Lähdimme tänään taaperon kanssa ensimmäistä kertaa lähistöllä olevaan leikkipuistoon, koska ajattelin, että leikkipuistothan ovat aina täynnä kaikenikäisiä, innosta kiljuvia lapsia. Heistä sosiaalinen ja seikkailunhaluinen lapsosemme saisi mukavaa seuraa, sillä minulla rupeaa välillä olemaan konstit loppu sen suhteen, mitä kaikkea kivaa voisimme neljän seinän sisällä keskenämme harrastaa. Tiskikonekin oli jo tyhjennetty, eli päivän antoisin viihdepläjäys oli jo takana päin. Pyykit oli ripustettu kuivumaan, eikä siihenkään touhuun mitenkään saa kulumaan kymmentä minuuttia enempää, vaikka kuinka hidastelisi ja antaisi omasta avuliaisuudestaan ja osaamisestaan hurmioituneen tenavan kiikuttaa erikseen jokaisen sukankin minulle kuivumaan ripustettavaksi.

Oli siis pakko ottaa järeät aseet käyttöön ja suunnata puistoon. Tällainen toiminta ei ole minulle kovinkaan luontaista, ja siinä rattaita työntäessäni mieleni kehitteli kaikenlaisia kauhukuvia siitä, minkälaisia fanaattisia kuppikuntia puistoon olisi muodostunut. Mihin kuppikuntaan minä itse kuuluisin? Näitä tärkeitä asioita pohdiskellessani huomasin, että no, nyt olemme perillä.

Eikä missään ristin sielua. (Tullessamme puistoon hiekkalaatikolla kyllä istuskeli isä tyttärensä kanssa, mutta ilmeisesti säikäytimme heidät tiehensä.)

Vaikka tällä kertaa leikkipuistossa ei tungosta ollutkaan, menemme sinne varmasti kyllä toistekin, sillä niin innostunut taapero oli seikkailustaan. Ja olihan puiston hiekkalaatikko paljon jännittävämpi kuin oman pihan hiekkalaatikko, joka on jo niin nähty.

P.s. Oletteko käyneet MLL:n perhekerhoissa? Millaista niissä on? Huomasin nimittäin, että MLL:llä on Turussa perhekerhotoimintaa myös heinäkuussa; tiistaisin ja torstaisin perhekeskus Marakatissa. Perhekerhokokemuksia otetaan siis ilolla vastaan. Vaikka olisihan se aika extremeä tuollaiseen mennä…