Kahvia, kiitos!

8.2.2017 kahvittelija

Milloin viimeksi…?

Milloin viimeksi? -postaus on pyörinyt jo pitkään monessa blogissa, ja jälkijunassa puksuttelen täällä omani kanssa. (Kopioin haasteen ihanasta Tuuliajolla-blogista.)

Ilahduin… Viime viikonloppuna, kun kuopuksen tutti ”meni rikki” (mies leikkasi molemmista jäljellä olevista tuteista imuosat pois), ja koko operaatio sujui paljon helpommin ja vähemmillä itkuilla kuin olimme etukäteen pelänneet. Niinhän sitä aina sanotaan, että näissä asioissa kannattaa odotella herkkyyskautta. Olin vain aina luullut, että siinä kuuluu odotella sen lapsen herkkyyskautta, mutta meillä homma meni niin, että minulle tuli sopiva herkkyyskausi. Koska meille ei enää tule lapsia, ainakaan suunniteltuja sellaisia, olisin ehkä jäänyt roikkumaan loputtomiin kuopuksen suloiseen unitutinmussutukseen ilman tätä herkkyyskautta, jolloin minuun iski ihan yllättäen sekä päättäväisyyttä että kärsivällisyyttä tehdä perheemme pienimmästä tutiton. (Ja tuntui hänelläkin onneksi olevan hiukan herkkyyskautta tähän hommaan. Tosin ei niin paljon kuin minulla.)

Nauroin… Oikein kunnolla nauroin viimeksi toissailtana, kun mies esitti iltapesuilla pienen sketsin siitä, miten ihmettelin kuopuksen yöpaitaa. (”Onko tää nyt oikein päin? Ei kun tää on väärin päin! Eiku onko tää sittenkin oikein päin? Ei, kyllä tää on väärin päin.”)

Itkin… Eilisiltana nieleskelin kyyneleitä, kun luin lapsille iltasaduksi Meidän Marikkia, ja Marikin naapurinpoika Abbe melkein kuoli pelastettuaan juopporentun isänsä joesta. (Meillä luetaan varsinkin esikoisen toiveesta Marikkia siitäkin huolimatta, että joudun lukiessani sensuroimaan lennossa aika paljon tarinasta. Tuon Abben läheltä-piti-tilanteenkin luin aika kevyenä versiona. En ihan viitsinyt lapsille lukea esimerkiksi sitä kohtaa, jossa Abben isä kirjoittaa Marikille kirjeen, jossa vannoo hirttävänsä itsensä, jos Abbe kuolee. Marikin rankemmista kohtauksista huolimatta Kesäkumpu kaikkine tärkeine henkilöineen ja varsinkin Marikin ja tämän pikkusiskon Liisan sisarussuhde ovat niin ihania, että muuten tykkään kyllä kovasti lukea Kesäkummun seikkailuista tytöille.)

Suutuin… En muista, milloin viimeksi olisin suuttunut oikein kunnolla. Varmaan öykkäri-Trumpin törvellykset ja oman hallituksemme toimet ovat viime aikoina pistäneet eniten vihaksi.

Harmistuin… Tänään, kun olisin kaivannut hetken omaa rauhaa kokeillakseni joogaa. Olin juuri klikannut pyörimään Youtubesta jonkun aloittelijoille suunnatun videon, kun toinen lapsista tuli kovalla vauhdilla kohti nukenrattaiden kanssa ja toinen mankui hakemaan parvekkeelta leikkikaukaloa. Siitä oli mindfulness kaukana! Paitsi ettei ehkä olisi kannattanut parkkeerata joogaamaan keskelle olohuoneen lattiaa lasten leikkien keskelle. Vetäydyinkin makuuhuoneen rauhaan joogahengittelemään ja päivittelemään omaa kankeuttani.

Häkellyin… Viime lauantaina, kun ostin teepannun. Tee. Pannun. Minä! Valotan tämän shokkiuutisen taustoja myöhemmin!

Kokeilin jotain uutta… Viime sunnuntaina, kun halusin keksiä jotain kivaa tekemistä minulle ja kuopukselle sillä välin, kun esikoinen oli tanssitunnilla. Päädyimme tekemään siemennäkkäriä. Eihän siitä olekaan kuin pari vuotta, kun ensimmäisen kerran mietin, että haluaisin kokeilla näkkärin tekemistä itse. Ja nyt jo sain aikaiseksi! Siemennäkkileivän teko oli oikeastikin tosi helppoa ja yksinkertaista, ja ihan hyvääkin siitä tuli.

