Säkevä kirjasyksy jatkuu jatkumistaan, ja hyvä niin! Erityispedagogiikan opiskelu vie paljon aikaani, koska se esseitä viimeiseen asti pohtiva ja hiova perfektionisti näköjään lymyilee minussa edelleen. Taapero antaa armoa 75 – 90 minuuttia päivässä päiväunien muodossa, lopun aikaa hän solkottaa tiuhaan tahtiin toiveita ja vaatimuksia höpönlöpön-kielellään ja luulee pyörittävänsä tätä maailmaa. Lilyssäkin hengaan suht usein ja välillä pyörin Facebookissa ärsyyntymässä sen sekavuudesta ja haikailemassa niitä aikoja, kun yhtenä suurena perheenä ystävieni kanssa rakentelimme virtuaalijoulukuusia ja leikimme vampyyreja.

Oho, harhauduin vähän. Tarkoitukseni oli siis todeta, että kiireisistä päivistä huolimatta olen ehtinyt lukea myös omaksi ilokseni. Eilen lukaisin elämäni ensimmäisen kunnon Muumikirjan, nimittäin Muumilaakson marraskuun. Miten ihana kirja se onkaan! Lohtuhaaveiluuni kuuluu ajatus Muumilaaksossa asumisesta, lähinnä siksi, että taaperon Muumi-kirjojen perusteella siellä vain paistetaan lättyjä ja juodaan kahvia. Muumilaakson marraskuusta viisastuin sen verran, että nyt tiedän, että siellä tehdään paljon muutakin, nimittäin kunnioitetaan erilaisuutta. Muumilaakso tuntuu aika suvaitsevaiselta paikalta, jossa jokaisella saa olla se oma juttunsa. 

Muumilaakson marraskuussa minua miellyttivät kahvitarjoilun ja suvaitsevaisuuden lisäksi erityisesti lempeät luontokuvaukset – miten voi olla, että Muumilaakson sadekin vaikuttaa sellaiselta, että sen antaisi mielellään kastella itsensä? Tove Janssonin tapa kuvailla eri olioita on myös mitä mainioin; hän pystyy parilla sanalla vihjaamaan Hemulin turhantärkeydestä ja Vilijonkan neuroottisuudesta. 

Alla lisäksi muutama muu kohta, joista kovasti pidin:

”Hemuli muisti Muumilaakson. Siitä oli kamalan kauan kun hän oli käynyt siellä, mutta yhden asian hän muisti ihan selvästi. Nimittäin eteläisen vierashuoneen ja miten mukavaa siellä oli herätä aamuisin. … Hän muisti kärpäsen joka napsahteli katossa. Ja sen ettei ollut kiire. Kahvi odotteli kuistilla, kaikki järjestyi, kaikki oli yksinkertaista ja sujui itsestään.”

”Perjantaina tai lauantaina Ruttuvaari lähti talostaan, eikä hän tietenkään voinut olla kirjoittamatta jäähyväiskirjettä. ’Lähden nyt tieheni ja voin erinomaisesti’, hän kirjoitti. ’Olen kuullut kaiken mitä te olette sadan vuoden aikana puhuneet, sillä en ole yhtään kuuro ja tiedän kyllä, että te olette koko ajan salaa pitäneet kemuja.'”

”Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa.”

Täytyy kyllä ylistää Kaarina Helakisan suomennosta – en ole lukenut Janssonin alkuperäisversiota mutta uskon, että Helakisan käännös tavoittaa kyllä kaiken sen taian ja komiikan, jota kirja on tulvillaan.

Laitettakoon tähän loppuun vielä Hemulin lausuma syvällinen elämänviisaus:

”Huh hei! Pankaapas kahvipannu tulelle!”

(Lainaukset: Tove Jansson 1970. Muumilaakson marraskuu. WSOY: Juva. s. 29, 31, 44, 57.)