On kätevää, kun hyviä ystäviä ja perheenjäseniä asuu kauniilla maaseudulla meren rannalla ja niittyjen kupeessa; sillä tavalla pystyy itsekin viettämään mitä mainioimman ja lapsiystävällisimmän juhannuksen. Jos viettäisin juhannusta pelkästään aikuisessa seurassa, kaupunkijuhannus tuntuisi tosi houkuttelevalta vaihtoehdolta sekin, mutta pienten lasten kanssa on vain niin mahtavaa viettää keskikesän juhlaa maalla. 

Juhannusaatoksi olimme saaneet kutsun ystäväperheemme luo. Vietimme perinteistä juhannusta grillailuineen, veneilyineen ja saunomisineen. Kavereiden kolmevuotiaat kaksoset hurjastelivat minitraktoreillaan (ja kyllä esikoinenkin vähän hurjasteli päätyen lopulta traktorilla ojaan), tien toisella puolella määkiville lampaille vietiin porkkanoita, kuopus lakaisi leikkimökin kuistia topakkana emäntänä ja protestoi veneilyä vimmatusti. (Hänen mielestään pelastusliivit olivat ”liian iso huppari”, ja tätä hän jankutti huuli väpättäen koko muuten niin idyllisen venematkan tuttujen mökille, jossa kävimme nopeasti piipahtamassa.)

Lauantaina lounaan jälkeen jatkoimme matkaa siskoni perheen luo. Kävimme eväsretkellä ja pulikoimassa Paimion Ankkalammen rannalla ja palattuamme siskoni luo lapset saivat jännittävän kartan avulla etsiskellä siskoni pihapiiriin piilottamia herkkupussukoita. Skippasimme grillimakkarat ja teimme ruoaksi tortilloja. Lasten mentyä nukkumaan pelailimme terassilla peliä, jossa muut arvuuttelivat yhden pelaajan keksittyä henkilöllisyyttä. (Tällaisessa porukassa, joka tuntee toisensa läpikotaisin, on yllättävän vaikea keksiä sellaista julkisuuden henkilöä, jota muut eivät noin vain arvaisikaan. Eräällä pelivuorollani tein muka nokkelan valinnan ja olin J. K. Rowling, jonka muut arvasivat saman tien.) Ja miten voikin olla, että tässä porukassa kesäillanvietto johtaa niin usein Janos Valmuseen ja Bussipysäkillä-lauluun? 

Olimme tänään kotona puolelta päivin, ja kun lapset heräsivät päiväuniltaan, he eivät olleet vielä yhtään sopeutuneet siihen, että nyt ollaan taas tylsästi kotona. Kaikesta piti vähän kitistä ja marista (allekirjoittaneen varsinkin), ja huippuhauskan juhannuksen jälkeinen huomattavasti latteampi fiilis huipentui siihen, kun seisoin keittiössä väkinäisen zenin ruumiillistumana ja söin päättäväisenä juustonaksuja asenteella ”äitillä on nyt oma hetki” samalla, kun kuuntelin kuopuksen parkumista kylppärissä, jossa tämä hyvin äänekkäästi kieltäytyi kylpyyn menosta ja vaati ammeen tilalle äidin syliä. Loppujen lopuksi istuin märkä lapsi sylissäni pienellä korokkeella ammeen vieressä ja lohdutin pienimmäistämme, joka tuntui olevan sitä mieltä, että kun on ensin kaksi päivää ollut mitä reippain reissulainen, on vain oikeus ja kohtuus päästä äidin syliin aina, kun siltä tuntuu, vaikka se tunne tulisikin juuri sillä hetkellä, kun on jo napaa myöten ammeessa ja kylpyvaahdossa.

Ja onhan se näin. 

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava ja rento juhannus! 🙂