Urheilin… Tämänpäiväistä joogakangisteluani ei varmaan voi kutsua urheiluksi. Hmm…olen ollut marraskuusta asti flunssainen, joten kovin tehokkaita urheilusuorituksia en ole kyennyt tekemään. Ilman tätä flunssaa olisin tietysti joka päivä urheilemassa.

Luin… Juuri hetki sitten Marikkia iltasaduksi. Sitä ennen noin kaksikymmentä Tammen kultaista kirjaa kuopukselle. (Minua ei muuten yhtään haittaisi, jos lasten kirjahyllystä katoaisi eräs Pekka ja Pupu lääkärissä -kirja. Tohtori Poppala -kiintiöni on tullut pikkuhiljaa täyteen.) Itse luen tällä hetkellä Kjell Westön Missä kuljimme kerran –romaania, koska kaipasin jotain ihan erilaista luettavaa tavallisten jännäreitteni tilalle. Yllätyin siitä, miten nopeasti kirja sai minusta otteen!

Söin… Tunti sitten lasten iltapalalla sitä itse tekemääni siemennäkkäriä pari palaa. Aikuisten iltapala on vielä syömättä, silloin upgreidaan näkkäristä jälkiuunipalaan.

Herkuttelin… Pari viikkoa sitten sipseillä.

Ostin… Favoran vahvistavaa hoitovoidetta viime lauantaina.

Tapasin… Siskoni perhettä viime perjantaina, kun ajoimme heidän luokseen heti töistä päästyäni.

Päätin… Eilen, että ostan rahapuumme kaveriksi toisenkin mehikasvin. Jos niistä olisi sitten vaikka seuraa toisilleen ja ne voisivat tsempata toisiaan kestämään kauemmin tällaisen kasveista mitään tietämättömän vihertumpelon hoivaa.

Inspiroiduin… Ystäväni joogakuvista. Siinäpä se syy, miksi vähän yllättäen päätin itsekin kokeilla.

Olen myös viime aikoina katsellut aika paljon Skamia. Mies ei tästä norjalaisesta teinisarjasta ole innostunut, vaan lähtee usein Ruissaloon kuvailemaan minun jännittäessäni sohvalla nuorten rakkauskiemuroita.

Lue myös:

Yllättävän helpot heipat tutille

Avainsanat: lapsiperheen arki, minä

suhteet oma-elama hopsoa ajattelin-tanaan

29.1.2017 kahvittelija

Kirjasuositus Gilmore Girls -faneille

Vain pari päivää hartaasti odotetun Gilmore Girls: A Year in the Life -hemmottelun jälkeen julkaistiin Lauren Grahamin uutuuskirja Talking as Fast as I Can: From Gilmore Girls to Gilmore Girls (and Everything in Between).

unnamed (8).jpg

En ollut aivan vakuuttunut Grahamin esikoisteoksesta, Someday, Someday, Maybe, mutta siitä huolimatta osasin odottaa, että Laurenin omasta elämästä kertova kirja olisi juuri sitä mitä kaipaisin lempisarjani jälkeiseen alakuloon. Ja se oli vielä enemmän! Viihdyttävä, hauska, aidon oloinen ja sopivalla tavalla rönsyilevä. Kuten kirjan nimikin lupaa, Lauren käsittelee sekä alkuperäistä että uutta Gilmore Girls -tuotantoa ja lisäksi kertoo avoimesti muista rooleistaan, rakkauselämästään ja Hollywoodin ulkonäköpaineista.

Lukemisen aikana merkkailin tihenevään tahtiin Kindleeni muistiinpanoja erityisen kiinnostavista ja/tai hauskoista kohdista, jotka halusin jakaa kanssanne. (Jos aiot lukea kirjan itse, ei ehkä kannata jatkaa pidemmälle, koska seuraavaksi tarjoillaan monipuolinen Lauren Graham -kattaus.)

