Sähköinen pörrö: lääkäreiltä ja kampaajilta kuultua
Näin viime yönä unta, että leikkautin lyhyen ”poikatukan”. Siitä tuli niin hieno, että olin aamulla vähän pettynyt, kun peili kertoi, että kyseessä oli ollut vain uni. Yölliset hiustenleikkuuseikkailuni innostivat minua kuitenkin muistelemaan niin kampaamokäyntejäni kuin (tässä varmaan on joku logiikka) lääkärikäyntejänikin.
Minun kokemuksissani lääkäreitä ja kampaajia yhdistää taipumus heitellä outoja kommentteja. Niin ja taipumus yhdistää minuun adjektiivi ”jännä” tai ”jänskä”.
Kerran eräs työterveyslääkäri totesi minulle iloisesti ja vähemmän luottamusta herättävästi: ”En ollut muuten koskaan kuullutkaan tästä [jutusta X]. Piti oikein googlettaa, että mikä ihme se on.” (Kyse oli vatsavaivoista, joiden diagnoosi ei oikeasti edes ollut mikään eksoottinen Dr. Housen nokkeluutta vaativa harvinaisuus. Jäi sellainen olo, että sille lääkärille perusflunssakin olisi ollut ”neverheard”.)
”Aika jänskä!” on myös sellainen kommentti, joka saa epäilemään lääkärin pätevyyttä. Raskauden toisella kolmanneksella sairastuin rajuun vatsatautiin. Oksensin sen verran voimakkaasti (anteeksi, jos tässä on liikaa informaatiota), että kasvoilleni tuli kauttaaltaan pieniä verenpurkaumia ja näytin ihan rokon runtelemalta. Oksentelu yhdistettynä tuohon kaameaan naamaani (en heti tajunnut, että ne verinäppylät olivat oksentamisen seurausta) saivat minut hakeutumaan päivystykseen, jotta voisin varmistua siitä, että vauvalla oli kaikki hyvin. Odotettuani viisi tuntia pääsin vihdoin lääkärin (kandi) vastaanotolle. Oloni oli luonnollisesti aika järkyttävä ja olin ihan uuvuksissa. Tilannettani ei mitenkään parantanut nuoren lääkärin hämmästynyt katse ja vilpittömästi lausuttu kommentti kasvoihini liittyen: ”Aika jänskä!” (Tilanne oli hänen mielestään muutenkin niin jännittävä, että hän varmuuden vuoksi lähetti minut ambulanssikyydillä Raumalta (jossa olin tuolloin töissä) TYKS:n synnytysosastolle kontrolliin. TYKS:ssä oli kiirettä ja minut pikaisesti tutkinut kätilö ei ollut lainkaan sitä mieltä, että tilanteessani oli koskaan ollutkaan mitään jännää, ja pääsin onneksi saman tien kotiin. Ne verenpurkaumatkin hävisivät muutamassa päivässä.)
Kampaajakäynneilläni olen kuullut seuraavanlaisia ilahduttavia kommentteja:
”Ohhoh mikä sähköinen pörrö! Katso nyt itsekin!”, päivitteli kampaaja ja nosteli hiussuortuviani dramaattisin elkein.
”Kylläpäs tähän on tehty jännä leikkaus”, tuumasi eräs toinen kampaaja, ja pääsin onneksi sanomaan, että se oli ihan siinä samaisessa kampaamossa leikattu (eikä mielestäni kyllä erityisen jännästi).
”Niin säkö et vielä ole valmis luopumaan tuosta tyylistä?” kysyi eräs kampaaja kerran. Harmikseni en muista, millainen tyyli minulla silloin oli. Ilmeisesti aika huono.
”Siis ei kenelläkään voi olla NÄIN paksuja hiuksia! Hihhihhii. Mun pitää taas mennä tekemään lisää väriä! Hihhihihhih.” Minulla on pikkuvauvasta asti ollut tosi paksut hiukset, joita on usein kampaamoissa päivitelty. Tosin nyt kun mietin, ei enää parina viime vuonna. Onkohan stressillä, raskaudella, imetyksellä ja kroonisella univelalla mitään vaikutusta asiaan, hmm…
Eräällä käynnillä kuulin kolme hupsia ja kaksi ohoa. Lopputulos kuitenkin oli mitä mainioin.
