Eilinen rakkauden ja tasa-arvon päivä on toiminut tehokkaana flunssalääkkeenä: elimistöni on varmaan reagoinut kaikkeen tähän ilmassa leijuvaan rakkauteen ja hyvään mieleen ja päättänyt karkottaa torstaina nousseen kuumeen tiehensä. Kun toissailtana vielä tärisin villatakkiin ja vilttiin kääriytyneenä sohvalla kovassa kuumessa, pysyi kuume eilisiltana jo loitolla, kiitos noiden hyvien uutisten (ja Buranan). Olen kuitenkin vielä sen verran flunssainen, että jouduin perumaan tämäniltaiset pikkujoulut, mikä harmittaa minua ihan älyttömästi. Olin kutsunut muutaman ystävän meille iltaa istumaan ja lyönyt päivämäärän lukkoon jo syyskuussa, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle…ja sitten joudun itse ilmoittamaan, että pikkujoulut on peruttu. Olen kyllä niin pettynyt mutta toisaalta – tuleehan näitä tilanteita ja tilaisuuksia vielä varmasti uudelleenkin!

Onko teillä muuten antaa hyviä ”leikki-ideoita” tällaisiin päiviin, kun on itse kipeänä, mutta lapset ei? Itseltäni on ollut täysin veto pois, kun taas esikoinen on ollut tavallistakin vilkkaampi ja ärhäkämpi. Hänkin näyttäisi olevan tulossa kipeäksi, koska on jo hiukan tukkoinen, mutta hänen kohdallaan alkava flunssa on toiminut jonkinlaisena virtapiikkinä. Meillä on tässä parina päivänä katsottu ihan liikaa Pikku Kakkosta, mutta se on ollut ainoa konsti, jolla olen saanut itselleni edes hiukan sohva-aikaa. Eilen esimerkiksi yritin maanitella tyttöä leikkimään sellaista leikkiä, että äiti makaa sohvalla ja tyttö tekee palapelejä, mihin tyttö totesikin pirteänä, että hyvä ajatus!

Sitten hän pyyhälsi hakemaan tarvikkeita huoneestaan. Ensin hän toi Ti-Ti Nalle -kuutionsa ja teki niistä tornin, jonka rämäytti aina lattialle niin, että tärykalvot soivat. Sitten kun muistutin häntä palapeleistä, hän kävi hakemassa melkein kaikki palapelinsä ja kaatoi ne olohuoneen matolle. Tästä seurasi luonnollisesti turhautuminen, kun palat olivat sekaisin ja hukassa. Minua olisi tarvittu auttamaan joka vaiheessa, vaikka normaalisti tyttö tekee palapelinsä itse. Lopulta tyttö paiskoi kiukuspäissään palat ympäri olohuonetta ja ilmoitti tulevansa huilaamaan viereeni.

”Hyvä ajatus!” totesin minä vuorostani, mutta esikoisen käsitys huilaamisesta olikin se, että möyritään ja pyöritään sohvalla, keikutaan kaiteella, ”tehdään äitille kampaus” (eli pyöritetään takkuja äitin hiuksiin) ja yritetään työntää äiti alas sohvalta. Kun puolustin järkähtämättä reviiriäni, keksi tyttö vihdoin huijata minua: ”Oho, H itkee!” hän sanoi ja minä nousin kurkistamaan parvekkeelle. Vauvan itkun sijasta kuuluikin esikoisen kikatusta: hän pötkötti sohvannurkassa ja suorastaan hyrisi tyytyväisyyttään, kun oli päässyt ”äitin paikalle”. 

Kohta katseltiinkin taas Pikku Kakkosta.

Rakkaudentäyteistä viikonloppua kaikille! Toivottavasti pysytte terveinä!

P.s. Huomenna on jo ensimmäinen adventtisunnuntai! Marraskuusta on selvitty!