Siivotaan mielikin järjestykseen

Ahdistaako tavarapaljous teitä niin että välillä tuntuu kuin tukehtuisitte pikkuhiljaa kaiken tavaran keskellä? Itseäni ahdistaa, tällä hetkellä ihan suunnattomasti. Tiedän, että tämä akuutti kaipuu järjestykseen ja kaiken turhan roinan kierrättämiseen kumpuaa pitkälti edessä olevasta suuresta muutoksesta eli kotiäitiyden vaihtumisesta toimistotyöläisen pestiin. Olen aina ollut sellainen ”ulkoinen järjestys tuo sisäistä järjestystä” -tyyppi, joka käsittelee isoja mullistuksia siivoamalla komerot. Mieleni näköjään suhtautuu töiden alkamiseen lähes samanveroisena muutoksena kuin lasten saamiseen, olen nimittäin huomannut itsessäni sen saman levottomuuden ja suoranaisen vimman hyökätä lipastojen ja komeroiden kimppuun kuin molemmissa raskauksissanikin. Ensimmäistä kertaa äitiyslomalle jäädessäni myin muun muassa pilkkahintaan mieheni puoliharvinaisen Aalto-maljakon ja toisella kierroksella lahjoittelin tavaraa oikealle ja vasemmalle ja sain lopulta päähänpinttymän taloutemme kuulakärkikynistä – halusin, että kun kuopus saapuu taloon, joka ikinen kuulakärkikynä on varmasti testattu toimivaksi. 

Nyt sormeni syyhyävät taas…tekemättömien töiden listalla on lähemmäs kolmekymmentä isompaa tai pienempää hommaa, joiden pariin mieleni halajaa tietysti juuri päiväsaikaan, jolloin ei todellakaan ole järkevää ruveta järjestämään yhtään mitään, ellei sitten halua kahta innokasta ja pientä käsiparia ”auttamaan”. Iltaisin, kun lapset ovat nukahtaneet, voisin tietenkin käydä komerot läpi niin perusteellisesti ja hartaasti kuin haluaisin, mutta yllättäen se polttava tarve siivota ja lajitella esimerkiksi kirpparille tarkoitettua tavaraa katoaa sillä siunaaman sekunnilla ja sohva alkaa vetää puoleensa niin voimakkaasti, että voisi olla jopa fyysisesti mahdotonta kurkistaa jonnekin muualle kuin ruokakomeron perukoille.

Sinne ajattelin nytkin kurkistaa, sohva nimittäin kutsui perunaansa luokseen. Maikkarilta alkaa vaalitentti, ja kyllähän politiikka on paljon tärkeämpää kuin siivoaminen.