Ajelimme eilen kolmen vartin matkan mammalaan syömään perunalaatikkoa, lihapullia ja lihakastiketta. Mammalassa taapero sai potkutella potkuauton kyydissä, kilautella kolikoita vanhaan leikkikassakoneeseen ja ihmetellä elintarvikekassia, josta löytyi muovisia aineksia ranskanperunoista etikkaan ja pizzasiivuista sitruunoihin. Kun taapero tästä vielä vähän kasvaa, noilla ruokatarpeilla pyörittää jo melkoista ruokakauppaa.

Tänään ajelimme reilun puolen tunnin matkan mummilaan syömään jauhelihakeittoa ja lättyjä. Mummilassa taapero sai etsiä mummilan lastenkirja-arkusta mieleisiään kirjoja, kasata Puolen hehtaarin metsän kaikki asukkaat komeaan rivistöön sohvalle ja seurata olohuoneen ikkunasta varsinaista Avaran luonnon livelähetystä, kun fasaaniuros jahtasi sinnikkäästi ärsyyntyneen oloista fasaaninaarasta ja kun talitiaiset ja monet muut pikkulinnut ruokailivat kiitollisina mummin jokatalvisessa siemenravintolassa.

Ajellessamme takaisin kotiin niin eilen kuin tänäänkin mietin, että on se vaan mahtava juttu, että meillä on sekä mammala että mummila niin lähellä ja että niin mamma, mummi kuin ukkikin pitävät korvaamattomana laatuaikana niitä hetkiä, jotka lastenlastensa kanssa viettävät. Ja ovat ne hetket tärkeitä taaperollekin: aina kun hän tarttuu lelukännykkäänsä, hän soittaa jollekin isovanhemmistaan. Ja kun hän kuulee, että olemme menossa mammalaan tai mummilaan tai että joku sieltä päin on tulossa meille kylään, hän ei ole pysyä nahoissaan vaan päivystää eteisessä kuin isäntää kotiin odottava koira.

”Juokse, juokse joutuisaan,

Kohta tullaan mummolaan.

Siell’ on hauska, hyvä olla,

Leikit monet kartanolla.

Mummo antaa sokeria

Sekä muita namusia.

Mutta kaiken lystin yli

Hauskin ompi mummon syli.”

– Alli Nissinen