Ensin pari valittua palaa Laurenin kokemuksista ja ajatuksista näyttelemisestä yleisellä tasolla:

Lääkärisarjojen käsikirjoittajilla ei yleensä ole tarpeeksi lääketieteellistä osaamista, joten jaksoja kirjoittaessaan he vain korvaavat lääkärisanaston sijaissanoilla kuten esimerkiksi ”medical, medical”. Laurenin esimerkki: ”Yes, Dr. Jones, I’d love to meet you in the supply closet, but first I have to administer forty ccs of medical medical to my patient’s medical medical or he may go into medical medical, and then we’ll really be in trouble.” (Olinkin usein miettinyt, että tiesivätkö esimerkiksi House-lääkärisarjan käsikirjoittajat niin paljon lääketieteestä kuin sarjan juonikuviot vaativat.)
Lauren ja hänen kollegansa harjoittelivat vuorosanoja Gilmore Girls -sarjan aikana samassa huoneessa, jossa Cold Case -sarjan näyttelijät harjoittelivat, joten myös jälkimmäisen sarjan käsikirjoituksia lojui samassa tilassa. Joskus Lauren yritti lukea Cold Casen vuorosanoja vakavalla naamalla, mutta kaikki päätyivät aina ulvomaan naurusta, koska kukaan ei pystynyt ottamaan häntä tosissaan asiantuntijahahmona.

Mitä kaikkea herkullista Lauren paljastaa alkuperäisestä Gilmore Girls -sarjasta?

Gilmoren tyttöjen käsikirjoitus lähetettiin Laurenille kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla hän hylkäsi sen. Hän oli nimittäin hankalassa tilanteessa, jossa joutui odottelemaan tietoa siitä, saako NBC:n M.Y.O.B.-sarja, jossa hänkin näytteli, jatkoa vai ei. Hän ei halunnut edes lukea käsikirjoitusta, koska ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa ihastuisi sarjaan mutta ei sitten kuitenkaan voisi osallistua sen kuvauksiin. Mutta koska GG-tiimi ei ollut löytänyt ketään sopivaa, he lähettivät käsiksen uudelleen Laurenille. He halusivat Laurenin Lorelain rooliin niin kovasti, että tekivät joka tapauksessa Laurenin kanssa pilottijakson, vaikka joutuivatkin jännittämään, miten käy M.Y.O.B.:lle.
Pystyäkseen paremmin kirjoittamaan roolistaan Lorelaina, Lauren päätyi katsomaan putkeen kaikki Gilmore Girls -jaksot, vaikka ei aikaisemmin ollut katsonut ensimmäistäkään. (Miten hauska ajatus miettiä Laurenia katsomassa Gilmoren tyttöjä Netflixistä binge-watching -tyyliin!) Lauren myös kommentoi hauskasti omaa pukeutumis- ja hiustyyliään vuosien varrella. Muistatteko sen jakson neloskaudella, kun Lorelai ja Rory palaavat Euroopan-reissultaan, ja Lorelai on pukeutunut erittäin irlantilaishenkisesti aina t-paidasta hattuun ja neliapilakoruun asti? Koko asu oli peräisin Laurenin omasta vaatekomerosta!
Gilmoren tytöt sai ykköskaudella hyvin hankalan esitysajan ja joutui kilpailemaan katsojista Frendejä vastaan!
Sarjan alusta alkaen Emily Gilmorea näyttelevä Kelly Bishop ulotti äidin roolinsa myös sarjan ulkopuolelle ja antoi Laurenille muun muassa miesvinkkejä. Aika hyvä vainu Kellyllä oli, sillä hän mainitsi Laurenille Mullan alla -sarjan mahtavasta näyttelijästä Peter Krausesta…
Lauren on tottunut siihen, että hän joutuu sanomaan ”Oy with the poodles already!” faneilleen ympäri Amerikkaa. (Itselleni juuri tuo sitaatti ei ole ollut niin mieleenpainuva, vaikka se ihan hauska onkin. Jos minä tapaisin Laurenin, pyytäisin häntä ehdottomasti sanomaan jonkin useista kahvivitseistään.)
Moni Laurenin sukulainen, myös hänen siskonsa, näytteli sarjan ekstroina/pikkurooleissa. Neloskaudella sarjan oma dialogivalmentaja George Bell näytteli professori Belliä Yalessa, ja Chris Eigeman, joka on Laurenin ystävä oikeassa elämässä, näytteli Jason Stilesia eli Diggeriä.
Kun viimeisen kauden viimeistä jaksoa kuvattiin, kukaan näyttelijöistä ei vielä tiennyt, että sarja päättyisi siihen! Seiskakausi oli muutenkin hankala kausi, koska Amy Sherman-Palladino ja Daniel Palladino poistuivat erimielisyyksien takia tiimistä, ja myös sekä Laurenin että Alexiksen sopimukset olivat loppumassa. Alkoi vaikuttaa siltä, että seiskakausi tarjoaisi luontevan lopun sarjalle Roryn valmistuessa Yalesta, mutta sarjan jatko oli kuitenkin vielä täysin auki viimeisen jakson kuvauksissa. Varmuuden vuoksi ohjaaja päätti toistaa viimeisenä kohtauksena samanlaisen tilanteen kuin sarjan pilottijaksossa: Lorelai ja Rory ovat Luken kahvilassa syömässä ja juttelemassa. Tällä tavalla ohjaaja pystyi varmistamaan sen, että jos sarja oikeastikin päättyisi, katsojat saisivat jonkinlaisen loppusinetin.

