Taaperon puolitoistavuotiskatsaus, osa 1: nukkuminen

Kahvia, kiitos!

Taaperomme on ensi viikolla jo puolitoistavuotias. Ajattelin tämän liikuttavan tapauksen kunniaksi kirjoittaa pari juttua siitä, millainen hän nyt on ja miten perusasiat arjessamme sujuvat. Tärkeintähän on tietenkin nukkuminen, joten ensimmäisessä osassa kerronkin, miten meillä nukutaan.

Viime vuonna tähän aikaan olin aivan lopussa. Olin niin väsynyt, että eräänä joulukuisena päivänä puoli vuotta jatkuneen univelan ja pari päivää kestäneen flunssan jälkeen lysähdin makuuhuoneemme nurkkaan itkemään hysteerisesti väsyäni. Taapero, silloinen puolivuotias, ei suostunut taaskaan nukahtamaan päiväunille, ja ne vähäiset jäljellä olevat voimavarat, joiden avulla olin sinnitellyt aamusta iltaan ja illasta aamuun, sanoivat sopimuksensa irti ja jättivät minut oman onneni nojaan. Mieheni oli töissä ja tulisi vasta illalla kotiin. Vollotin hänelle puhelimessa sitä, että miksi vauva ei ikinä nuku, ja hän puolestaan soitti äitini meille minulle seuraa pitämään (ja suklaata tuomaan).

Se oli ainoa hetki, jolloin oikeasti olin niin uupunut, että koin jonkinlaisen romahduksen. Toki joukkoon mahtui öitä, jolloin paiskasin tyynyn seinään, kun vauva heräsi kymmenennen kerran sinä yönä ja päiviä, jolloin itkeä tihrustin väsyneenä asialle kuin asialle. Mutta varsinaisia breakdowneja oli vain tuo yksi, ja siitäkin selvittiin suklaan, kahvin ja seuran turvin. (Olen varma, että jos minut olisi vuosi sitten kuvattu, sisältäni olisi löytynyt sykkivä suklaasydän ja jotkut solut minussa olisivat keksineet ruveta paahtamaan kahvipapuja.)

Vauva tosiaan nukkui seitsemän ensimmäistä kuukauttaan todella huonosti. Seuraavat kolme kuukautta hän nukkui kohtalaisesti: ei niin, että olisimme kaikki heränneet aamuisin virkeinä ja levänneinä, mutta niin, että jokunen vitsikin tuli välillä heitettyä. Muistan yhä sen huhtikuisen iltapäivän, kun mieheni oli isäni kanssa remontoimassa nykyistä kotiamme ja olin nostanut vielä hereillä olevan vauvan päiväunilleen pinnasänkyyn. Tassuttelin keittiöön keittämään kahvia vuorenvarmana siitä, että kohta minun täytyy palata vauvaa rauhoittelemaan. Makuuhuoneesta ei kuitenkaan ruvennut kuulumaan mitään ja henkeäni pidätellen seisoin keittiössä kahvipannu kädessäni, enkä uskaltanut liikahtaakaan. Viiden minuutin kuluttua hiivin hiljaa katsomaan, ja aivan uskomaton näky kohtasi minut - vauva nukkui levollisen näköisenä unipussissaan. Hän oli nukahtanut päiväunille itsekseen! Kädet täristen lähetin miehelleni tekstiviestin, jossa ilmoitin tämän häkellyttävän uutisen. Tuo päivä oli jonkinlainen käännekohta lapsemme uniasioissa, sillä tuosta päivästä eteenpäin karmeat yöt ja liian lyhyet päiväunet ovat olleet vain flunssiin ja hampaiden puhkeamiseen liittyviä ilmiöitä.

En enää edes muista, kuinka kauan lapsemme on nukahtanut käsittämättömän helposti, varmaan noin vuoden ikäisestä. Päiväunille nukahtamisessa on silloin tällöin pieni viive, mutta pääsääntöisesti lapsi rauhoittuu ja nukahtaa itse melkein saman tien, kun hänet sänkyyn on nostettu. Päiväunet hän nukkuu heti lounaan jälkeen eli yleensä jo puoli kahdeltatoista hän tuhisee sängyssään. Päiväunet kestävät tunnista puoleentoista, ja näillä hän pärjää hyvin iltaan saakka. Jos olemme autolla liikkeellä, hän nukahtaa ajankohdasta riippuen autoon ja ottaa siis bonuspäikkärit, mutta tällä ei ole ollut oikeastaan mitään vaikutusta yöunille nukahtamisessa. 

