Moccamasterin tippalukko tip-tip-tiputtaa

Rakas Moccamaster,

kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa, vaikka mieleni olisi tehnyt vaihtaa muutama valittu sana kanssasi jo pitkään.

En oikein tiedä, miten tämän kertoisin, joten turvaudun vanhaan kunnon hampurilaismalliin ja ensin kehun, sitten haukun ja sitten taas kehun sinua.

Olet todella kaunis kahvinkeitin, jonka klassista muotoilua jaksan vuosienkin jälkeen ihastella. Välillä sipaisen sinua hellästi ohimennen, kun pyyhin vierestäsi leivänmuruja. Olet ilo silmälle ja ehdottomasti rakkain kodinkone, joka minulla on.

Mutta yksi pieni juttu minua hiertää, nimittäin se, että 

KEHTAAT VÄITTÄÄ OMISTAVASI TIPPALUKON!

Joko sinulla ei ole minkään valtakunnan käsitystä siitä, mitä tippalukolla tarkoitetaan tai sitten olet härski valehtelija. Ehkä luulet, että tippalukolla tarkoitetaan sitä, että lukitaan muutama kahvitippa odottamaan sitä hetkeä, jolloin kahvipannu nostetaan levyltä ja sitten annetaan niiden tippojen tip tip tip tippua levylle? 

Aluksi tuo pieni virheesi huvitti minua. Mietin, että voi minun hupsua Moccamasteriani, miten väärin oletkaan käsittänyt tippalukon toiminta-ajatuksen. Mutta pienistä harmitipoista kasvaa helposti isoja lammikoita, ja nyt minusta tuntuu, että se kuuluisa viimeinen pisara on tipahtanut.

Ja sitten back to the hampurilaismalli: rakastan kaunista ääntäsi, kun pulputtelet silkasta kahvinkeittämisen ilosta. Myönnän, että vika on osittain myös minussa, mitäs olen niin kärsimätön, että kärkyn ensimmäistä kupillista liian aikaisin. Mutta ymmärräthän, että minulla on kaksi pientä lasta, eikä juurikaan omaa aikaa – välillä tulee tilanteita, jolloin sitä kahvia on ihan pakko kärkkyä. (En tiedä, onko sinulla omia pieniä moccamukuloita jossain päin maailmaa, mutta jos on niin tiedät varmaan mitä tarkoitan.)

Sydämeni särkyy, kun joudun kertomaan sinulle tämän, mutta suhteemme perustuu rehellisyydelle ja uskon, että sinussa on keitintä tarpeeksi kestääksesi nämä uutiset: olen ruvennut katselemaan muita keittimiä. En vielä niin vakavissani mutta arvelin, että haluat kuitenkin tietää. 

Rakkain terveisin,

Kahvittelija.

Olen hälyttävän häiriintyneen omituisen epäilyttävän todella kiinnostunut kuulemaan, millä vempaimilla teillä keitetään kahvia. Ja ilahtuisin myös hyvistä kahvinkeitinvinkeistä!

(Edit: otsikkoa muokattu 23.2.)

Koti Ruoka ja juoma Sisustus

Maanantai on merirosvopäivä

Tämä maanantai on ollut ihan mukava, mutta kuitenkin sellainen, ettei yhtään harmita, että on jo ilta. 

Vauvan puolivuotisneuvola oli heti kahdeksalta aamulla, mikä varmaan aiheutti sen, että loppupäivä tuntui olevan ihan vinksallaan. En ehtinyt syömään lounasta lounasaikaan, enkä heti sen jälkeenkään, koska yritin tuloksetta vakuutella esikoiselle päiväuniaikaan, että onhan sulla väsy. Yhtään ei kuulemma väsyttänyt ja nukkumisen sijaan esikoinen sinkosi rakentamansa duploraketin pitkin poikin eteistä, koska joku pala ei toiminut, ja oli siltikin sitä mieltä, että ei väsytä.

No äitiä ainakin väsytti. Ja nälkäkin oli. Päätin tehdä smoothien silleen ihan nopsasti, äkkiä blenderiin vähän sitä sun tätä ja surrur. Kun neljän viljan hiutaleet levisivät lattialle neljään eri ilmansuuntaan, keittiönpöydän ääressä piirtävä esikoinen totesi, että ”Oho! Kannattaa varmaan hakea imuri!”. Sitten hän löysi itsestään hitusen empatiaa ja lohdutti: ”Ei haittaa yhtään, minultakin tippuu aina välillä nappuloita ja muroja.” Mutta koska hänellä oli tärkeä, lohikäärmeystävälle luvattu rakettipiirustus kesken, hän pyysi minua imuroimaan nopeasti, että hän pystyy rauhassa keskittymään piirtämiseen.

Päiväunien suhteen olimme päässeet kompromissiin: esikoinen menisi nukkumaan heti sen jälkeen, kun vauvakin olisi nukahtanut. Näin hän myös tekikin, tosin pipo päässä ja lapaset käsissä, koska niin merirosvot kuulemma tapaavat nukkua.

Tänään oli myös muskari, joka samanaikaisesti onnistuu sekä piristämään valtavasti että sotkemaan päivärytmiä. Kun olin saanut lapset syötettyä ja puettua ja olimme valmiina lähtöön, muistin, etten ollut tänään juurikaan peiliin vilkuillut. ”Miltä äiti näyttää?” kysyin esikoiselta pukiessani takkia päälleni.

”Märältä pöntöltä”, vastasi pieni merirosvoni ja kikatti päälle.

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus