Nyt ei tule joulurunoutta vaan laboratorioihmettelyä: onko kaikkien mummojen ja pappojen pakko päästä verikokeisiin aamuseitsemältä? Ymmärrän, jos mahdolliset lääkitykset tai sairaudet vaativat varhaisen näytteenoton, mutta siis oikeasti, ei voi olla, että jokaisen turkulaisen eläkeikäisen sumpinhörppijän täytyy linnoittautua labran edustalle ennen kukonlaulun aikaa, että varmasti pääsee ruuhkauttamaan odotustilan.

Edellisen kerran, kun jouduin käymään verikokeissa, menin ajanvarauksella, jolloin minulle oli ihan se ja sama, minkälainen vanhusten bileteltta odotushuone on. Erästä vuoronumerolla jonottavaa teinipoikaa veljensä kanssa ei kyllä silloin paljon naurattanut: he sanoivat odottaneensa jo tunnin ja jos sama tahti jatkuisi, olisi heidän vuoronsa puolentoista tunnin päästä.

Tänään jouduin itsekin taistelemaan pääsystäni vuoronumerokojeen äärelle, sillä minun oli tietyistä syistä pakko käydä verikokeissa tänään, aamusta. Viime viikolla kävin sydän pamppaillen Tykslabin ajanvaraussivustolla vain todetakseni, että aamuajat olivat kaikki menneet. No, eilisiltana laitoin kohtalooni alistuneena herätyskellon soimaan puoli seitsemältä aamulla ja varttia vaille lähdin painelemaan kohti labraa. Ajattelin, että olisin taatusti ensimmäisten pistettävien joukossa.

Laboratorion edustalla minua kohtasi epätodellinen näky: mummoja ja pappoja parveili jo pilvin pimein ulko-oven takana! Osa kyräili toisiaan, osa naureskeli, osa näytti siltä, että tämä oli heille ihan normaali aamurutiini. Jotkut pro-näytteenantajat kävelivät paikalle Turun Sanomat kainalossa. Vanhusten joukosta bongasin vain yhden alle eläkeikäisen tyypin; nuoren naisen pieni lapsi käsipuolessaan. Hetken kuluttua eräs mummeli lähestyi naista salaliittolaisen elkein ja supatti tälle, että kun ovet aukeavat, kannattaa rynniä sisään kyynärpäätaktiikalla, sillä edessä on verinen taistelu ensimmäisestä vuoronumerosta.

En paljasta enempää yksityiskohtia siitä varsinaisesta battlesta, joka koitti, kun ovet tasan seitsemältä aukesivat, mutta sen verran voin kertoa, että tilanteesta tuli vähän sellainen fiilis, että nyt on jossain juhlamokkaa tarjouksessa ilman ostorajoituksia. 

Ja jos joku nyt jännittää, että kuinka minun kävi, voin todeta, että hyvissä ajoin ehdin takaisin kotiin ennen kuin mieheni täytyi lähteä töihin. Mutta ketään en töninyt.