Raskaus ja kahvi

Tässä aamuteetä hörppiessäni tajusin, että blogini nimi ei voisi tällä hetkellä olla enempää päin mäntyä. Jo reilut kaksi kuukautta blogin nimeksi olisi sopinut ennemmin vaikka Kahvia, ei missään nimessä kiitos! Seitsemännelle raskausviikolle asti kahvi maistui ihan normaalisti, mutta sitten eräänä aamuna keittiöön tallustaessani ihmettelin, että mikä on tuo kammottava löyhkä, joka nostaa oksennuksen kurkkuun? Se löyhkä oli tietenkin kahvi!

Taaperoa odottaessani kävin läpi samanlaisen vaiheen, joten osasin odottaakin, että nytkin käy näin. Ja hyvähän se vain on, sillä raskaana täytyy noudattaa melko tiukkoja kofeiinirajoituksia, ja se noudattaminen on aika paljon helpompaa, kun koko ainetta ei tee edes mieli. Mutta yksi tosi ironinen juttu tähän kahvin vieroksumiseen liittyy, nimittäin se, että olin aiemmin syksyllä saanut blogin sähköpostiin kutsun saapua Helsinkiin Meiran kahvipaahtimolle maistelemaan erikoiskahveja ja harjoittelemaan niiden valmistamista. Olin kutsusta aivan innoissani ja ilmoittauduin heti mukaan. Pääsisin käymään kahvipaahtimossa! Saisin maistella erilaisia kahveja! Saisin leikkiä baristaa! Jee! 

No, sitten raskaustesti näytti plussaa (mikä oli siis toivottu ja iloinen asia). En vielä silloin osannut arvata, miten nopeasti raskaus turruttaisi kahvihampaani. Sillä viikolla, kun tuo blogitilaisuus pidettiin, olin juuri saavuttanut sen kahvia-yäk-kauhea-käry-kuka-tällaista-mustaa-ruttojuomaa-pystyy-edes-juomaan? -vaiheen. Jouduin siis perumaan osallistumiseni, mikä oli tosi kurjaa, mutta en olisi mitenkään pystynyt maistamaan yhtään mitään kofeiinipitoista tai varmaan edes olemaan kahvipaahtimon tiloissa. Olisinkin varmaan ollut melkoinen outolintu tapahtumassa: kirjoitan Kahvia, kiitos! -nimistä blogia ja siellä vain istuisin jossain paahtimon nurkassa yökkimässä ja kieltäytymässä jokaisesta maistiaisesta.