Rakenneultra (rv 21+0)
Tänään pääsimme vihdoin ja viimein rakenneultraan. Jännitin ultraa niin paljon, että pyörin aamuyöstä tunnin verran hereillä ja kun vihdoin nukahdin uudelleen, näin painajaista, jossa myöhästyimme koko ultrasta. (Sehän se rakenneultran jännittävin osuus onkin – ehtiikö ajoissa vai ei.)
Ultraava kätilö oli sekä minun että mieheni mielestä todella asiantuntevan ja mukavan oloinen. Tuli sellainen olo, että olimme hyvissä ja luotettavissa käsissä. Tällaista oloa meille ei tullut taaperon rakenneultrasta, joka työkuvioideni vuoksi tehtiin Raumalla – siellä oli käytössä paljon vanhemmat laitteet ja ultraava lääkäri totesi meille jossain vaiheessa muun muassa, että ”tuohon voisi kuvitella munuaiset”. Tällä kertaa ei tarvinnut turvautua mielikuvitukseen vaan kätilö kävi huolellisesti ja rauhallisesti kaikki rakenteet läpi ja tulkkasi näkemäänsä meille koko ajan.
Vielä jokin aika sitten minua jännitti tässä rakenneultrassa eniten se, että tuleeko meille tyttö vai poika. Mutta sitten tajusin, että tämähän on tosiaan rakenneultra, jolla on paljon tärkeämpi ja vakavampi tarkoitus kuin sukupuolen selvittäminen. Aloin tietenkin murehtia sitä, onko vauvalla kaikki hyvin. Ja olihan sillä, huh. Sydän, aivot, selkäranka, vatsalaukku, raajat ja muut tarkastelun alla olevat asiat olivat kunnossa. Saimme vain nauttia vauvamme katselemisesta. Tyyppi oli saanut jo aika hyvin kaiken valmiiksi nenänpäätä myöten, joten kohta se varmaan ryhtyy sille massakuurille, koska painon täytyy vielä suurin piirtein kymmenkertaistua.
Tämä vauva vaikutti astetta siveellisemmältä tapaukselta, sillä siinä vaiheessa, kun kätilö olisi ryhtynyt tarkastelemaan sen jalkoväliä, tyyppi painoi reidet tiukasti yhteen, eikä vilauttanut meille yhtään mitään. Viiden minuutin yrityksen jälkeen saimme kätilöltä hyvin varovaisen sukupuoliarvion, jota seurasi pirteä toteamus, että synnytyksessähän se sitten selviää. Vielä saamme siis jännittää, jos emme sitten törsää 4D-ultraan jossain vaiheessa.
Mutta tärkein tuli siis kuitenkin selville, eli vauvalla kaikki hyvin.
Rakenneultran kunniaksi mieheni teki päivälliseksi ruishampurilaisia. Taaperolle tehtiin tietenkin oma minikokoinen hampurilainen, jonka hän popsi hyvällä ruokahalulla:
