Taaperon puolitoistavuotiskatsaus, osa 2: neuvola
Taapero täyttää ylihuomenna jo puolitoista vuotta, minkä kunniaksi kävimme tänään neuvolassa. Meidän pikkuinen ja siro, kirpuksikin kutsuttu lapsemme oli venähtänyt hienosti pituutta ja kerännyt kiitettävästi painoa. Kymmenen kiloa ei ihan mennyt puhki, mutta tosi lähellä ollaan, ja pituuttakin oli lähes 80 cm.
Muuten neuvolakäynti oli vähän plääh. Olemme aiemmat neuvolavisiitit hoitaneet toisessa neuvolassa, mutta keväisen muuttomme takia lapsellamme on nyt eri neuvola. Tuli vähän ikävä edellisen paikan terkkaria, eläkeiän kynnyksellä olevaa rouvaa, joka ehkä hiukan hössötti ja sähläsi mutta joka oli tai ainakin osasi esittää olevansa aidon kiinnostunut siitä, miten meillä menee. Nyt kysyttiin kiireellä kuulumiset, eikä mihinkään oikeastaan kommentoitu mitään. Tosin ymmärrän kyllä kiireiset aikataulut, joissa täytyy yrittää pysytellä.
Taapero pistettiin muuten oikein hommiin: hänen piti kasata kolmen palikan torni ja osoitella kirjasta kuvia. Äidin sydäntä lämmitti sekä lapsemme ammattimaiset otteet palikkatornin rakentamisessa että hänen nerokas eläintietämyksensä.
Olimme aika yllättyneitä siitä, että tyttöä jännitti tutkimustoimenpiteet niin kovasti, että ihan itkuksi meni välillä. Aiemmilla käynneillä hän ei ole jännittänyt yhtään, mutta nyt häntä harmitti etenkin sydän- ja keuhkoäänien kuuntelu ja pään ympärysmitan ottaminen. Itkuherkkyyteen kyllä varmaan vaikutti sekin, että jouduimme herättämään tytön aamupuurolle ehtiäksemme ajoissa neuvolaan. On se kumma, että kun johonkin pitää mennä, unta riittäisi ja riittäisi…
Neuvolakorttiin kirjattiin muun muassa, että ”tyytyväinen lapsi”. Itse lisäisin vielä, että ”paras”.
Melkein kymmenen kilon kirppu:
P.s. Taaperon puolitoistavuotiskatsauksen ensimmäinen osa löytyy täältä.