Iltaunillekin nukahtaminen sujuu tosi helposti. (Nyt koputan taas puuta, koska usein käy niin, että jos jotain asiaa edes hiukan uskaltaa hehkuttaa, kaikki kääntyy päälaelleen.) Yöpuulle menoa edeltävät ainakin puoli vuotta samanlaisina pysyneet tunnin mittaiset iltarutiinit:

1. Puoli seitsemän maissa taaperolle ilmoitetaan, että kohta ruvetaan iltapuuhiin. Hän ryhtyykin heti tarmokkaasti puuhaamaan jotain: auttavaisella tuulella ollessaan keräämään leluja, toisenlaisella tuulella ollessaan hakemaan nopeasti lisää työläästi kerättäviä leluja olohuoneeseen.

2. Laitamme iltapuuhien ajaksi Spotifysta soimaan klassista tuutulaulumusiikkia, joka on omiinkin korviin mukavan rauhoittavaa ja lempeää.

3. Laitamme puuron mikroon. Taapero rakastaa marjoja, joten puuron seassa on aina puolukoita ja mustikoita. Jäiset marjat myös kätevästi nopeuttavat puuron jäähtymistä.

4. Ryhdymme keräämään päivän aikana ympäri kämppää levitettyjä leluja. Taapero osallistuu siivouspuuhiin vaihtelevalla innokkuudella, mutta yleensä ihan mielellään. Eniten häntä kiinnostavat sellaiset tehtävät, joissa hän saa näyttää omat voimansa. Hän esimerkiksi kantaa leluastialaatikon omaan huoneeseensa ja hokee huulet pyöreinä "ohhoh!". Lopuksi hän vielä jännittää kätensä yhteen, jolloin me mieheni kanssa päivittelemme suureen ääneen sitä, miten voimakas hän on.

5. Taapero syö iltapuuronsa ja juo iltamaitonsa. Yleensä reippaasti ja yleensä kaiken mitä lautasella on. Tosin siinä vaiheessa, kun marjat on syöty ja pahin nälkä taittunut, hän aloittaa maitomukin kanssa kikkailun ja muun temppuilun.

6. Teemme taaperon iltapesut ja puemme hänelle yöpuvun. Tässä vaiheessa tytöllä yleensä on jo tutti suussa ja unipupu kädessä ja hän sivelee unisena unipupun pesulapulla leukaansa.

7. Luemme iltasadun. Taapero valitsee muutamasta vaihtoehdosta iltasadun. Hän valitsee yleensä aina saman, pupujen iltatoimista kertovan kirjan. Hän osaa kirjan ulkoa ja elehtii kirjan tapahtumat, jotka aika lailla liittyvät hänenkin iltapuuhiinsa, riemastuttavana pantomiimina.

8. On iltahalien aika. Taapero nappaa kainaloonsa unipupun lisäksi Haukku-koiran ja Mato Matala -pehmon ja lähtee uskottavan näköisesti kävelemään kohti makuuhuonetta. Usein hän kuitenkin tekee salamannopean täyskäännöksen ovensuussa ja juoksee kikattaen pari kierrosta ruokapöydän ympäri. Sitten hän kuitenkin tyytyy kohtaloonsa ja on jo melkein unessa, kun hänet sujautetaan unipussiin. Lähes poikkeuksetta hän havahtuu yhdentoista maissa siihen, että tutti on tipahtanut suusta, eikä hän aina tokkurassa tajua, että hän pystyisi sen itsekin laittamaan takaisin suuhun. Hän saattaa myös herätä kerran tai pari myöhemminkin, mutta kaiken kaikkiaan hän nukkuu kyllä ilahduttavan hyvin. Siispä minä ja miehenikin nukumme.

En tietenkään tiedä, kuinka kauan tätä uniherkkua jatkuu, toivottavasti mahdollisimman pitkään. Ensimmäisten kuukausien perusteella en olisi koskaan uskonut, että meillä voitaisiin nukkua näin hyvin ja muistankin joka päivä olla kiitollinen siitä, että ainakin toistaiseksi unihommat sujuvat. Päivästä - ja kuukaudesta - toiseen jatkuva väsymys on nimittäin pahinta, mitä olen koskaan joutunut kokemaan. 

Näin meillä siis nykyään nukutaan - miten teillä?

