän oikeastaan nautti mummin ja ukin silmäteränä olemisesta, ei tällainen monen tunnin poissaolo pidemmän päälle ole suotavaa käytöstä.
Kun äitini tuli keskiviikkona kahville ja taaperon kanssa leikkimään, oli tyttö selvästi hiukan varuillaan, eikä suinkaan antanut mummille heti halia. Pään yläpuolella oli nähtävissä ajatuskupla: ”Jaahas, tarkoittaako tämä nyt TAAS sitä, että äiti lähtee huitelemaan jonnekin, eikä ole lukemassa minulle iltasatua???”. Noin vartin kuluttua taapero kuitenkin unohti varauksensa ja kun minäkin vielä vakuuttelin hänelle, että äiti ei ole lähdössä yhtään mihinkään niin johan sai mummi halinsa.
Nyt on jo palattu normaaliin päiväjärjestykseen: paljon höpöttelyä ja kikattelua, satunnaista kiukuttelua, hiukan vastaanhangoittelua, paljon oman tahdon esille tuomista ja silloin tällöin armohali äitille.
