Jokin muu, mikä?
Kävin tänään Helmi K:n tontilla pyörähtämässä ja kommentoimassa, että monen muun bloggaajan ja lukijan tavoin minäkin kaipaan syvällisempää sisältöä Lilyyn ja että mitä tulee omaan rooliini tässä blogiyhteisössä, en aina tiedä, olenko se perhebloggaaja, jollaiseksi minut nyt luokitellaan vai jokin muu, mikä. Juurihan minä pidin tammikuun mittaisen blogitauonkin, kun en oikein tiennyt, että mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä. Palasin heti helmikuun ensimmäisenä päivänä meuhkaamaan, että aion jatkossa kirjoittaa enemmän sellaisista asioista, jotka ihmetyttävät minua.
No, eihän siitä mihinkään pääse, että oma jälkikasvu ihmetyttää. Ja naurattaa. Ja raivostuttaa. Sen vuoksi en olekaan pystynyt olemaan kirjoittamatta esimerkiksi esikoisen kyselyiästä tai roolileikeistä, joissa oma nalkuttava ääneni palautuu nukkeleikkien välityksellä bumerangin lailla aiheuttamaan minulle huonoa omaatuntoa. Tällä viikolla olen pyöritellyt mielessäni uutta uhma-aiheista postausta, koska leppoisan alkuvuoden jälkeen löydän taas itseni napit vastakkain esikoisen kanssa päivittäin, tällä kertaa tosin sellaisten asioiden vuoksi, joita en osannut odottaa alle kolmevuotiaalta – ärsyttävän nimittelyn vuoksi. (Yleensä esikoisen monipuolinen sanavarasto ilahduttaa minua, mutta nimittelyasioissa hän saisi olla hiukan vähemmän kekseliäämpi, terveisin ”suomuinen kana”.) Kuopuksestakin olisi vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta olen kuitenkin yrittänyt muistutella itseäni siitä, että tarkoitukseni oli viedä blogia vähän kauemmas lapsistani.
Oloni on siis aina vain tosi ristiriitainen oman blogini sisällön suhteen. Mieleni tekisi kirjoittaa lapsista paljon, paljon enemmän ja kuorruttaa koko blogi toinen toistaan suloisemmilla ja hauskemmilla kuvilla jälkikasvustani. Mutta samalla koen, ettei minulla ole oikeutta tehdä niin – en voi laittaa lapsiani nettiin satojen kuvien ja/tai yksityiskohtaisten tietojen kera ja toivoa parasta. Koen jo nyt huonoa omaatuntoa siitä, että olen aiemmin julkaissut vauvasta muutaman kuvan sekä täällä blogissa että Instagramissa.
Teen siis edelleen kompromisseja. Kirjoitan vanhemmuuteen liittyvistä asioista, jaan esikoisen hauskoja heittoja ja tuskailen Instagramissa sitä, kuinka vauvan tukka on aivan mahdoton, eikä taivu kuin Tangle Teezerille. Mutta samalla kirjoitan paljon muustakin. Ja ahdistun melkein joka päivä kaikesta siitä, mikä jää kirjoittamatta, koska minulla ei ole aikaa: nykyään lapset nukkuvat vain harvoin päiväunet yhtä aikaa ja sellainen tilanne, jossa äiti saisi rauhassa purkaa ajatuksiaan uudeksi postaukseksi samalla, kun esikoinen leikkisi itsekseen ja vauva järsisi lattialla purulelua, on utopistinen.
Kysynkin ihan uteliaisuuttani, että missä välissä ja millä ajalla sinä kirjoitat ja/tai luet blogeja?