Kuusi on koristeltu, torttuja paistettu. Piparit on jo syöty, mutta jouluinen maustekakku maustuu ruokakaapissa ja saa maustua aattoon asti. Joulukortteja ei tänä vuonna tullut lähetettyä, sen sijaan meiltä lähti pieni lahjoitus uudelle lastensairaalalle. Joulusiivoukset ovat niin valmiit kuin ne lapsiperheessä voivat olla. (Yhtään kaappia ei ole järjestetty, sillä olen ottanut Marttojen neuvosta vaarin ja päättänyt, että jos en juhli joulua komerossa, sitä ei myöskään tarvitse siivota.)

Lahjat on paketoitu, toivottavasti ne ovat mieluisia. Oman parhaan lahjani sain jo torstaina, kun Bostonissa asuva isoveljeni saapui tänne joulunviettoon. 

Tänään suunnitelmissa glögi- ja torttuhetki meillä. Lunta saisi tuiskuttaa, mutta valkean joulun ihmettä on kai turha odottaa, tälläkin hetkellä sade hakkaa ikkunoihin.

Taapero on joulutohinoista ja kyläilyistä aika uuvuksissa; eilen hän nukkui varmaan ensimmäistä kertaa koskaan aamuyhdeksään. Itse olen heräillyt vähän turhankin aikaisin – tänään vartin yli neljä, toissa-aamuna puoli viideltä. Onneksi jossain välissä varmaan ehtii päiväunille.

Taaperon sanavarasto kasvaa hurjaa vauhtia: joka päivä ilmoille kajahtaa pari uutta sanaa. Joulun tärkeimmät sanat ovat lapsella jo hyvin hallussa: kakkua, heekkua (=herkkua), kaakkia (=karkkia), keksiä, kahvia, leipää. Yleensä hänen kujeilevat ehdotuksensa saada herkkuja tyrmätään, mutta on hän kuitenkin saanut hiukan maistaa piparia ja suklaata.

Nyt taidan kellahtaa sohvalle lukemaan ehkä tämän vuoden parasta kirjaa, Kate Atkinsonin historiallista romaania Life After Life. Kirjan päähenkilö syntyy uudestaan ja uudestaan elämään elämäänsä sota-ajan Englannissa. Juoni on tosi mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, ja jos kirjan jälkimmäinen puolisko on yhtään niin hyvä kuin ensimmäinen, tässä saattaa oikeastikin olla paras kirja, jonka olen tänä vuonna lukenut. 

Toivottelen jo nyt hyvää joulua kaikille teille ihanille – olkoon joulunne juuri sellainen kuin olette toivoneet!