On taas tullut aika kirjata tänne esikoisen nokkeluuksia, jos ne vaikka naurattaisivat tai ilahduttaisivat muitakin kuin minua ja miestäni. (Tiedän, että jossain vaiheessa päätin, etten näitä tänne enää välttämättä kirjoittelisi, mutta en vain voi itselleni mitään.)

Esikoinen on tehnyt useamman kerran selväksi sen, että äiti ei osaa laulaa. Ja se on ihan totta, en osaakaan, mutta koska tykkään kuitenkin kovasti lauleskella, ei ole aina kivaa kuulla saman tien kehotuksia hiljentyä: ”Äiti, ei saa laulaa.” ”Äiti, ei ruokapöydässä saa laulaa!” ”Äiti, ei sun tarvi laulaa.” Sitten oli vielä tämä murskatuomio:

”Äiti, onko meillä sitä Metrolla mummolaan -laulua koneella?”

”Ei, meillä on se vain cd:llä ja se levy on autossa. Haluaisitko, että äiti laulaisi sen sulle?”

”No eiköhän me pärjätä ilmankin.”

Pari kuukautta sitten tyttö ilmoitti haluavansa esittää runon. Se olikin tosi hieno: ”Aurinko paistaa. Joskus se nousee omia aikojaan ja menee jääkaapille.”

Tästä seuraavastakin tilanteesta taitaa olla jo muutama kuukausi, mutta itseäni naurattaa aina vain:

Minä: ”Syöhän reippaasti sitä pastaa.”

S: ”Tämä pasta on kyllä herkullista ja kaunista ja terveellistä ja sopivaa ja syötävää ja näyttävää mutta ottaisin kyllä silti tomaattia.”

Esikoisen tulevaisuudensuunnitelmat ovat jo selvillä:

”Sitten kun minä kasvan isoksi ja minusta tulee orava, minäkin kiipeän puuhun!”

Myös pikkusiskon tehtävät on huomioitu:

S: ”Sitten kun mä olen aikuinen, mä päätän!”

Minä: ”Jaahas, no mitäs sä meinaat sitten päättää?”

S: ”Minä päätän pestä lavuaarin! Mutta en pönttöä.”

Minä: ”No kuka sen pöntön sitten pesee?”

S: ”H!”

Tänään pyörimme lastenhuoneessa tulevaa huoneenvaihtoa suunnitellen. Mies selitti, millä kaikilla tavoilla sänky ja komerot saataisiin hyvin mahtumaan ja tyttö seisoi nurkkapöydällä kärttäen malttamattomana omaa vuoroaan selostaa omat suunnitelmansa. Lähes viiden minuutin remonttiaiheisen monologin jälkeen hän vielä heilautti kädellään pöytää kohti ja totesi: 

”Mutta tätä duplopöytää ei saa siirtää mihinkään. Siihen minä nousen pöyhimään viikset!”

Eilisaamuna ruokapöydän ääressä askarrellessaan S havahtui parvekkeelta kantautuvaan vauvan itkuun ja totesi tyynesti:

”H heräsi. Voi jeesus.”

No, tämähän sopii tosi hyvin lähestyvään pääsiäiseen! Hauskaa viikonloppua kaikille!