Laurenin paljastukset rakkauselämästä:

Lauren ja hänen aviomiehensä Peter Krause (mm. Mullan alla, Samaa sukua) jakoivat yhdessä palkinnon SAG Awardseissa vuonna 2002. He tiesivät toisensa, mutta heidän välillään ei ollut vielä mitään romanttista. Lauren kyllä ihaili Peteriä näyttelijänä, mutta muuten hän yritti vältellä komeita näyttelijöitä. Kun tuli aika jakaa palkinto, Peter yhtäkkiä kysyi Laurenilta: ”Want to hold hands?”, ja niinpä he astelivat käsi kädessä jakamaan palkintoa. Tämän jälkeen he eivät nähneet toisiaan moneen vuoteen.
Lauren oli pitkään sinkku, ja erilaisiin tilaisuuksiin hän otti useimmiten seuralaisekseen isänsä, serkkunsa tai miespuolisen ystävänsä.
Toisin kuin olin luullut, Lauren ei koskaan seurustellut Frendien Matthew Perryn kanssa, vaan heistä tuli tosi läheisiä ystäviä, jotka melkein seurustelivat.
Kun Lauren ja Peter näyttelivät yhdessä Samaa sukua -sarjassa, Peter toisteli aluksi sitä, että he ovat sarjassa sisko ja veli. Tämä alkoi jo ärsyttää Laurenia, mutta jälkikäteen hän on tajunnut, että Peter yritti vain puhua itselleen järkeä sen suhteen, että ei varmaan kannata aloittaa ”showmancea” kollegan kanssa. Myös Lauren yritti perustella itselleen, miksi ei kannata edes miettiä Peteriä mahdollisena kumppanina. Lopulta he kuitenkin antoivat periksi ja alkoivat seurustella.

Lopuksi vielä Laurenin ajatuksia Gilmoren tyttöjen jatko-osasta:

Kun Netflix julkaisi tiedotteen neljästä 90 minuutin jaksosta, asia tuli yllätyksenä suurin piirtein kaikille näyttelijöille, myös Laurenille. Tähän asti oltiin käyty lähinnä hyvin kevyitä keskusteluja aiheesta, mutta mitään varmaa ei ollut tiedossa.
Lauren kertoo olleensa hyvin tunteellinen ja kyynelehtivä koko kuvaussession ajan, mikä ei ole hänelle muuten tyypillistä, ja hänelle ojenneltiin nenäliinoja tämän tästä.
Uusia jaksoja varten lavasteet piti rakentaa uusiksi,koska vanhat oli tietenkin purettu pois. Tarkkoja mittoja ei ollut tiedossa, eikä uusista lavasteista saatu ihan samanlaisia kuin aiemmin.
Kun Amy kertoo Laurenille (ne kuuluisat) neljä viimeistä vuorosanaa, Lauren on hyvin yllättynyt ja sitä mieltä, että eiväthän ne sanat tarjoa loppua, vaan cliffhangerin. (Niinpä!)
Uusissakin jaksoissa vilahtelee paljon Laurenin tuttuja: oma aviomies Peter näyttelee metsänvartijaa, Samaa sukua -sarjan Max-pojan oikea äiti Kelly Wolf kiinteistönvälittäjää ja saman sarjan Sarah Ramoskin vilahtaa jossain kohtauksessa.
Kun Lauren ja Alexis kuvasivat viimeistä kohtausta Lorelain talossa, he päättivät ottaa itselleen muistoesineet. Alexis valitsi Yalen bannerin Roryn huoneesta ja Lorelai pinkin metalliflamingon keittiön seinältä. Alexis poksautti auki samppanjapullon ja sitten hän, Lauren ja Amy kippistelivät ennen kuvausten jatkamista muualla.