 

 

Kommentit

suutarin lapsen kengät

Uh, meillä on nyt olleet unet aika paljon katkonaisemmat kuin aiemmin. Vaikka vieläkin uskon, että en vielä saisi edes valittaa ;) Mutta mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tämän(kin) osalta tullessaan. Ja kuinka paljon karhunpalveluksia olen onnistunut jo pojalle ja meille tekemään ;)

Kirjoituksesi oli siis yhtä kuin valoa tunnelissa. Odotan mielenkiinnolla lisää taaperosta :)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Se viime marraskuun pimeys oli kyllä melkoista, huhhuh. Pimeä oli mielikin sen valvomisen keskellä. Mulla on lisäksi itselläkin uniongelmia, ja univelkaa pahensi se, että en pystynyt (enkä pysty vieläkään) nukkumaan päiväunia lapsen nukkuessa, ja kun yöt olivat sitä jatkuvaa heräilyä, mun aivot eivät enää jotenkin uskaltaneet nukahtaa, kun saman tien olisi kuitenkin pitänyt havahtua. 

Mä voisin viisastella ihan samaa - olisi pitänyt pyytää enemmän apua. Meillä on kyllä hyvä tukiverkko, mutta sitä olisi voinut enemmän hyödyntää. Siihen tosin vaikutti sekin, että tyttö vierasti näihin aikoihin vuosi sitten tosi pahasti - noin nelikuisesta melkein yksivuotiaaksi. Siinä oli turha hälyttää muita hoitamaan lasta, kun se itki koko ajan mun perään.

Ihana kuulla samanlainen tarina :) toivotaan, että hyvät päivä- ja yöunet jatkuvat! Ja nyt mäkin voin liittyä niihin hokijoihin ja sanoa jollekin väsymyksen suossa tarpovalle, että ihan varmasti se siitä helpottaa!

 

Vau mikä vauva!

Mun mainiosti nukkuva taapero saatta kohta herätä, kun repeilen ääneen kohdille 1, 4 ja uskottavalle kävelylle :D:D

Joo, nykyään se siis nukkuu mainiosti. Aika tarkkaan 1-vuotiaana eli muutama kuukausi sitten M alko nukkua öitä heräämättä, kellon ympäri. VOI TÄTÄ ONNEA. Ihan satunnaisia heräämisiä on, mut niistäkin nukahtaa lähes aina heti uusiks, kun vaan laittaa tutin ja takasin makuulle.

Kello 19-20 alotetaan, oman jaksamisen mukaan. Vaihdetaan pyjama ja rauhotutaan, eli ei enää kikatusleikkejä. Suoraan puurolle, jotain jäistä juttua myös sekaan. Yleensä iltapala maistuu hyvin, joskus vähän huijataan hongkongin kuvastolla ja syötetään salaa. Sen jälkeen mennään M:n huoneeseen, saa pullollisen maitoo sylissä. Sitten hammaspesulle, heilutetaan Muumi-tuubille, sitten takasin omaan huoneeseen, tutti, suukkoja, omaan sänkyyn herra Hakkaraisen ja pupun kanssa, peitto päälle, nyt nukutaan hyvää yötä, ovi kiinni. Ja ping suunnilleen 12h päästä on aamu.

Sanoinko jo, että ah. Ja jos tää julkituominen murtaa taian, niin....

PS pitäs muuten tosiaan opettaa toi siivoon, hmm.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Meilläkin oli vielä kesällä noita kuvastohuijaamisia, taisi olla Bauhausin kuvasto ja Opettaja-lehti yleisimpinä viihdykkeinä. Luovuttiin niiden käytöstä, kun se iltapuuron syöminen meinasi mennä kokonaan lehtien pläräämiseksi ja pelleilyksi. Nyt onneksi puuro menee hienosti ilman mitään kikkailuja, paitsi maitomukin kanssa tyttö jaksaa pelleillä.

On se niin mahtavaa, kun lapsi nukkuu. Oi että. Mua naurattaa vieläkin, kun ennen raskaaksi tuloa en yhtenä yönä saanut nukuttua kuin vasta aamuyöllä ja olin koko seuraavan päivän aivan kuollut ja peruin yhden tapaamisenkin suunnattoman väsyni vuoksi. Jos olisin silloin tiennyt, mitä oikea väsy on...

Mä olin muuten jo aivan varma, että tämä mun postaus langetti jonkun unikirouksen meidän ylle: heti jutun julkaisemista seuraavana päivänä, kun pistin taaperon päiväunille, se rupesikin huikkimaan sieltä sängystään ja sitten se alkoi itkeä hysteerisesti ja lopulta rauhoittui unille vasta, kun mä jäin sinne makuuhuoneeseen...mietin jo, että ei, ei, ei, mitä mä oon mennyt tekemään, mutta onneksi siinä oli kyse vain jostain tilapäisestä häiriöstä. Huh. Mutta en silti tiedä, uskallanko enää hehkuttaa ikinä mistään.

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.