Olen viime viikkojen aikana muistellut, miten moneen ei-ainakaan-tälle-alalle-kiitos-vain –työpaikkaan olen vuosien saatossa päätynyt. Aiemmat jutut löydät täältä ja täältä. Omistin lisäksi yhden postauksen kokonaan vähemmän hohdokkaalle tarjoilijan työlleni Garda-järven rannalla, sen löydät täältä. Nyt jatkan nostalgiasopan hämmentämistä kesästä 2005.

11. Si, si, sinappia!

Italia otti enemmän rahaa kuin antoi, joten partypätäkkää tienatakseni vietin yhdet festarit makkaraa myyden. Heti toisena työpäivänä minut jo ylennettiin sekoittelemaan pyttipannua.

Tai voi olla, ettei niinkään ylennetty vaan otettiin pois asiakaspalvelutehtävistä kiusallisen italianhölötyssyndroomani vuoksi.

En kertakaikkiaan osannut palvella ruotsinkielisiä asiakkaita ruotsiksi. Suustani puski italiankielisiä fraaseja, vaikka kuinka yritin tsempata ja vastata ruotsiksi. Välillä vastasin iloisesti si, si! myös suomalaisille, kun he kysyivät vaikkapa sinapin tai ketsupin perään. Taisivat pitää minua jonain sihisijähörhönä, jonain makkarapomon kumminkaiman rassukkaserkkuna, jolle oli täytynyt järjestää kesätyöpaikka.

Palkkaa sain sen verran, että sain juuri ja juuri kuitattua matkakulut ja nautittua yhden huurteisen seuraavilla festareilla. Makkarat olisin jättänyt ostamatta muutenkin.

12. Pyöräillen siivoushommiin

Kun yliopisto taas syyskuussa kutsui, päätin keskittyä opiskeluun, enkä loppuvuodesta ollutkaan muualla töissä kuin jouluna postikeskuksessa kortteja lajittelemassa. (Enhän olisi voinut jättää forssalaismummoja pulaan.)

Täysipainoinen keskittyminen opiskeluun olisi kuitenkin ollut liian helppoa, joten täytyihän minun heti alkuvuodesta johonkin työllistyä. Toimistosiistijän toimenkuva kuulosti helpolta ja vaivattomalta. Mitä siitä, vaikka minun piti pyöräillä jo aamukuudeksi Eerikinkadulle siivoamaan eräs toimistorakennus, pyöräillä sen jälkeen Kupittaalle siivoamaan toinen toimistorakennus ja polkaista sitten vielä Yliopistonkadulle siivoamaan kolmas toimistorakennus. Siirtymäajastakin sai palkkaa, tosin mitään sunnuntaipyöräilyä ei voinut harrastaa, vaan piti siirtyä kohteesta toiseen ripeästi, että pysyi aikataulussa. Sitten siivousfirman vaatteet päälle, siivouskärry esille ja ei muuta kuin imuroimaan, luuttuamaan, pyyhkimään pöytiä ja tyhjentämään roskiksia.

Ekan rakennuksen sain siivota ihan rauhassa, siellä ei ymmärrettävästi vielä paljon porukkaa pyörinyt aamukuudelta. Toinen toimisto oli sellainen, että vaikka siellä olikin henkilökuntaa paikalla, sain silti siivota ihan rauhassa, koska minuun suhtauduttiin ikään kuin olisin näkymätön. Kolmas toimisto oli kivoin, siellä minua toisinaan jopa tervehdittiin.

Nopeasti huomasin, että kun herää aamuviideltä ja pyöräilee aamupäivän ympäri Turkua siivoamassa eri toimistoja, ei jaksa enää iltapäivällä mennä luennolle, eikä varsinkaan lukea tentteihin. Työtunteja oli loppujen lopuksi liikaa, parempi olisi ollut siivota vaikka parina arkipäivänä viikossa, eikä haukata heti viiden päivän siivouspalaa. 

13. Sateinen juhannus – kassan syy! Ei heilaa helluntaina – kassan syy! Ai teillä ei myydä luomuviljeltyjä sivettikissan jätöksiä – kassan syy!

Päätin etsiä siivoushommien tilalle jotain pienimuotoisempaa ja vähemmän aikaa vievää työtä. Muistutin itseäni siitä, että olen päätoiminen opiskelija, en päätoiminen pätkätyöläinen. Vuokratyö vaikutti hyvältä idealta. Se oli silloin ihan uusinta uutta (ainakin Turun) työmarkkinoilla, mistä kertoo sekin, että minua kuskattiin aluksi pari kertaa pomon toimesta supermarketista toiseen, jotta voisin tehdä kaksi työvuoroa putkeen eri paikkakunnilla (niin, se siitä vähemmän aikaa vievää –ideasta).

Vajaan vuoden verran olin muutamassa eri ruokakaupassa kassamyyjänä. Työvuoroja sai varailla netistä, mikä sopi minulle hyvin. Kassatyö oli helppoa ja välillä ihan mukavaakin, vaikka äkkiähän siinä kyllästyi siihen, että oli automaattisesti syypää kaikkeen tarjoustavaran loppumisesta parisuhdeongelmiin ja hallituksen päätöksiin.

Vuokratyön isoin plussa oli tuo jo aiemmin mainitsemani työvuorojen varaaminen netistä. Jos ei halunnut olla perjantai-iltaa tai DBTL-viikonloppua töissä, ei tarvinnut olla. Tosin muuta ei välttämättä ollut tarjolla, ja kyllä minä kesällä 2006 taisin suurimman osan perjantai-illoistakin siellä kassakoneen takana istua.

Isoin miinus vuokratyössä taas oli se, että siinä ei oikein kuulunut mihinkään. Varsinkin aluksi kaupan henkilökunta saattoi suhtautua aika nihkeästi vuokratyöläiseen. Vuokratyöfirmojen toiminnassa oli myös toivomisen varaa, sillä he haalivat mahdollisimman paljon työntekijöitä reserviin, eikä kaikille välttämättä sitten riittänytkään luvattuja työtunteja.

Ansioluettelostani löytyy vielä muitakin (kesä)töitä, mutta niistä lisää myöhemmin!