Siitä on jo jokunen kuukausi aikaa, kun esikoinen huudahti seuraavaa: ”Äiti, kato, H on taas mun peräkana!” Hän oli tuolloin tainnut kuulla jo monta kertaa, miten olimme mieheni kanssa huvittuneesti hymähdelleet, että siinä ne taas menee, peräkanaa. 

Siskosten (esikoinen nyt 3,5 v ja kuopus 1 v 4 kk) keskinäiset välit ovat yksi suurin ilonaihe elämässäni ja asia, jota lähes joka ilta mieheni kanssa päivittelemme. On vain niin uskomattoman hienoa, miten paljon annettavaa siskoilla on toisillensa. Esikoinen on saanut leikkikaverin, joka toimii kokkina esikoisen pyörittämässä ravintolassa (tosin hyvin arvaamattomana kokkina, jolla on taipumus paiskoa astioita pitkin leikkikeittiötä), neuvola-apulaisena (jolla on hälyttävä tapa paukuttaa nukkeasiakkaita kovakouraisesti lattiaan), eläinlääkärin apulaisena ja lääkärin apulaisena (joka tosin on kiinnostuneempi kuuntelemaan omia sydänääniään kuin potilaiden). Usein kuopuksen myös löytää istuskelemasta nukensängyllä, jossa hän kuuntelee haltioituneen näköisenä esikoisen paasauksia ja opetuksia. Hän käy myös aktiivisesti esikoisen pyörittämässä muskarissa ja tuuraa tarvittaessa kassalla esikoisen omistamassa sekatavarakaupassa.

Ja noin miljoona kertaa päivässä he juoksevat kikattaen ympäri olohuoneen lattiaa Barracudan tahdissa. Tai kurkkivat toisiaan pöydän alta, nurkan takaa ja ovenraosta kiljuen naurusta.

Kuopus matkii esikoista ihan kaikessa. Siis ihan kaikessa. Kaikki isosiskon eleet, ilmeet ja tekemiset kopioidaan suurella hartaudella ja tarkkuudella. Jos esikoisella on jano, kuopus marssii perässä keittiöön hokien vettä! vettä! Jos esikoinen juo mukin tyhjäksi, näin toimii myös kuopus. Maitoa pitää saada lisää, jos esikoisellekin kaadetaan ja jos esikoinen heittää paidan pois, kuopuskin täytyy riisua. Hän seuraa siskoaan vessaan ja kuivaharjoittelee käsienpesua kädet juuri ja juuri lavuaarin reunalle yltäen ja sen jälkeen ”kuivaa” kätensä samaan pyyhkeeseen, jota siskokin käytti. 

Kylpemisessä parasta on tietenkin pääsy samaan ammeeseen siskon kanssa.

Jos esikoista alkaa naurattaa, kuopuskin kikattaa, vaikka ei tietäisikään, että mille tässä nauretaan. Esikoisen itku saa pienemmänkin huulet väpättämään ja pienikin ele isosiskon puolelta riittää innostamaan kuopuksen hippaleikkiin – tai oikeastaan ihan mihin tahansa leikkiin. 

Meillä on maailman parasta videomateriaalia muun muassa siitä, miten kuopus kopioi esikoisen tanssiliikkeet tömistelyineen ja taputuksineen liikuttavan innostuneena.

Esikoinen puolestaan tietää usein meitä vanhempia nopeammin, mitä kuopus haluaa. Oli kyse sitten väärässä asennossa olevista nuken jaloista, hukassa olevasta tutista, väärästä laulusta tai tottelemattomasta duplopalikasta, isosisko tulkitsee pikkusiskon toiveita ihailtavan tarkkanäköisesti. Juuri tänään iltapalalla hän pääsi huomauttamaan minulle, että H haluaa ensin syödä suunsa tyhjäksi, kun näytin kuopukselle kahta leipäpussia, kysyin, kumpaa hän haluaa ja ihmettelin, kun hän ei valinnut kumpaakaan. Ja aivan oikein, heti kun pikkusisko oli saanut Talk-muronsa mutusteltua, hän osoitti haluamaansa leipää.

Toki jokaiseen päivään mahtuu myös eripuraa, eikä kuopus ole turhaan opetellut sanomaan, että ei älä ottaa! mutta kaiken kaikkiaan tytöistä on toisilleen niin paljon seuraa ja iloa, että se jaksaa riemastuttaa myös meitä vanhempia. Nykyään nimittäin saattaa vierähtää jo pitempikin tovi siten, että lapset leikkivät lastenhuoneessa keskenään, ja se jos mikä on tervetullutta kehitystä.

Isosisko & peräkana puuhissaan: