Turun Taiteiden ”yössä”
Mielestäni Taiteiden yö on yksi vuoden kivoimpia tapahtumia. Heti aamusta alkaen voi leikitellä ajatuksella, että kävisi kuuntelemassa jonkun kirjailijan haastattelun tai osallistuisi johonkin muuhun kulturelliin toimintaan. Nyt kun meillä on taaperoikäinen lapsi, Taiteiden yö toi tullessaan vielä enemmän mahdollisuuksia, joihin (ihme ja kumma, väenpaljouspelkomme huomioiden) me jopa tartuimme.
Lähdimme nimittäin käymään Akateemisessa kirjakaupassa vain ja ainoastaan siksi, että siellä oli ”Herra Hakkarainen halattavissa ja tavattavissa”. Lapsellamme on oma pikkuinen Herra Hakkarainen, joka silloin tällöin saattaa saada nopean halauksen, jos unipupua ei rutistustarpeen hetkellä ole heti saatavilla. Herra Hakkarainen, joka on asunut meillä kesäkuusta lähtien, on sinnikkäästi sorkillaan roikkunut lapsen pehmolelutilaston topvitosessa, mistä minä tietenkin vedin johtopäätöksen, että ostoskeskuksessa pyörivä Herra Hakkarainen on ehdoton must–see. No, olihan se hahmo ihan hauska, tosin lastamme se ei kiinnostanut tuon taivaallista, koska hän oli isänsä olan yli bongannut jo ne lukuisat kirjat, joita kirjakaupoissa tuppaa olemaan.
(Onko muuten olemassa joku salainen kädenpuristus, jota vastaan saa ilmapallon paikoissa, jotka lupaavat jaella ilmapalloja? Tai annetaanko niitä palloja tiskin alta, jos tietää kuiskata tiskillä jonkin koodisanan? Kyselee nimimerkki ”turhaanko toivoin palloa omaa”, joka olisi halunnut kirjakaupan ilmapallon. Tai ei olisi halunnut, mutta olisi halunnut mahdollisuuden kieltäytyä.)
Herra Hakkaraisen kirjapaljouden ihmettelemisen jälkeen menimme antamaan taaperolle päivällistä Stockmannille. Siellä räpsäistiin myös Taiteiden yön ainoa julkaisukelpoinen kuva, jonka sisällöllä tosin ei ole mitään tekemistä taiteiden tai yön kanssa. Mutta koskaan ei voi olla liikaa kahvikuvia:
Stockmannilta siirryimme MLL:n Heideken-talolle lasten omaan taiteiden yöhön. En tiedä, miksi olin ajatellut, että talolla norkoilisi meidän lisäksemme vain pari, kolme lapsiperhettä, kaikki jotenkin kiusaantuneita ja jäykkiä. Olin onneksi väärässä, sillä talon pihapiiri oli aivan täynnä lapsia heti viiden jälkeen (jolloin tapahtuma alkoi), ja iloisia tepsuttelijoita tuli joka puolelta lisää. MLL:n Taiteiden yö tarjosikin vaikka mitä kivaa: fantasiamaailman hahmoja, peikkoluolan, jossa pystyi tekemään peikkorohkeustestin, Suzukikoulun musiikkiesityksen, temppuratoja, maalausta…ja varmaan kaikenlaista muutakin, mitä en nyt muista. Meidän taaperoamme kiinnosti nimittäin musiikkiesityksen lisäksi tapahtumassa tasan kaksi asiaa: se, että sai omin jaloin kävellä oikein asfalttipihalla ja se, että yhdellä tyypillä oli mukanaan iso koira.
Kun taapero oli vetäytynyt yöpuulle, katsoimme mieheni kanssa kotimaisen leffan 21 tapaa pilata avioliitto, ihan vain vinkkejä poimiaksemme. No ei kai. Leffa oli ihan hauska, tosin se tuntui Putous-ohjelman jatkikselta (vaikka Krista Kosonen puuttuikin).
P.s. Otsikon ”yössä” on lainausmerkeissä, koska meidän osaltamme Taiteiden yö päättyi jo iltakuudelta, kun täytyi palata kotiin antamaan taaperolle iltapuuro.
