Peikkotukka tuumaa ja ottaa iisisti

Pieni peikkotukkamme, joka jotenkin tosi kuvaannollisesti syntyi käsi poskella unikeonpäivänä, on aivan hykerryttävän pökerryttävän ihana. Kun häntä sairaalassa kutsuttiin useamman hoitajan toimesta kipakaksi, on hän kuitenkin kotiuduttuaan edustanut ennemminkin mikä maa, mikä valuutta? -leiriä, huuli aina hiukan pyöreänä ja suu seuraavaan haukotukseen valmistautuen. Vaikka osasinkin etukäteen ajatella, että eihän toinen lapsemme välttämättä ole lainkaan samanlainen kuin esikoisemme, tuli minulle silti hiukan yllätyksenä se, että joitakin selkeitä eroja on havaittavissa jo nyt, vauvan ollessa vasta kahdeksan vuorokauden ikäinen. 

Tämä pieni tuhisija pääsee ainakin toistaiseksi siirtymään univaiheesta toiseen heräämättä, joten hän voi vedellä tyytyväisenä sikeitä useamman tunnin putkeen, toisin kuin esikoinen, joka havahtui yleensä kokonaan hereille unijaksojen välillä, eikä kovinkaan helposti nukahtanut enää uudelleen. Myös vauvan ruokailurytmi ja -tyyli poikkeavat esikoisen vastaavasta: siinä kun esikoinen halusi maidon NYT HETI ja todella tiheästi, vauva tuumailee, että olisikohan nyt kenties sopiva aika pienelle huikopalalle…njääh, en minä vielä taidakaan syödä…ei kun kyllä minä sittenkin voisin vähän maistaa…tai no toisaalta, tässä sylissäkin on kiva möllöttää. Hän myös syö harvemmin kuin esikoinen ja nälän asteesta riippuu, syökö hän puolen tunnin ajan vai ottaako hän ensin alkupalan, jota sulattelee hiukan ennen kuin pyytää varsinaisen pääruoan – ellei sitten simahda kesken harkitsemisprosessin.

On ihanaa päästä seuraamaan, millainen persoona tästä vauvasta tulee!